Mielikuvituksen vallassa
Day of the Tentacle. Full Throttle. Grim Fandango. Tim Schafer on mies, jonka meriittilistaa luetaan antaumuksella, taukoja pitäen ja muistoja muistellen. Länsimaisten seikkailujen mestari ja pelimasennuksen ihmeparantaja avaa nyt rikkaan mielikuvituksensa salat aivokuorta hyväilevässä tasoloikkaseikkailu Psychonautsissa. Useita vuosia kehityksessä ollut peli oli alkujaan Microsoftin julkaisulistalla, mutta ohjelmistojätin peliosaston profiilimuutokset johtivat potentiaalisen Xbox-yksinoikeuden luisumiseen Majescon hallintaan.
Psychonautsin pelirunko on rakennettu samaan muottiin kuin minkä tahansa modernin ja avoimen tasoloikkapelin. Päähahmo Razputin, psyykkisiä kykyjä hallitseva intohimoinen nuorukainen, livahtaa Psychonaut-koulutusta tarjoavalle kesäleirille ja huomaa pian, että jotain outoa on tekeillä: joku varastaa lasten aivoja hyödyntääkseen niitä maailmanvalloitussuunnitelmissaan. Kun vielä ihastuttava Lili kidnapataan Razin silmien edestä, nuorella päättäväisyydellä ei ole rajaa. Tarkoituksena on siis – jälleen kerran – pelastaa hädässä oleva naaras ja siinä sivussa koko maailma esteradoilla hyppimällä, ökkiäisiä kurmottamalla ja esineitä keräilemällä. Tavanomaisen puuduttavaa? Ei!
Double Finen vekkulit veikot ovat tehneet ihmeitä vuoratessaan tasoloikkapelin rungon täysin omintakeisella tyylillä, kiinnostavilla hahmoilla, peliin täydellisesti istuvilla seikkailuelementeillä, hersyvällä dialogilla ja kiitettävällä vaihtelevuudella. Psychonauts nousee omaan luokkaansa Xboxilla ja olisi jokseenkin kilpailukykyinen myös japanilaiskonsoleilla, joista PlayStation 2:lle peli onkin kääntymässä.
Aivot käytössä
Metsäisillä kukkoilla sijaitseva kesäleiri toimii pelin keskeisenä tapahtumapaikkana. Siellä Raz saa peruskoulutuksensa, tutustuu muihin oppilaisiin ja tapaa tietysti oudot opettajat. Leiri on kuitenkin vain eräänlainen hubi, josta Raz siirtyy muihin tosimaailman paikkoihin ja pääsee käsiksi juoneen kuuluvien hahmojen mitä eriskummallisimpiin mieliin. Mielet, jotka kattavat suuren osan pelin kestosta, ovat Psychonautsin omaperäisyyden lähde ja vaihtelevuuden avain, sillä jokainen niistä on täysin yksilöllinen kokonaisuus. Pään sisäinen maailma kuvastaa kyseisen hahmon luonnetta kuvituksen, rakenteen ja ongelmien kautta. Esimerkiksi opettajiin kuuluvan agentti Neinin päästä löytyy täysin kliininen, geometrinen maailma. Sitä vastoin salaliittoja pohtiva Boyd omaa kirjaimellisesti kieroutuneen mielen, jossa korkkiruuville vääntyneen asuinalueen jokainen roska-astiakin kätkee sisäänsä kyylääjän. Taiteilija Edgarin päässä taas vallitsee espanjalaishenkinen tunnelma upeasti väritetyssä pikkukaupungissa. Tietyissä kentissä mielikuvitusympäristöjen mittasuhteet muuttuvat hauskasti sankariin nähden: Psychonautsissa voi leikkiä niin kaupungissa rellestävää, pilvenpiirtäjiä pitkin kiipeilevää King Kongia kuin myös katsoa maailmaa ruohonjuuritasolta pelilaudalla, jonka nappulatkin vaikuttavat jättiläisiltä.
