Niissä voi piisata tunnelmaa (Abzû), ne voivat olla kyseisten helmien aallonpohjia (The Legend of Zelda -pelien vesitemppelit) ja ne voivat nostaa ihokarvat pystyyn (Inside ja se yksi kohtaaminen veden alla).
Yksi enemmän mieleeni jäänyt kohtaus on vuoden 2009 Monster Hunter Tri -pelistä, jossa veden pimeydestä pelaajahahmoa kohti vyöryy isokokoinen monsteri suu ammollaan. Tässä kohtaa saatoin puklata housuihini ja lopettaa kyseisen seikkailun pelaamisen siihen paikkaan.
Endless Ocean Luminous on kuitenkin eri maata. Se ei nosta saman sortin tunteita, sillä tässä tuotoksessa päällimmäisin tunne on pienoinen turhautuminen.
Jos olet veden alla, oletko silloin märkä?
Endless Ocean -pelisarja sai alkunsa vuonna 2007 Wii-konsolilla. Leppoisaan sukelteluun ja merenelävien kummasteluun keskittyneet julkaisut ovat kahdella männävuosien osillaan keränneet oman fanikuntansa, joka jakaa pulikoinnille kehuja joka käänteessä. Arvostelut ovat myös olleet positiivisella puolella.
Kolmas osa, Endless Ocean Luminous, on edeltäjiensa tapaan Arika-studion käsialaa. Switchille saapunut uintikokemus lupailee hulppeasti yli 500 erilaista eliötä kummasteltavaksi, rentoa räpylöintiä ja joka pelikerralla muuttuvia ympäristöjä. Tämähän kuulostaa lupaavalta.
Tarjolla on yksinkertaistettuna kaksi eri pelimoodia: vapaata sukellusta joko yksin tai seurassa sekä tarinamoodi. Näistä jälkimmäinen on käytännössä pitkitetty tutoriaali, jonka tehtävät ovat useimmiten turkasen lyhyitä. Osa niistä vie ehkä puolisen tai pari minuuttia, kun toiset ovat tylsästi pelkkiä hahmojen turhanpäiväisiä jutustelutuokioita.
Homman pihvinä ja kikherneenä on vapaa sukeltaminen ja erilaisten olentojen skannaaminen. Valokeilaan päätyvät lukemattomat kalalajit sekä vaikkapa mustekalat ja ravut unohtamatta myyttisiä olentoja ja jopa sukupuuttoon kuolleita dinosaurusten aikalaisia. Skannattavaa siis riittää ja sille omistettua L-nappia tuleekin paineskeltua huomattavan paljon. Mukava lisä on se, että joka olennosta saa tarjolle pienen tietoiskun toista namiskaa painamalla.
Skannailun ohella sieltä täältä pystyy bongaamaan kirkkaana välkkyviä pisteitä, joita tutkittaessa voi löytää erilaisia esineitä aarteista pahvilaatikoihin ja romuun. Muun muassa tämän sortin rojulla kerätään rahaa, jolla puolestaan avataan pelin päävalikossa tarroja uimariin kiinnitettäväksi, märkäpuvun uusia värivaihtoehtoja sekä uusia reaktioita käden heiluttamisesta supersankariposeerauksiin. Tämän enempää hahmon kustomointia ei sitten olekaan.
Lisäksi erilaisista olennoista voi ottaa valokuvia. Ja siinäpä se pelaaminen onkin pähkinänkuoressa. Vaikka pelailun on tarkoitus olla rentoa, leppoisaa ja vailla suuria suorituspaineita, niin puuha ei ole loppujen lopuksi kovin kiehtovaa. Etenkään yksin. Onneksi matkaan saa myös muita pelaajia.
Ihan oikeasti hei, onko täysin veden ympäröimänä märkä?
Jos uppeluksiin lähtee yksin, pystyy uitavaksi luotua maailmaa tutkia omalla tahdilla ja vailla minkään sortin aikarajaa. Kokonaisen alueen nuohoaminen sataprosenttisesti, mikä tarkoittaa jokaisen kalan skannaamista sekä jokaisessa karttaneliömetrissä vierailua, on aikamoinen urakka. Ja jopa tylsää. Onneksi verkon kautta avuksi saadaan toisiakin räpyläjalkaisia uimareita.
Ilman Nintendo Switch Online -jäsenyyttä uimaan pääsee kymmenen satunnaisen henkilön kanssa, mutta palvelun jäsenet voivat kutsua mukaan maksimissaan jopa 30 pelaajaa. Ja miksipä ei, jos peliseuraa löytää, sillä moninpeli on uusimman Endless Oceanin paras ominaisuus. Yhdessä pärskiminen toimii kuten yksinkin, mutta skannattujen olentojen määrän sekä kartan avaamisen prosentit jaetaan koko porukan kesken. Tämä sujuvoittaa menoa huomattavasti.
