Kuvankaunis maailma
Bayonetta Origins kertoo Cerezan nuoruudesta. Ajasta, jolloin itsevarma korkokenkäinen tappokone vielä etsi itseään. Tarina alkaa, kun Cereza lähtee epätoivoiselle retkelle pelastamaan äitiään, jonka kohtalo on ajanut vankeuteen tuhoontuomitun romanssin vuoksi. Saman rakkauden, jonka intohimosta syntyi myös Cereza. Tomera noitaneiti jättää taakseen opettajansa varoitukset sekä ottokodin turvan ja suuntaa kohti tuntematonta.
Matkalla Cereza loihtii itselleen apuvoimia tuonpuoleisesta. Mutta kokemattoman velhottaren taiat eivät toimi kuten pitäisi ja infernaalisten tulien sielu päätyy asuttamaan Cerezan pehmolelua. Ensimmäisten yllätysten ja nahinoiden jälkeen kaksi eksynyttä sielua löytävät toisistaan jotain yhteistä, eikä aikaakaan, kun heidän on luotettava toisiinsa selviytyäkseen ankarassa maailmassa.
Tarinan kaari on tuttu ja turvallinen, mutta ei yhtään sen vähemmän liikuttava. Se tuo mieleen kaikki ensimmäiset kotieläimet ja tarinat epätavallisista ystävyyksistä, jotka väistämättä päättyivät ennen aikojaan. Jos Bayonetta Origins olisi elokuva, sen lähimmät sukulaiset olisivat Topi ja Tessu tai Hayao Miyazakin haikeat tarinat lapsuuden viimeisistä päivistä. Pelialalla tuttuja elementtejä taas löytää esimerkiksi Ico- ja The Last Guardian -peleistä.
Tämä näkyy myös maailmassa, jonka maalauksellinen idylli vähitellen löytää tummia ja kalseampia sävyjä, kun Cerezan maailmankuva muuttuu. Vaikka tarinan alku on jo traaginen, Cereza löytää mailmasta paljon ihasteltavaa. Ironia kytee siinä, että me tiedämme mihin hänen matkansa vie. Jokainen onnellinen hetki tuntuu häviävän lyhyeltä, eikä tulevaan voi vaikuttaa.
Hurmaava reppureissu
Matkalla ohjataan niin Cerezaa kuin Cheshire-kissademonia. Kumpaakin omalla tatillaan. Molempien taidot tukevat toisiaan, mikä näkyy pelisuunnittelun hienoissa yksityiskohdissa. Heikommassa pelissä kahden hahmon yhtäaikainen ohjaaminen olisi ollut katastrofi. Tässä se tuntuu loogiselta jatkumolta, samalla tavalla kuin hienossa Brothers: A Tale of Two Sons -pelissä.
Toisin kuin ultraväkivaltaisessa päätrilogiassa, Cereza ei tällä kertaa pistä paikkoja matalaksi hämmentävällä arsenaalilla. Nuori noita ei ole vielä sinut voimiensa kanssa, mikä johtaa siihen, että kokeneempi demoni joutuu valtaosan ajasta pitämään pahikset loitolla. Kattidemoni Cheshire toimii niin lihasvoimana omillaan, kuin Cerezan käsissä. Ihastuttava "halimoodi" palauttaa katin piskuiseen kokoon, jolloin velhotar muksii vihollisia pehmolelun voimin.
Pelimekaniikka on kaksikon ominaisten taitojen yhdistelyä ja harjaannuttamista, sillä jokainen alue vaatii erilaista pulmanratkontaa, jota ei yksin ylitetä. Mitä pidemmälle tarina etenee, sen parempia taitoja parivaljakko oppii. Kuten tarinakin, itse pelikokemus on tuttua ja pääosin turvallista. Cereza and the Lost Demon ei pahemmin ota riskejä, mutta sen ei myöskään tarvitse ottaa.
Taisteleminen ei onneksi jää täysin pelkistettyyn muotoon. Tarinan edetessä Cerezan tehtävästä tulee monipuolisempi ja vaikeampi, mutta Bayonetta-sarjan räiskyvää tykitystä ei kannata odottaa. Cerezan taidot ottavat vaikutteet ympäröivästä maailmasta ja sen elementeistä, eikä luodeissa. Pelin kohdeyleisö on myös eri kuin itse pääsarjan, joten vaikeustaso pysyy kauttaaltaan huomattavasti helpommin lähestyttävänä. Vasta ihan loppupuolella voi huomata, että tietyt taistelut vaativat pientä harjoittelua.
Itse maailman tutkiminen painottaa enemmän tunnelmointiin ja löytämisen iloon kuin selviytymiskauhuun. Kuolema on korkeintaan hidaste, eikä siitä rangaista. Jotkut saattavat nostaa nokkaansa tälle, mutta helpommin lähestyttävä esitystapa on sitä parempaa pelialan tulevaisuutta, jota tulee kannustaa.
Sopii kaikille
Bayonetta Origins: Cereza and the Lost Demon on kepeä, kaunis ja kauttaaltaan mukava pelikokemus, jonka kymmenen tunnin kesto on sisällölle täydellinen. Kuvankaunis maailma ja satukirjamainen kerronta toimivat upeasti käsikädessä, eikä pääsarjan ronskia menoa jää kaipaamaan. Mikä ei tarkoita, etteikö Bayonetta-trilogia ole edelleen ihan parhautta, vaan pikemminkin, että Cereza and the Lost Demon on hieno sisarteos, joka osoittaa miten vahva mytologia jaksaa kantaa erilaista tarinankerrontaa.
Pelinä se on mukava hengähdystauko kokeneemmille veteraaneille. Uudet tulokkaat voivat nauttia kepeästä pelattavuudesta ja hienosta tarinasta ilman, että jäisivät jostain paitsi rankan muilutuksen pyörteissä. Parhaimmassa tapauksessa Cereza and the Lost Demon on täydellinen sisäänheittäjä tuleville faneille, jotka eivät aiemmin lämmenneet Bayonettan tarjonnalle.
Se ei välttämättä ole omaperäisin, pisin tai edes monipuolisin seikkailupeli lajityypissään. Se ei välttämättä ole edes parasta, mitä Nintendo Switch tarjoaa tänä vuonna. Mutta se on toimiva itsenäinen kokonaisuus, joka tietää tarkalleen, mitä se haluaa olla. Sellaisia pelejä näkisi mielellään lisää. Oli niillä suurempaa tarkoitusta tai ei.
