Ehkä maailman tunnetuin shoot 'em up -sarja Gradius on vihdoin käännetty kolmannen sukupolven konsolille. 1985 syntynsä saanut Gradius on kokenut pitkän elinkaarensa aikana hyvin vähän muutoksia ja on pysynyt uskollisena sarjan faneille. Nyt lähes kaksikymmentä vuotta ensimmäisen osan jälkeen sarja nousee henkiin PS2:lla. Uusi tehokas alusta, kehittynyt grafikkamoottori ja tuoreet ideat ovat mahdollistaneet entistä sujuvampia ja tyylikkäämpia ratkaisuja. Todella erikoiseksi julkaisun tekee se, että peliä ei ole kehittanyt Konami, vaan Treasure, joka on tunnettu omaperäisistä ja haasteellisista peleistään. Treasure, tuo pelitalo, joka on luonut muun muassa maailman parhaaksi shoot 'em upiksi tituleeratun Radiant Silvergunin, on tuonut Gradiukseen oman visuaalisen ja tyylillisen kosketuksensa. Treasuren käsittelyssä yksinkertaisesta ja perinteisestä Gradiuksesta on muovattu nykyisten shoot 'em uppien yksi kirkkaimmista tähdistä. Vanhat konkarit eivät välttämättä pidä tutun konseptin sörkkimisestä, mutta pieni pelisessio Gradiuksen parissa saa paatuneimmankin retroilijan kääntämään takkinsa. Tämä peli vie PS2:n shoot 'em up kuninkuuden ja pyrkii palauttamaan kyseisen genren takaisin suosioon, sillä peli sopii niin aloittelijoille kuin ammattilaisillekin. Gradius V on sarjan historiassa monessa mielessä merkkipaalu, mutta miten se onnistuu lajityyppinsä edustajana?
Oi herra pähkinäsaari-pää, missä olet?
On selvää, että kun Konami antaa yhden lemmikeistään toisen pelifirman kehitettäksi, kyseessä ei ole mikä tahansa pelifirma. Treasure tuli muutama vuosi sitten jälleen esille Ikarugan myötä. Ikaruga, peli, joka vei genren uudelle tasolle ja sai todella kovat arvostelut, on selvästi toiminut Gradius V:ssä eräänlaisena muusana. Koska Konami antoi Treasurelle suht' vapaat kädet, tekivät Treasuren pojat pelistä näköisensä. Valikoista ääniin peli muistuttaa Ikarugaa tavalla tai toisella. Onpa jopa ensimmäisen kentän alkukin taustaltaan lähes identtinen Ikarugan samaisen kanssa. Uuden tiimin myötä pelimekaniikka, kuten tyylikin, sai kasvojenkohotuksen. Sarjan fanit ovat itkeneet muun muassa Moai-päiden ja tulivuorien poissaoloa. Treasure joutui jättämään tuttuja teemoja pelistä pois, jotta heidän oma näkemyksensä toteutuisi parhaiten. Miljööt ja viholliset ovat pitkälti mekaanisia olioita, joskin mukaan mahtuu kestosuosikit niin hyvässä kuin pahassa eli orgaaniset Venom-rodun edustajat. Tyyliltään Gradius V on silti muunnoksista huolimatta hyvin perinteinen shootteri. Vaikeusaste on todella korkea ja jopa very easy -vaikeusaste tuottaa alussa ongelmia, kun krediittejä on vain muutama.
Shoottereille vieras pelaaja saattaa jättää pelin nurkkaan parin ensimmäisen tunnin jälkeen, jos sisua ei löydy tarpeeksi. Vaikka kyseessä onkin valtavirran pelejä huomattavasti vaikeampi teos, ei Gradius V ole silti mahdoton. Pelimekaniikka ei petä koskaan ja kontrollit ovat täyttä rautaa. Myöskään Shikigami no shiro tai ESP Galuda -tyylisiä ruudunpäivityksen puoleen pudottavia ja ruudun täysin täyttäviä luotisateita ei ole. Gradius V ei ole vaikein shootteri, mutta esimerkiksi R-Type Finaliin verrattuna kovempi pala purtavaksi. Ottaen huomioon kehitystiimin vaihdon, on Gradius V todella uskollinen sarjalleen. Viholliset tunnistaa tutuiksi ja aikaisemmista osista tutut vastuksien pyöreät heikot kohdat ovat yhä mukana. Joka radan alussa tulee muutamassa rivissä vihollisia, joilta saa tarpeelliseet ase ja -suojapäivitykset tuttuun tapaan. Tämä onkin oleellista selviytymiselle, sillä perusvarustuksella ei pärjää muutamaa minuuttia kauempaa.
