Olipa kerran mato, Mauno nimeltään
Tavallisen lähiöasumuksen takapihalla tapahtuu kummia. Hullu tiedemies on kutistanut paitsi kakarat, myös itsensä ja laitteistonsa. Muurahaisen kokoinen päähahmo herää joko yksin tai ystäviensä kanssa nurmikon seasta vailla minkäänlaista selkeää tietoa tapahtumista. Nälkä ja jano alkavat pian painaa eikä tilanteessa auta muu kuin alkaa tutkiskelemaan tuttua pihaa täysin oudosta näkövinkkelistä. Lähellä lojuvat tekniset laitteet antavat johtolankoja tarinan etenemiselle, ja lapsosten täytyykin kehittää selviytymiskykyjensä lisäksi myös älliään löytääkseen edellä mainittu tiedemies, ja keksiäkseen keino kasvaa (jälleen) isoksi.
Pihan perällä ruohonjuuritasolla
Yhdestä neljään pelaajalle tarkoitettu Grounded avautuu ensikäynnistyksellä ulkonäkönsä lisäksi myös asetustensa puolesta varsin lapsiystävällisenä pakettina. Heti kättelyssä tekstin fonttikokoa voi muuttaa varsin kookkaaksi. Tämän jälkeen ruudulle hyppää hämähäkkivaroitus: mikäli käyttäjä kokee nämä kahdeksanjalkaiset kuvatuksiksi, voit painaa päälle asetuksen, joka muuttaa verkkoveijarit paljon säyseämmän näköisiksi. Näitä asetuksia voi toki muuttaa milloin tahansa. Huomaavaista! Ikärajaksi teokselle on lätkäisty 12 vuotta.
Obsidianin tuotoksille on The Outer Worldsin myötä syntynyt omanlaisensa graafinen tyyli. Pelin hahmot näyttävät pehmeiltä, kirkkaita värejä käytetään paljon ja kokonaisuudesta tulee mieleen Pixarin elokuvat. Ulkokuori toimii varsinkin tässä teoksessa varsin mukavasti, mutta sen ei kannata antaa pettää: Grounded on ehta selviytymispeli, ja käyttäjä tulee tuntemaan sen luissaan sangen vikkelästi. Taistelut voivat olla varsinkin alussa hyvinkin haastavia, eivätkä nälkä, jano tai uni anna armoa.
Mauno Mato kiipimään pylvääseen lähti
Olen ollut tässä vaiheessa kutistussafarilla vasta muutaman tunnin. Kolmannen äkkikuoleman jälkeen päädyn jälleen takapihan alkupisteeseen. Varusteeni ovat mennyttä. Pikaisesti askartelemani kirves on niin huonokuntoinen, että se on lähes hyödytön. On yö ja hiippailen pimeässä, yrittäen epätoivoisesti löytää rakennuskamppeita, jotta voin koota uuden puolustautumisvälineen. Varsinkin yöllä vieraan kaltaiset pikkumönkiäisten äänet tuntuvat voimistuvan. Ötököiden öninä ja muut äänet tekevät ruohonjuuritasosta hyvin vieraan oloisen. Olenko enää edes samalla planeetalla? Pysyn varjoissa väistellen vikkeliä, itseni kokoisia muurahaisia. Yritän käsikopelolla löytää kasveja ja sopivia pikkukiviä.
Jano kasvaa yllättävän nopeasti. Yritän etsiä kastevesipisaroita, mutta pimeydessä on vaikea nähdä mitään. Melkein kuin tilauksesta osun vesilätäkön rantaan. Kahlaan hiljaa veteen, mutainen neste ylettyy polviini asti. Likaistahan tämä vesi on, mutta hätä ei lue lakia, ajattelen. Otan ruskehtavaa elämän eliksiiriä käsiini ja hörppään. Iso virhe. Ripulin oireet iskevät melkein välittömästi. Kuulen kuinka vatsani kääntyy ylösalaisin.
Ruokamittari heilahtaa hetkessä kovan nälän puolelle. Olen entistä pahemmassa pulassa.
