Juonesta viis, äksöniä kehiin
Tähän mennessä ensimmäinen GameCubella nähty roolipeli, Lost Kingdoms, poikkeaa perinteisestä rpg-genrestä erikoisella tavalla. Hitaasti etenevän, juonenkäänteitä täynnä olevan arvoituksellisen roolipelaamisen sijaan Lost Kingdoms painottuu suoraan toimintaan. Siitä, onko se hyvä asia, voidaan olla montaa eri mieltä. Monelle pääasiassa strategisiin taisteluihin keskittyvä pelaaminen voi olla raikastava uusi kokemus, kun toiset taas saattavat jäädä kaipaamaan perinteisiä roolipelielementtejä. En nyt väitä, etteikö Lost Kingdomsin kaavaa olisi ennenkin käytetty, mutta harvoin nykyään vastaaviin törmää.
Pelin juoni on harvinaisen simppeli. Pahamaineinen musta sumu on lähtenyt leviämään, tuhoten samalla kaikki kaupungit ja niiden asukkaat tieltään. Ihmiset ovat täysin ymmällään tapahtuneesta, eikä sumulle tunnu löytyvän pysäytyskeinoa; kunnes eräänä päivänä muuan prinsessa Katia huomaa kykynsä hallita eräänlaisia maagisia kortteja, joiden sisällä piilee mahtavia voimia. Tästä alkaakin seikkailu läpi kaupunkien ja metsien, päämääränä selvittää pahuus sumun takana. Mitään yllätyksellisiä juonenkäänteitä tai ahaa-elämyksiä on kuitenkaan turha odottaa, sillä Lost Kingdomsin juoni on lähes suoraan verrattavissa pornoelokuvan juoneen - ne ovat molemmat olemassa vain, jotta saataisiin enemmän toimintaa. Itse hahmoissa ei ole sen enempää syvyyttä kuin juonessakaan, vaan koko väljä hahmokirjo loistaa persoonattomuudellaan ja merkityksettömyydellään, prinsessa Katiasta lähtien. Sääli sinänsä, sillä juoni ja hahmoihin samaistuminen ovat asioita, joita olen roolipeleissä aina eniten arvostanut.
Ei sijaa paperihaavoille
Sattumanvaraisesti vastaan tulevat taistelut käydään siis täysin korttien varassa ja fyysisten aseiden, saati käsien tai jalkojen käyttöä ei edes harkita. Idea korttien käytöstä taisteluissa saattaa tuoda mieleen Magic The Gathering -korttipelin, jossa kieltämättä on lieviä samankaltaisuuksia LK:n kanssa. Siinä missä MTG:ssä tuhlataan manaa korttien käyttöä varten, turvaudutaan LK:ssa riimukristalleihin, ja silloin kun MTG:ssä kortit eivät ole suojaamassa pelaajaa, menettää hän henkilökohtaisia energiapisteitä, aivan kuten LK:ssakin. Mutta nyt lopetankin Magic The Gatheriniin viittaamisen ettette saa väärää kuvaa Lost Kingdomsista, sillä se kuitenkin pääasiallisesti poikkeaa siitä.
Ennen kuin taisteluissa kuitenkaan voi pärjätä, täytyy pelaajan tehdä itselleen pakka. Pelin alussa saatujen korttien lisäksi kortteja löytää ratoihin piilotetuista aarrearkuista ja ratoja läpi menemällä saa bonuskortteja. Myös vihollisia voi muuttaa korteiksi. Korttityyppejä on kolmea erilaista: ase-, summonoitava (esiin kutsuttava) ja itsenäinen kortti. Asekortteja käytettäessä kortissa piilevä hirviö käväisee kentällä nopeasti esimerkiksi huitaisemassa miekkalla pelaajan osoittamaan suuntaan, ja eri asekorteilla on vaihtelevat määrät lyöntikertoja. Summonoitavat hirviöt käväisevät vain yhden kerran tekemässä temppunsa, ja niillä on useasti myös lisäominaisuuksia taioissaan, kuten pelaajan energiapisteiden palauttaminen. Itsenäiset hirviöt vaeltelevat ympäri kenttää vahingoittaen vihollista tai auttaen pelaajaa, aina kuolemaansa saakka. Pakassaan kannattaa pitää tasainen määrä kaikkia korttityyppejä, ja varsinkin pelin loppuvaiheilla täytyy miettiä tarkkaan mitä kortteja mukanaan kantaa, sillä pakka ei vedä kuin 30 korttia. Kannattaa myös pitää silmällä korteissa olevia kokemuspisteitä, joiden avulla korteista voi muokata entistä tehokkaampia. Itse korttien käyttämisestä ei tarvitse kuitenkaan huolehtia, sillä aina radan loputtua saat kaikki käyttämäsi kortit takaisin.