Lennä uljaasti ainoa toivomme, Vic Viper T301
Mitä olisikaan Gradius ilman Vic Viperiä, tuota tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivaa hävittäjää. Vic Viper on ainoa ohjattava alus, ja sen täydellinen hallitseminen on pelissä selviämisen edellytys. Ensimmäisen tason alussa Viper on heikoimmillaan, sillä aseistus rajoittuu normaaliin plasma-aseeseen. Tällaisenaan Viperiä on lähes mahdoton ohjata läpi vihollisparvien saatikka suunnattominen tasopomojen, jotka ovat kova vastus täydellisesti varustetulle Viperillekin. Ainoastaan arcade-halleissa kasvanut shootteri-virtuoosi saattaa suoriutua läpi tasojen vakiovarustein. Pelaajien helpotukseksi - ja mielenkiinnon ylläpitämiseksi - Viper on päivitettävissä jatkuvasti. Pelin alussa on valittavissa neljä erilaista aseyhdistelmää, ja myöhemmin määrättyjen kriteerien täyttämisen jälkeen, voi pelaaja itse muokata eri aseista optimaalisen yhdistelmän. Kaikkiin aseyhdistelmiin kuuluu viisi osaa: ohjukset, tupla-ase, laser, Multiple ja kilpi. Ruudun alalaidassa on kuusi kohtaa sisältävä palkki, joissa jokainen kohta kuvaa yhtä viidestä ominaisuudesta, sekä lisäksi yksi kohta, jossa on paikka nopeuden lisäämiselle. Jotta ominaisuudet saadaan kytkettyä päälle, tulee pelaajan kerätä vihollisilta putoavia esineitä. Ensimmäinen kerätty esine aktivoi ykköspaikan palkissa, eli nopeuden, ja sen jälkeen kerätyt esineet aina seuraavan ominaisuuden. Toisin sanoen, jos pelaaja haluaa itselleen kilven, täytyy hänen kerätä kuusi esinettä ja vasta tällöin aktivoida viimeinen kohta palkista. Systeemi toimii hyvin, ja pakottaa pelaajan miettimään, minkä kyvyn hän milloinkin haluaa.
Yleensä jo radan alussa Viperin kaikki ominaisuudet saa päälle, jos onnistuu tuhoamaan vihollisaallot ja keräämään esineet. Haaste onkin sitten pitää Viper täysissä voimissaan, sillä kuolema nollaa kaikki aktivoidut ominaisuudet. Reilun pelin ja pelaajien mielenterveyden säilymisen vuoksi Multiplet jäävät leijailemaan paikkaan, johon alus tuhoutui. Tärkein varustus pelissä on Multiple, aikaisemmin tunnettu nimellä Option. Multiple on pieni pallo, joka seuraa Viperiä tiiviisti perässä kopioiden sen liikkeet. Koko taktisuus peliin tulee juuri Multiplien kautta, joita on neljä erilaista. Esimerkiksi yksi Multiple-tyyppi jähmettyy asetetulle paikalle R1:stä painettaessa, kun taas toinen alkaa pyöriä vimmatunlaisesti aluksen ympärillä. Parhaimmillaan näitä elintärkeitä palloja voi pitää neljä yhtä aikaa. Treasure on saanut upeasti tasapainon eri Multiplien välille, sillä yksikään niistä ei ole toistaan huonompi. On erittäin suositeltavaa kokeilla jokaista näistä, ja harjoitella itselleen sopivimman käyttöä. Hyvä tyyli on asettaa nämä pallot aluksen kanssa samalle linjalle, jolloin vahinko on nelinkertainen, tosin hyvin pienelle alueelle. Pelkästään asevoimalla Viper ei ole turvassa, ja oikeaoppinen liikkuminen sekä aluksen osumakohdan tiedostaminen ovat aseitakin tärkeämpi taito. Osumakohta on muuten muista sarjan osista poiketen ohjaamo, joka on vain muutaman pikselin kokoinen kohta Viperissä. Tämäkin on Treasuren itse lisäämä muutos Gradiukseen, ja on huomattavasti parempi ratkaisu kuin aikaisempi, jossa lähes koko alus oli yhtä osumakohtaa. Muutos mahdollistaa myös kehittyneiden taktiikoiden ja äärimmäisten väistöliikkeiden suorittamisen. Treasuren muita pelejä pelanneet tietävät, kuinka tärkeää osumakohdan sijainnin tietäminen on.