Tietyt kriteerit täyttämällä uppeluksiin ilmestyy näet entuudestaan tuntematon laji. Kun mukana on useampi henkilö etsimässä juuri niitä tiettyjä fisuja, joiden tutkiminen saa mystisen olennon saapumaan, ei tähän puurtamiseen välttämättä kulu kovinkaan montaa hetkeä.
Lisäksi eri olennot, löydetyt aarteet tai muut kohteet voi merkitä erilaisilla emojimaisilla kuvakkeilla, jotka näkyvät kohdatuille kanssapelaajille. Ja niin, Nintendo-tyyliin minkään sortin puhetta tai tekstiä hyödyntäviä kommunikointitapoja ei ole, joten näihin kuviin on tyytyminen. Parempaa viestintää äänellä tai tekstillä kaipaisi etenkin silloin, kun kartalla uiskentelevaa rasvattua turtanaa, joka on pelialueella vain rajoitetun ajan, ei löydä millään omin avuin.
Oiva lisä sen sijaan on se, että aiemmin tavatut uimarit toimivat teleportteina, joiden luokse voi ilmiintyä karttanäkymän kautta. Oivallista.
Ja onhan toisen maskinaaman kohtaaminen noin muutenkin hupaisaa, etenkin siellä synkimmässä syvänteessä. Toisin kuin sooloillessa, niin moninpelisessioissa on aikaraja, sillä porukalla pärskitään vain tunnin ajan.
Joku voisi jopa väittää, että vesi itsessään ei edes ole märkää, vaan se tekee asioista märkiä ollessaan kontaktissa niiden kanssa
Endless Ocean Luminous on ihan mukavan rento kokemus tunnelmaltaan, siitä ei pääse valittelemaan. Yksi isoimmista narinan aiheista on kuitenkin pelin persoonattomuus. Nimike kaipaisi jotain siellä olemisen tunnetta, osviittaa siitä, että Veiled Sea on aito maailmankolkka satunnaisten pulikointiruudukoiden sijasta. Kun pelaaja käynnistää päävalikosta sukelluksen, ilmestyy persoonaton sukeltajahahmo noin vain keskelle syvää sinistä. Päävalikko ja suoraan veteen, mitään muuta ei tässä seikkailussa nähdä.
Jotain pientä viitettä ihan mistä tahansa muusta arvostaisi. Edellisessä osassa oli saarimaisemaa ja vene, josta laskeuduttiin pulahtamaan. Tämä puoli on tällä kertaa tyystin unohdettu. Luminous kaipaisi edes jotain pientä muuta kuin nelikulmaisia vesiplänttejä, joihin ilmestytään maagisesti. Vaikka animaatio, jossa sukeltajamme laskeutuu mereen? Voisiko vedenpinnan päällä käydä kurkistamassa?
Pelialueet tuntuvat myös tylsän kulissimaisilta. Neliskulmaisen alueen ulkoreunoilla merenpohja vain lakkaa olemasta ja eteneminen estetään tympeällä näkymättömällä seinällä. Jokaisella sukelluksella lupaillaan kohdattavan aina jotain uutta, mutta lopputuloksena on harmillisen tylsiä kenttiä täynnä aakeita laakeita sekä toinen toistaan muistuttavia haaksirikkoja ja luolia.
Myös itse fisut ovat nekin mitä enimmässä määrin statisteja, joiden tehtävä on uiskennella omalla reitillään muista olennoista tuon taivaallista välittämättä. Se, etteivät hirmuolennot hyökkää toistensa tai pelaajahahmon kimppuun, on selitetty tarinamoodissa muutamalla sivulauseella. Veiled Sea -alueen valossa nyt vaan on jotain rauhoittavaa.
Ei sillä, etteikö Luminous tarjoaisi mitään kohokohtia. Synkkään, syvään ja haiden vartioimaan onkaloon laskeutuminen on muutamat ensimmäiset kerrat huimaa, etenkin kun yhtäkkiä aukeavassa luolassa on yllin kyllin esihistoriallisia otuksia. Muiden pelaajien kohtaaminen erilaisissa syvänteissä ja (harmillisen kulissimaisissa) hylyissä on vekkulia, kuten edellä tulikin mainittua. Niin, ja heti ensimmäisellä uinnilla megalodon-hirmun kohtaaminen pimeähkössä vedessä oli myös jännä hetki.
Märkyys syntyy nesteen ja kiinteän aineen vuorovaikutuksesta, joten... vesi ei sellaisenaan ole märkää, vai kuinka?