Taistelun alkaessa kenttä rajataan neliömäiseksi alueeksi, jossa niin itse pelaajan kuin vihollistenkin on tarkoitus käydä mittelönsä. Juoksemalla vähän aikaa kentän seinää vasten, voi karata tappelusta, joskin sinua rangaistaan ottamalla yksi kortti pois pakastasi (jonka saat tietysti radan loputtua takaisin). Kortit heitetään A-, B-, X- ja Y-napeista. Jokaista nappia vastaa kortin kuva oikeassa alakulmassa. Kortti hylätään painamalla R-nappi pohjaan, ja näpäyttämällä haluamaasi korttinappia. Vihollisen voi taas yrittää napata kortin sisään painamalla L-nappi pohjaan, ja näpäyttämällä taas jotain korttinapeista. Taisteluiden runsas määrä saattaa ilahduttaa alussa, sillä ne ovat oikeasti hauskoja muutaman ensimmäisen tunnin ajan, mutta pelin loppuvaiheilla tuo innostus muuttuu lähinnä puhtaaksi inhoksi. Sitä alkaa vain kyselemään päänsä sisässä, että minkä takia ei voisi säästää hyviä kortteja kädessään ja taistella jo sitä radan loppuvastusta vastaan. Tämä saattaa kertoa jotain mielenkiinnosta taisteluita kohtaan, joka laskee nopeasti kuin lehmän häntä.
Kultainen keskitie
Lost Kingdomsin visuaalinen puoli kulkee tasaista keskitietä. Lähinnä mikään pelissä nähtävä asia ei saa silmiäsi vuotaamaan niin hämmästyksestä kuin kivustakaan. Tekstuurien käyttö, hahmojen ja ratojen mallinnus, liikkeiden animointi ja taikojen toteutus eivät ole mitään, mitä pelimaailmassa ei olisi moneen kertaan jo ennenkin nähty. Mutta vaikka LK:n graafinen puoli ei mikään mullistava olekaan, ei se silti huono ole. Pelissä on 60Hz-tuki, eikä kuvanpäivitys tunnu ikinä laskevan. Hauska asia oli myös latausikkunassa liikuteltava "Now Loading"-teksti, jonka ansiosta latausaikoja ei edes huomannut tatin pyöritykseltä ja ruudun ihmettelyltä. Vastaavia latausaikojen tappajia saisivat myös muut pelintekijät käyttää ahkerammin tuotteissaan.
Ääninäyttelyä LK:ssa ei ole, vaan kaikki dialogit käydään tekstin muodossa. Tämä sinällään ei ole yllätys, sillä puheilla suoritettu pelin eteenpäin vieminen on roolipeleissä varsin uusi ilmiö. Väljä, mutta aiheeseen sopiva musiikkitarjonta tuntuu jäävän ikävästi taka-alalle. Katian taistelu- ja kipuhuudahdukset vihollisten örinät mukaanlukien ovat vain taustahälinää korvissa, jota ei huomaa taistelun timmellyksessä.
Hyvä yritys, ehkä jatko-osassa jo osataan
Rooli- ja seikkailupeliveteraaneille Lost Kingdoms tarjoaa vajaat seitsemän tuntia pelattavaa ja aloittelijat voivat varata pari kolme ylimääräistä tuntia. Uudelleenpeluuarvoa ei ole muuta kuin kovimmille pelityypistä pitäville, jos niillekään. Positiivista kuitenkin on, että jokaikiseen rataan voi palata takaisin pelin läpäistyään, ja matkan varrelle jääneet kortit voi kerätä vihdoin itselleen. Eri tavoin piilotetut 105 korttia tarjoavat tuntikausiksi etsittävää, jos kiinnostusta siis riittää. Yksinpelinä Lost Kingdoms ei kuitenkaan montaa ylimääräistä tuntia jaksa viehättää. Jos kavereilta löytyy kiinnostusta, saattaa taitojen ja pakkojen tehojen mittailu kaksinpelimoodissa kiinnostaa vielä muutaman lisätunnin. Kaiken kaikkiaan Lost Kingdomsissa olisi ollut potentiaalia vaikka mihin, jos siinä olisi panostettu muuhunkin kuin pelkkiin taisteluihin. Juonellinen ja pelillinen syvyys kun taisivat jäädä vain suunnittelupöydälle. Toivottavasti Lost Kingdoms 2:een mennessä From Software on oppinut virheistään, ja etsii mm. käsikirjoittajia muualtakin kuin pyöreistä pehmustetuista huoneista. Virheistähän sitä opitaan niin pelejä pelatessa, kuin niitä tehtäessäkin.