Kuumaa plasmaa ja tappavaa solukkoa
Useat genren edustajat ihmetyttävät lyhyydellään, mutta Gradius taas pituudellaan. Kahdeksan rataa sisältävä peli saattaa tuntua aluksi naurettavan lyhyeltä, mutta pelkästään parin ensimmäisen radan läpäiseminen saattaa kestää aloittelijalta useita tunteja. Aluksi muutama krediitti ei riitä mihinkään, mutta onneksi jokaisen pelitunnin jälkeen pelaaja palkitaan yhdellä lisäkrediitillä. Myöhemmin myös rajattomat krediitit aukeavat, joten jopa pahinkin nakkisormi pääsee näkemään viimeiset kentät ja vastukset. Erittäin huomioivaa ja aloittelijaystävällistä. Kovimmat pilotit tahkoavat pelin luultavasti päivässä läpi, ja nauravat räkäistä naurua miettien, kuinka helppo peli onkaan. No, nassu vääntyy uuteen asentoon, kun säätää very hard -vaikeusasteen päälle, laittaa lisäelämien saannin pois päältä, ja pelaa peliä vaikkapa kymmenennellä kierroksella.
Kierrokset on nerokas keksintö, ja ne lisäävät pelin ikää huomattavasti. Jokainen läpäisty pelikerta avaa uuden kierroksen, mikä merkitsee entistä vaikeampia kenttiä, uusia vihollisia, vihollisten eri liikekuvioita sekä plasma-helvetin tiiviyttä. Jo toinen kierros tuotti allekirjoittaneelle harmaita hiuksia, sillä viholliset lähettävät toisella kierroksella vastatulta aina kuollessaan. Tusina kuollutta vihollista, ja ruutu on täynnä vastatulta sekä muita ammmuksia. Gradiuksen kentät ovat tyyliltään todella perinteisiä. Mukana on kiintiöpakolliset tehdas-, avaruus-, asteroidivyöhyke- ja solukko kentät. Jokainen rata on silti hyvin erilainen ja vaatii pelaajalta aina uutta huomioitavaa. Jossain radassa nopeutta, toisessa tarkkuutta ja kolmannessa vaikkapa suurta tulivoimaa.
Nopeaa, kaunista ja hypnoottista
Gradius V ei ole syntynyt ihan keiden tahansa kehittäjien käsissä, sillä pääsuunnitelijana on toiminut Hiroshi Iuchi ( Ikaruga, Radiant Silvergun, Gunstar Heroes) ja musiikkipuolella virtuoosi Hitoshi Sakimoto (Ikaruga, Final Fantasy Tactics, Radiant Silvergun, Vagrant Story ja pian ilmestyvä Final Fantasy 12). Graafisesti Gradius V on hienoimpia shoottereita koskaan. Valaistusefektit ovat upeita, ja lasereiden tanssi on todella hypnoottista. Mikä parasta, peli ei hyydy koskaan, ei edes satoja asteroideja ja tukun muuta tuhottavaa sisältävissä kohdissa. Ruudunpäivitys on yhtä tasainen kuin pahimman pultsarin krapula. Tämä on mitä tärkeintä äärimmäistä tarkkuutta vaativissa kohdissa.
Musiikkipuoli on hyvin passiivinen, ja kuten Ikarugassa, musiikki ei ainakaan missään nimessä häiritse suoritusta. Päinvastoin, se kuulostaa hyvältä ja pysyy taustalla rohkaisten pelaajaa.
Välillä musiikki vie jopa mukanaan, ja pieni tanssahtelu Viperillä alkaa. Tanssiminen (nopea, rytmikäs liikkuminen), ihan oikeasti, on Gradiuksissa varsinkin kehittyneille pelaajille tehokeino maksimaaliseen tuhoon. Jokainen rytmitajuinen siis huomio: nyt voit tvistata jopa shootterissa. Muu äänimaailma tekee tehtävänsä eli toimii, tässä tapauksessa hyvin. Gradius V:ta voi varauksetta suositella kaikille lajityypistä pitäville, ette taatusti tule pettymään. Shoottereita vähemmän pelannaiden kannattaa mietiä kahdesti ostopäätöstä. Jos vain klassinen pelimekaniikka ja haasteellisuus kiehtovat, niin syytä pelin hyllyyn jättämiselle ei ole. Gradius V on eräs parhaista shoottereista vähään aikaan ja piristävä tapaus, joka muistuttaa meitä siitä, mitä pelaaminen ennen oli: tuskaa, hikeä, jatkuvaa pisteiden parannusta ja onnen kyyneleitä
