Kumipallona luokses jne.
Mario-peleissä ei juonella ole yleensä ollut kovin suurta roolia, eikä Super Mario Ball yritä parantaa asian laitaa: Marion ja kumppaneiden huvipuistopäivä muuttuu painajaiseksi, kun Pinballer-hupivehkeen palloksi muovaama Peach ammutaan tykillä Bowserin linnaan. Mario syöksyy pelastuspuuhiin, mutta saa huomata linnakkeen oven olevan lukittu neljällä maagisella tähtiavaimella. Ja nämä tähtiavaimet on luonnollisesti annettu neljällä flipperilaudalla piilotteleville koopakuninkaan kätyreille. Mario lähtee avaimenhakureissulle pelaajan punastellessa myötähäpeän kourissa.
Super Mario Ball ei ole ihan tavallinen flipperi, sillä piste-ennätysten sijasta pelaajan täytyy pompotella pallo-Marioa pitkin erilaisia kenttiä voimatähtien perässä. Kaava on kuitenkin liki yhtä yksinkertainen kuin perusflipperissä: pelimaailma on jaettu viiteen eri alueeseen, jotka edustavat niitä kaikkein tyypillisimpiä miljöövaihtoehtoja. On talvikenttä, niittykenttä, vesikenttä, hiekka-aavikko ja toki vielä tulikenttäkin. Jokainen alue sisältää läjän toisiinsa liitettyjä pienehköjä pöytiä, joista jokaiseen on piilotettu voimatähti. Tähden saaminen edellyttää jonkin tehtävän suorittamista, useimmiten kaikkien huoneessa olevien vihollisten hävittämistä. Kerätyillä voimatähdillä taas avataan uusia huoneita, ja välissä viedään tähtiavain tasopomolta väkivalloin. Sitten taas uusia huoneita tutkimaan.
Kuulaa kalloon
Pelipöydät on täytetty monenlaisella flipperikrääsällä. On tuulimyllyjä, salareittejä piilohuoneisiin, hyppyreitä, pallon kokoa kasvattavia supersieniä ja muita tavaroita myyviä kauppoja sekä vihollisia. Erityisesti vihollisia. Kentät kuhisevat vihamielisiä perusmölliäisiä goombista korppikotkiin, mutta lähes kaikki kuolevat suoralla pallotulituksella. Se on kovin harmillista, sillä suurin osa peliajasta kuluu vihollisia sihtaillessa. Pelaaminen paljastuukin nopeasti todella yksitoikkoiseksi puuhaksi vailla minkäänlaisia valopilkkuja. Vaihtelua voi hakea kolmesta minipelistä, joissa vähemmän yllättäen pyritään tuhoamaan vihulaisia aikarajan puitteissa, eivätkä ne ole ollenkaan hauskoja.
Monotonisuuden lisäksi peli-iloa potkii pari hillitöntä typeryyttä pelisuunnittelussa. Hirviöistä jo tyhjennetyt alueet eivät nimittäin pysy tyhjinä, ja Mario palaa edelliseen huoneeseen aina pudotessaan rööristä alas. Putoaminen juuri ennen pöydän viimeisen vihollisen kuolemaa sieppaa ankarasti, mutta pahimmillaan ongelma ilmenee pomotaisteluissa, sillä isot örmelöt onnistuvat tönimään Marion alas yllättävän usein. Kun sankari sitten tulee takaisin tappelun tiimellykseen, on pomohirviö saanut uuden lastin elinvoimaa vaikka oli vielä hetki sitten kuolon partaalla. Turhautumiskäyrä nousee poikkeuksellisen korkealle silloin, kun Mario putoaa sukkana alas useamman pöydän verran: on kuljettava uudestaan koko kentän läpi pomon kammioon asti ja aloitettava ottelu alusta. Parissa tilanteessa pallo vieläpä paiskataan maailman alkuun heti ensimmäisen mokan jälkeen. Kirosin pallokalapomon moneen manalaan, ja pelikonekin oli kohdata seinän suurella tilannenopeudella.
Ponnetonta pallottelua
Super Mario Ballin tekniikka toimii, muttei loista. Nolon töksähtelevä alkuanimaatio ei vakuuta, mutta pelin tiimellyksessä 3D-grafiikka on hyvin sujuvaa ja mukavan näköistä. Nätti visuaalinen puoli onkin pelin paras osa-alue. Äänet koostuvat enimmäkseen samoista vanhoista Marion huudahduksista ja flipperipallon kolahduksista vihollisiin. Tympeän rallattelumusiikin tahtoo kääntää nopeasti pois päältä. Kontrollit toimivat enimmäkseen oikein, mutta kuitenkin usein tulee vastaan tilanteita, joissa pallo syöksyy aivan muualle kuin oli tarkoitus. Lisäksi miinusta tulee pöydän tönimismahdollisuuden puuttumisesta.
Mariopallo on kaiken muun pahan lisäksi todella lyhyt: pelin läpäisyyn kuluu alle neljä tuntia, ja vähän enemmän, jos haluaa välttämättä kerätä kaikki voimatähdet. Lisäksi aikaa voi koettaa kuluttaa time attack –moodissa, jossa on tarkoituksena päästä tasopomon luo ja voittaa se mahdollisimman nopeasti.
Super Mario Ball on ikävä tapaus; tylsä, mutta lyhyt. Se ei ole mukava eikä hauska, mistä pitävät huolen niin tylsä tasosuunnittelu, yllätyksetön kulku kuin hermoja repivät älyttömyydet pelin rakenteessakin. Se on tahra Marion nimelle ja ehdottomasti välttämisen arvoinen peli.