Raz hallitsee monenlaisia erikoiskykyjä, jotka auttavat pelaajaa työssään. Perinteisten iskujen ja lyöntien ohella nuorukainen voi muun muassa liikkua lennokkaasti levitaatiopallolla, muuttua näkymättömäksi, polttaa esineitä ja vihollisia sekä siirrellä objekteja telekinetiikan avulla. Osa kyvyistä on toisia hyödyllisempiä, mutta peli tekee hyvää työtä pakottaakseen kokeilemaan jokaista taitoa edes kerran. Joka mielessä nimittäin kohdataan Razin kyvykkyyttä kysyviä pulmatilanteita. Pulmien ratkaisut ovat parhaimmillaan nerokkaita, heikoimmillaan tavanomaisia, mutta yhtä kaikki viihdyttäviä. Esimerkiksi eräässä mielessä teatterinäyttämöllä joutuu etsimään näytelmään oikean käsikirjoituksen, lavastuksen ja tyylin, jotta Raz pääsisi rekvisiitan avulla kiipeämään seuraavalle tasolle. Toisaalta jotkin pulmat ratkeavat yksinkertaisesti kukistamalla mielenrauhaa järkyttävät painajaisotukset.
Kaikkia erikoiskykyjä Razilla ei ole heti käytössään, vaan hahmo kehittyy pelin edetessä keltanokasta todelliseksi Psychonaut-erikoisagentiksi. Uusia kykyjä karttuu melko tasaiseen tahtiin seikkailun taittuessa helppouden ansiosta jouhevasti, mutta se, miten vahvoiksi kyvyt kehittyvät, riippuu pelaajasta. Erinäisiä esineitä keräilemällä pelaaja ansaitsee kykypäivityksiä ja rahaa, jota voi kuluttaa esimerkiksi tavallista arvokkaampien löytöesineiden hankkimiseen tarvittaviin apuvälineisiin. Lisäksi mielikuvitusmaailmoissa voi kerätä muistikuvia ja tunnepakkauksia, jotka kertovat hieman kunkin hahmon historiasta. Harmittavasti aivan kaiken löytävää ei palkita tarpeeksi anteliaasti, jotta kenttien perinpohjainen koluaminen tai uudelleenpeluu jaksaisi suuressa määrin kiinnostaa.
Vikoja etsimässä
Grafiikastaan Psychonauts on saanut muutamia haukkuja, ja totta on, ettei peli teknisesti näytä kovin erikoiselta. Graafinen esitys voisi olla tarkempi, yksityiskohtaisempi ja sulavalinjaisempi. Ajaton tyyli, joka etäisesti muistuttaa muovailuvaha-animaatioita, ylittää kuitenkin teknisen keskinkertaisuuden selvällä erolla. Harvassa pelissä on yhtä persoonallinen ilme ja kymmenittäin rakastettavia hahmoja. Esimerkiksi Microsoftin lellikkikissa Blinx näyttää karismaattisen Razin rinnalla köyhältä ja mauttomalta. Hyvää sanottavaa on myös äänimaailmasta: Kenttäkohtainen musiikki on hauskan kuuloista ja vastaa tyylillisesti kutakin miljöötä mallikkaasti. Äänitehosteissakaan ei ole valittamista, mutta dialogi on oikeastaan suurin kehujen kerääjä. Pelissä on nimittäin varsin paljon humoristisia, jopa minuuttien mittaisia keskusteluja lukuisten eri NPC-hahmojen välillä. Pelaaja voi ottaa osaa lätinään ja kontrolloida Razin sanomisia kuin KOTORissa tai Jade Empiressa konsanaan, vaikka keskustelujen merkitys juonenkehityksen kannalta onkin olematon. Äänityksien runsaudesta kertoo se, että muutamia toistuvia one-linereita lukuun ottamatta puheessa ei esiinny häiritsevää toistoa, ja lisäksi ääninäyttely on poikkeuksetta ensiluokkaista.
Psychonautsin viimeistelyä olisi voitu jatkaa vielä tovi, sillä peli tuppaa lievästi kakomaan hektisimmissä paikoissa eikä kamera aina anna parasta mahdollista vinkkeliä tapahtumiin. Nämä ovat kuitenkin lähinnä kaivamalla kaivettuja vikoja jämäkän pelattavasta paketista. Loppujen lopuksi pelin 15-tuntinen pituus on suurin murheenkryyni, koska se ei tyydytä seikkailun myötä kasvanutta pelinälkää. Tyytymättömyyttä korostaa löysähkö, pidennetyn oloinen loppu, joka turhaan jättää häilyvän jälkimaun muilta osin tiiviistä kokonaisuudesta.
Puutteistaan huolimatta Tim Schaferin tuorein on kiistämätöntä timangia ja Xboxin paras lajissaan. Double Fine on onnistunut luomaan pelaamisesta älykkään tuntuisen tapahtuman, joka samalla sekä huvittaa pelaajaa ja että tulkitsee ihmismielen olemusta. Mikäli pelit voidaan mieltää taiteeksi, Psychonauts on juuri sitä.