Yksi toinen iso kivi kengässä on tapa, jolla tarinamoodin tehtävät aukeavat. Alussa muutamat lyhyet koitokset voi kummastella ilman sen kummempia vaatimuksia, mutta tästä eteenpäin tarinan seuraavat kuviot avautuvat skannaamalla eri eliöitä kaloista rapuihin vapaassa sukelluksessa.
Myöhempiin tehtäviin kaipaillaan tuhansia skannauksia, mikä vie aikaa, mutta ei ole mahdoton toimi suorittaa. Sen sijaan alkupään tarinatehtävässä (jos näin ohutta juonikuviota edes tarinaksi voi kutsua) esitellään Mystery Board -niminen mystinen palikka, joka on peräisin kauan aikaa sitten kadonneelta kansalta. Tämä kivilaatta on jaettu 99 ruutuun, jotka edustavat pelaajalle erilaisia suoritteita vaikkapa mystisten olentojen skannaamisesta tiettyjen esineiden löytämiseen.
Mikäpä siinä, kyseessä lienee jonkinmoinen sivupuuha, jota voi suorittaa muun tekemisen lomassa niin halutessaan? Väärin. Jos haluaa päästä viidennen tarinakappaleen tehtäviin, on tämän mystisen palikan jokainen ruutu avattava. Okei, ei kai siinä, kai pelaajalle jollain tapaa vihjataan, miten nuo kriteerit saa täytettyä? No mutta, ei tietenkään. Pelaajalle siis annetaan 99 kappaletta mystisiä tehtäviä, joiden suorituskriteereistä ei ole mitään tietoa.
Mikäli siis haluaa saada koko kivenmurikan tyytyväiseksi, pitää pelaajan uida vapaan sukeltamisen moodissa lukemattomia kertoja siinä toivossa, että matkan varrella tapahtuu tai kohdataan jotain sellaista, joka avaa jonkin 99 ruudusta.
Mystisten olentojen kohtaaminen ei myöskään käy aivan leikiten. Omituisten otusten houkuttelu esiin vaatii tekemistä, minkä lisäksi kulloinkin kohdattava otus arvotaan mitä todennäköisimmin sattumanvaraisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaan voi eri pelisessioissa uiskennella toistuvasti samoja olentoja, mikä tuli myös henkilökohtaisesti todistettua.
Omalla mysteerilaudallani on vielä vino pino epämääräisiä tavoitteita saavuttamatta, enkä halua käyttää lukemattomia tunteja niiden päämäärättömään metsästämiseen. En siis ole päässyt peliä loppuun asti. Ellei juonikuvioiden lopulla aukea jotain todella hulppeata, niin en uskalla suositella nimikettä kovinkaan suurella innolla. Etenkään suorittajille, sillä kuka tietää paljonko aikaa tarinan loppuun pääseminen oikeasti vie.
Märkyys kai riippuu siitä, mitä sanan merkityksellä tarkoittaa
Vedenalaiselta tunnelmaltaan Endless Ocean Luminous on varsin mainio, etenkin kun taustalla soljuu rauhallinen musiikki ja ohitse lipuva valas pistää laulaen. Tutkittavaa riittää, fisuja vielä sitäkin enemmän.
Graafiselta anniltaan pelisarjan kolmas sinfonia sen sijaan on kahtiajakoisempi. Noin ylipäätään uintikokemus ei ole lainkaan hassumpi, mitä nyt tyhjät merenpohjan tasangot ovat tylsän tasaista katsottavaa. Pääosassa olevat olennot, kalat ja muut kumppanukset, ovat enimmäkseen komeata katseltavaa, mistä pitää antaa kehut. Sekaan toki mahtuu fisuja, jotka näyttävät siltä, että niiden grafiikat eivät olisi vielä latautuneet. Nämä tilanteet, joista yksi esimerkki alla, ovat onneksi harvassa.
Kokonaisuudessaan peli keskittyy muutamaan tiettyyn asiaan eli polskimiseen ja eri merenelävien skannaamiseen. Niiden ohessa tutkitaan eri esineitä edustavia valopilkkuja ja toivotaan sormet ristissä epämääräisten tehtävien täyttyvän. Onko pelailu hauskaa, viihdyttävää ja/tai kivaa? Ei kovin.
Mikäli käsissä on tuhottomasti aikaa ja päämäärätön haahuilu sekä yleinen sieluttomuus ei haittaa, niin lisää arvosanaan yksi tähtönen. Jos leppoisa polskinta ja merenelävät ovat lähellä sydäntä, niin Endless Ocean Luminous voi upotakin.
Omia makunystyröitäni tämä polskuttelu ei miellyttänyt.
Lisää aiheesta:
