Jo useamman vuoden ajan ongelmaratkontapelien suosio on ollut laskusuuntainen. Bust-a-Moven kaltaiset yksinkertaiset ja addiktiiviset pelisarjat ovat pysyneet kaukana myyntilistojen kärjestä, mutta onneksi tämä ei ole tappanut täysin kehittäjien halukkuutta pysyä genren parissa. Nyt Nintendo DS:n ilmestyttyä ja sen myötä kosketusnäytön tultua osaksi pelaamista, on pelistudioilla mahdollisuus uudistaa vanhoja kaavoja. Ainakin ongelmanratkontapelien ilmestymiseen tämä on tuntunut vaikuttavan positiivisesti, sillä Nintendo DS:n julkaisun yhteydessä pelaajille annettiin mahdollisuus käyttää harmaita aivosolujaan paitsi eläinhenkisen Zoo Keeperin myös addiktiivisen Polariumin parissa.
Pelattavuus on arvossaan
Nimensä mukaisesti Polarium perustuu polarisaation: mustan ja valkoisen vastakkainasetteluun. Peliruudun virkaa toimittava alempi näyttö on nimittäin täynnä tiiliä, jotka ympärikääntyessään vaihtavat väriä. Koko pelin idea piilee siinä, että täyden vaakarivin ollessa yhtä väriä, katoaa se näkyvistä Tetriksen tyyliin. Tehtävänä on näin ollen kääntää ruudulla olevat tiilet oikein päin stylus-kynää hyödyntäen. Pelaaja piirtää kosketusnäytölle pitkiä ja mutkittelevia viivoja, jotka antavat tuhotusta alueesta riippuen eri määrän pisteitä. Tehtävää helpottaa osaltaan alueen ulkopuolelle jäävä neutraali reuna, jolle pelaaja voi tarvittaessa vetää viivansa tiiliä kääntämättä. Toisaalta hommaan tuo haastetta se, ettei viiva voi mennä samasta paikasta kuin vain kerran.
Polarium on jaettu kolmeen pelimuotoon, joista Challenge ja Puzzle ovat tarkoitettu yksinpelattaviksi, ja Versus luotu kaksinpeliä varten. Challenge-moodissa ruutu täyttyy koko ajan uusista tiilistä, jotka vaikeustasosta riippuen muodostavat erilaisia mustavalkoisia kuvioita. Ensimmäisillä tasoilla tiilet on melko helppo kääntää samanvärisiksi, mutta haasteen kasvaessa pelaajalta vaaditaan enenevässä määrin nopeutta ja nokkeluutta. Vaikka Challenge-pelimuoto tarjoaa paljon haastetta, ei se onnistu koukuttamaan. Moodi ei hyödynnä kunnolla Polariumin omaperäistä pelisysteemiä, vaan se vaatii pelaajalta ennen kaikkea vikkeliä reaktioita ja nopeaa hahmotuskykyä. Lähinnä tästä johtuen Challenge ei nouse Polariumin mielenkiintoisimmaksi pelimuodoksi, sillä pelaaminen on hauskinta, kun pelaajaa ei jatkuvasti hoputeta.
Challengen ohella toimiva Puzzle-moodi paikkaa loistavasti ensiksi mainitun puutteita. Siinä pelaajan on tyhjennettävä ruutu kokonaan tiilistä yhdellä viivalla, eivätkä aikarajat häiritse touhua. Tarjolla on yhteensä sata tasoa, jotka vaihtelevat sopivassa määrin niin kooltaan kuin haasteeltaan. Vaikeimmissa tehtävissä pelaajalta vaaditaan jo melkoisia taitoja, mutta onneksi ongelmiin on useita eri ratkaisuja. Näin pelaaminen pysyy miellyttävänä, ja kaverin kanssa on mukava verrata tasojen erilaisia ratkaisutapoja.
Omalta osaltaan Puzzle-moodin arvoa nostaa mahdollisuus luoda omia tasoja. Vaikka valmiiksi tehdyistä sadasta kentästä riittääkin tahkottavaa noin kymmeneksi tunniksi, laajentaa omien ongelmien luominen periaatteessa mahdollisuudet rajattomiksi. Pelikasetilla on tilaa jopa sadalle muokattavalle tasolle, jotka voivat olla itse tehtyjä tai toisten luomia. Yksinkertaisen salasanasysteemin ansiosta muidenkin tasot on helppo siirtää omaan Polariumiin.
Valitettavasti moninpeli ei onnistu nousemaan yksinpelin tasolle. Versus-moodia voi tahkota vain kahden pelaajan voimin, eikä pelimuoto hyödynnä Polariumin vahvuuksia. Challenge-moodin tyyliin pelaajan tehtävänä on tyhjentää oma peliruutu tiilistä, mutta toiminta keskittyy jälleen turhan paljon kiirehtimiseen. Tuhotut rivistöt siirtyvät nimittäin vastapelurin ruutuun, ja häviäjä on se, jonka ruutu täyttyy ensin. Ei olekaan vaikea arvata, millaiseksi pelaaminen muodostuu pelaajien opittua, kuinka voitto on helpointa saavuttaa.
Hyvää halvalla
Audiovisuaaliselta ulosanniltaan Polariumia ei voi kehua mitenkään monipuoliseksi. Musiikki on yksinkertaista, ja molemmat ruudut täyttää mustavalkoinen tiilimassa. Toisaalta tällä tavoin ilmaisu on pysynyt selkeänä, eikä pelaaminen tuottane ongelmia edes vasta-alkajille. Kehuja ansaitsevat myös valikot, jotka ovat helppokäyttöisiä, kiitos Nintendo DS:n kosketusnäytön. Lisäksi kahden näytön hyödyntäminen on toimivaa: Challengessa yläruudulla näkyvät pisteet sekä seuraavaksi tippuvat rivistöt, ja Puzzle-moodissa tapa, jolla pelaaja yritti ratkaista tason edellisellä kerralla. Taasen Versus-pelimuodossa kakkosnäytöllä näkyvät kaverin ruudulla olevat tiilet.
Vaikkei Polarium olekaan audiovisuaaliselta osaltaan huipputasoa, toimii tärkein osa-alue eli pelattavuus hienosti. Ongelmanratkonnan ystäville peli tarjoaa hienoja hetkiä Puzzle-moodin parissa, ja 30 euron luokkaan sijoittuva hinta höllentää varmasti monen kukkaronnyörejä. Challenge- ja Versus-moodien ongelmista huolimatta Polarium tarjoaa siis mukavan pitkäikäistä viihdettä taskukoossa.