Kuten tästä tekstinpätkästä voinette huomata, peli on todella immersoiva. Maailma vetää kokijan syliinsä todella voimakkaasti ja pitää otteensa hienosti. Obsidian on yleensä juuri tämän tunteen luomisen mestari, ja on mahtavaa nähdä ettei se ote ole yhtiöltä kadonnut minnekään, vaikka tuo tunne oli edellisessä The Outer Worlds -teoksessa hieman hakoteillä. Todella hieno suoritus näiltä osin.
Ja huusi mennessään: "Tahdon olla tähti!"
Erilaisten asioiden nikkarointi on selviytymispeleille ominaisesti myös Groundedissa todella suuressa osassa. Heti teoksen alussa päähahmo löytää pienen tutkimusteltan, jonka sisällä voi analysoida luonnosta löytyneitä materiaaleja. Analyysit kehittävät hahmon älykkyyttä sekä aukaisevat uusia kykyjä ja askartelumahdollisuuksia, kuten rakennustyökaluja, aseita ja haarniskoja.
Erilaiset pukineet ovatkin kekseliäitä: voit nikkaroida esimerkiksi samuraihaarniskan muurahaisten jäänteistä. Rakennusmekaniikasta tulee mieleen Fallout 4, mutta ihan hyvällä tavalla. Systeemi on yhtä simppeli: kun tarvittavat materiaalit on koottu, pelaaja valitsee ensin paikan, mihin rakennelmansa haluaa pystyttää. Tämän jälkeen nikkarointi tapahtuu parilla napin painalluksella. Erilaisten taloainesten ja kokkailupisteiden lisäksi voit pystyttää myös kylttejä pitkin maailmaa, jotta käyttäjä tai hänen tiiminsä löytävät tiensä helpommin maastossa. Tämä on todella kätevää sankassa heinikossa.
Tuli siihen varis ja kysyi Maunolta: "Tahtoisitko lentää sä ekaluokassa?"
Nälkä ja jano tuntuvat ensin iskevän vähän turhankin nopeasti. Mutta esimerkiksi ruoka on määritetty kahteen kategoriaan: naposteltaviin ja oikeisiin, kypsytettyihin lounaisiin. Ja lounaista löytyy vielä eri tasoja. Tason kolme ateria pitää nälkää paljon pidempään kuin ensimmäisen tason muona. Vesileili taas on ensimmäisiä välineitä mitä pelaajan kannattaa askarrella, jotta juotavaa on varmasti tarjolla hädän hetkellä. Puhtaat vesipisarat ja kaatuneet limut on myös syytä imuroida huiviin tai ottaa talteen sitä mukaa kun maastosta niitä löytyy. Mikäli ruoka- tai janomittari pääsevät kokonaan ehtymään, ruudulle poksahtaa teksti: "Juo tai kuole!" ja pelaajalla on vain puolitoista minuuttia aikaa sammuttaa janonsa. Muuten päähahmona toimivalle muksulle käy kuin Lasten Mehuhetki -kappaleen päivänsankarille.
Ja kaikki huusi: "Kato, se on Mauno Mato!"
En ole enää varma kauanko olen selviytynyt tässä villissä maastossa. Aika on menettänyt merkityksensä, kunhan vain saan nukuttua tarpeeksi pysyäkseni toimintakuntoisena. Tätä varten olen rakentanut useamman tukikohdan pitkin näitä kaoottisen kummallisia kontuja. Jälleen kerran on yö ja majailen kaksikerroksisessa ruohotornissani – mutta uni saa vielä odottaa. Torni on hyökkäyksen kohteena. Vedän vasta veistetyn koppakuoriaishaarniskan ylleni ja kiipeän katolle katsomaan alas. Pimeydestä lähestyy jotain suunnatonta ja karvaista. Kahdeksan punaista silmää kiiluvat mustaa maastoa vasten. Kun hämähäkki ryömii varjoista alhaalla palavan nuotion valoon, ymmärrän miksi araknofoobikkoja varoitettiin seikkailun alussa. Viritän itsetekemäni jousen ja valmistaudun kohtaamaan hirviön, aivan uudenlaisen itsevarmuuden täyttämänä.
Grounded on oikein onnistunut luomus. Yksin koettuna se tuntuu ehkä hieman ontommalta elämykseltä, mutta kaveriporukassa tämä teos on todella hauska ja piristävä kokemus. Onneksi olkoon, Obsidian, teitte sen taas!
