Kuollut mies kävelee
The Suffering sai minut erikoiseen mielentilaan: tekisi mieli lopettaa, mutta on pakko jatkaa vaikka väkisin. Ellei jatka, painajaiseen jää loukkuun ikuisuudeksi. Aiemmin samaan tunnelmaan ovat pystyneet vain Silent Hill 2 ja Forbidden Siren. The Sufferingin suurin koukku on päällekäyvän väkivaltainen tunnelma. Se kantaa pitkälle, vaikka muilta osin peli jää keskinkertaiseksi.
Carnate-saari on kuin Lapinjärven siviilipalveluskeskus. Toisin sanoen sinne on koko historiansa ajan säilötty yhteiskunnan epätoivotuinta pohjasakkaa. Vanha mielisairaala, maailmansotien aikainen sotilastukikohta ja oudot onnettomuudet ovat tuhrineet saaren historian verellä. Nyt siellä kohoaa Abbottin vankila, lepokoti Amerikan pahimmille psykopaateille. Sellaisille, kuin pelin päähenkilö Torque.
Tarina alkaa, kun Torque teljetään teräksen sisään odottamaan kuolonruisketta. Hänen väitetään murhanneen perheensä, mutta muistot tapahtumasta puuttuvat tyystin. Epämiellyttävä alkuasetelma muuttuu vielä karvan verran rumemmaksi, kun vankila joutuu demonisen hyökkäyksen kohteeksi. Ihmisiä kuolee kaikkialla, maanjäristys ravistelee seiniä ja vangit nousevat mellakkaan. Torque ottaa pyssyn kouraan ja jalat alle. Häntä odottaa painajainen, jonka rinnalla saippuan pudottaminen suihkussa tuntuu Halo II:lta.
Mutta kun äänet käskivät
Jokaisen nurkan takana tapahtuu jotain uutta ja hirveää. Demonit, vartijat ja vangit tappavat toisiaan, seinät sortuvat ja pelottavat flashbackit antavat vihjeitä menneiden aikojen veriteoista. Kaoottinen tunnelma ja reipas tahti jyskyttävät vahvana hamaan loppuun asti. Alueelta toiselle edetään ripeästi, eikä peli silti lopu kesken. Carnaten saari historioineen tulee matkan aikana niin tutuksi, että se alkaa tuntua oikealta, elävältä viholliselta.
Pelin mielenkiintoisin piirre on mahdollisuus valita hyvien ja pahojen tekojen välillä. Torgue törmää jatkuvasti muihin ihmisiin, joista jotkut tahtoisivat kovasti liittyä seuraan. Pelaaja saa leikkiä natsia antamalla heikkoheikeille haulista, tai marttyyriä auttamalla vankitovereita pakoon oman pelastumisen uhalla. Valintakohdissa Torquen jakautunut persoonallisuus tuodaan erinomaisesti esiin äänien avulla. Toinen kaiutin sihisee murhanhimoisia ehdotuksia ja toinen kehottaa auttamaan kaveria hädässä. Vähemmästäkin tulee skitso olo.
Pahaa polkua on helppo seurata, sillä kuten pääni sisällä väijyvä demoni tapaa sanoa, mukaan tarttuvat kaverit ovat lähinnä taakka. Joskus sivuhahmoista on apua taistelussa, ja niiden tilannekommentit elävöittävät peliä, mutta ne myös kuolevat liian helposti. Pelityylistä kannattaa kuitenkin päättää heti alussa, sillä hyvien ja pahojen tekojen summa vaikuttaa loppuratkaisuun.
Lataa ja rankaise
Tuhatvolttisen tunnelman alla piilottelee tylsän tavallinen toimintaseikkailu, vaikka se välillä unohtuukin. Torque on mykkä tappokone, joka antaa pyssyjen puhua puolestaan. Perinteiden mukaiseen arsenaaliin kuuluu muun muassa haulikko, revolveri ja pommeja joka lähtöön. Aseiden tasapainotus toimii hyvin, eli tietyissä tilanteissa kirves voittaa rynnäkkökiväärin. Pyssyistä löytyy myös kivasti potkua. Haulikko jysäyttää pienemmät pirulaiset kaaressa seinään ja dynamiitilla tekee nättiä jälkeä.
Hauskana ideana hirviöt ovat eri teloitustapojen ruumiillistumia. Myrkkyä sylkevän ryömijän selästä törröttää ruiskupiikkejä ja giljotiinihämähäkki viipaloi tylsimmätkin sohvaperunat. Peruspahiksia löytyy kuitenkin vain noin viittä eri sorttia. Kun suurin osa niistä esitellään jo alkumetreillä, olisi tykki kaivannut vaihtelevampaa ruokavaliota. Pahin hirviö piileskelee kuitenkin Torquen korvien välissä. Kun psykomittari näyttää punaista, menneisyyden haamut ottavat vallan ja sankari voi muuttua kolmimetriseksi demoniksi. Hirviömuodossa örkkejä voi niittää kuin viljaa, mutta liian pitkä raivoaminen vie hengen.
Kontrollit iskostuvat selkäytimeen kyllin helposti. Vasemmalla tatilla liikkuu mies, oikealla tähtäyssuunta. Parannustabletit ja lataaminen löytyvät pikanäppäimistä, mutta ärsyttävästi taskulamppu pitää joka kerta kaivaa valikon takaa. Koska lampun patterit ovat kuluva luonnonvara, saa valikkoa olla pläräämässä jatkuvasti.
Ärräpäitä putoilee
The Suffering on ansaitusti kielletty alle 18-vuotiailta. Loputtoman verellä mässäilyn lisäksi linnakundit myös puhuvat kuten linnakundien kuuluu. Uskottavuus olisikin karissut liikaa, jos rikollinen ei demonin kynsiin kuollessaan päästäisi yhtäkään F-sanaa. Vaikka kiroilu voi joillekin aiheuttaa päänsärkyä, minulle sitä antoi alhainen ruudunpäivitys. Vauhdikkaimmissa kohtauksissa karsea nykiminen vaikuttaa jo tähtäämiseen.
Muutenkin peli näyttää vähän vanhahtavalta. Taskulamppu ei heitä minkäänlaisia varjoja, vaikka kunnon valaisuefektit alkavat jo olla kauhupelien normi. Verisiä yksityiskohtia kuitenkin riittää ja pelialueet ovat virkistävän erilaisia. Ulko- ja sisätilojen välillä vaihdellaan sopivan usein.
Ongelmanratkonta ja paikkojen tutkiminen jäävät selvästi toiminnan varjoon, ja joillekin jatkuva räiskintä saattaa olla liikaa. Sujuvaa menoa rampauttavat myös satunnaiset bugit. Joskus Torque jää seinään jumiin, ja joskus peli vain jäätyy paikoilleen. Näissä tilanteissa tekisi mieli ampua joku, varsinkin jos ei ole muistanut tallennella tiuhaan. Sitä mielitekoa pääsee onneksi toteuttamaan mainion tarinan loppuun asti.
