Toimintaa eliittiryhmässä
Terroristihipasta on tullut pelimaailmassa varsin mediaseksikäs aihe samalla
kun uutiset kertovat toinen toistaan järkyttävämmistä iskuista
maailmalla. Sierra ja Argonaut Games maustavat tarjontaa kolmihenkisen SWAT-ryhmän
työtä kuvaavalla SWAT: Global Strike Team -pelillään, joka
on epäsuora jatko-osa Sierran vanhalle SWAT-sarjalle. Global Strike Team
on edeltäjiään vähemmän taktinen ja enemmän toimintaan
keskittyvä paketti, mikä on oikeastaan jo luonteenomaista nykyisille
konsolipeleille. Realismia löytyy kuitenkin sen verran, että älytön
ramboilu ei johda mihinkään muuhun kuin kuolemaan.
SWAT: Global Strike Teamin yksinpelikampanja kattaa yli 20 tehtävää,
joita sitoo yhteen kevyt taustajuoni. Pelaaja etenee suoraviivaisesti suoritetusta
tehtävästä toiseen kiertäen niin amerikkalaisessa toimistokompleksissa,
Lontoon metrotunneleissa kuin Siperian tehdasrakennelmissakin. Päämäärät
vaihtelevat panttivankien pelastamisesta pommien purkuun, vihollistukikohtien
valloitukseen ja sabotaasiin. Tehtävissä ei ole suunnittelumahdollisuuksia,
mutta oman varustuksensa voi valita suppeasta asevarastosta. Pelaaja pääsee
valitsemaan ottaako mukaansa esimerkiksi kranaatteja vai savupommeja tai konepistoolin
vaiko haulikon. Tehtävästä riippuen onnistuneesta asevalinnasta
voi olla todellista hyötyä.
Onnistuneista tehtävistä peli antaa palautetta pelaajalle. Nappisuorituksesta
saa itselleen erityisiä pisteitä, joita voi myöhemmin käyttää
aseiden päivittämiseen esimerkiksi uudella tähtäimellä,
isommalla ammuslippaalla tai rekyylinvaimentimella. Saatavat pistemäärät
vaihtelevat myös käytettävän vaikeustason mukaan. Pelissä
on kolme vaikeustasoa, jotka vaihtelevat melko helposta haastavaan. Vaikeustason
voi valita tehtäväkohtaisesti, mutta sillä rajoituksella, että
edellisessä tehtävässä käytettyä tasoa vaikeampaa
ei voi valita tehtävän ensimmäisellä läpäisykerralla.
Pelaajan komennuksessa olevassa kolmihenkisessä ryhmässä ovat
komentaja Kincaid, räjähdys- ja tietokone-ekspertti Jackson sekä
sutjakka naispuolinen tarkka-ampuja Lee. Jokaisella ryhmän jäsenellä
on omat erikoiskykynsä, jotka tulevat tehtäviä suoritettaessa
tarpeeseen. Kincaid esimerkiksi kantaa mukanaan kranaatteja, Jackson voi purkaa
pommeja ja murtautua turvaovien läpi ja Lee pääsee ainoana tiimistä
ilmastointikanavien kaltaisiin ahtaisiin paikkoihin. Pelaaja pelaa pääasiassa
komentajana, mutta muutamissa tehtävissä pääsee ohjaamaan
myös muita hahmoja.
Tiukkaa sanailua
SWAT: Global Strike Teamin kenttäsuunnittelu ei anna paljoakaan tilaa
luovalle ajattelulle, sillä pelissä edetään kuin putkessa.
Kentät edustavat pääasiassa vastaavista peleistä tuttua
yllätyksetöntä linjaa, mitä tämän tyyliseltä
peliltä voi ennakkoon odottaakin. Suoraviivaisuudestaan huolimatta kentät
ovat pääasiassa ihan toimivia, sillä kokoa niistä löytyy
juuri sopivasti. Valitettavasti mukaan on kuitenkin eksynyt muutamia todella
tylsiä ja itseään toistavia alueita, jotka latistavat tunnelmaa.
Tekoäly toimii vaihtelevasti. Varsinkin vihollisten suojautumisessa on
paljon parantamisen varaa, sillä pelaaja voi laukoa kuteja jalkaan useampiakin,
eikä terroristi älyä väistyä. Toisaalta tähän
liittyy myös yksi pelin mielenkiintoisimmista ominaisuuksista. Kaikkia
vihollisia ei saa tappaa, koska ”yläkerta” haluaa kuulustella
rikollisia. Käytännössä pidättäminen onnistuu
niin, että pelaaja lataa muutamia varoittavia laukauksia pahiksen raajoihin,
jolloin tämä saattaa antautua. Myös vihollisen yllättäminen
esimerkiksi takaapäin on tehokas tapa saada kaveri luopumaan aseestaan.
Aseen kanssa leikkiessä pitää olla kuitenkin tarkkana, sillä
pelaaja ei saa koskaan ampua ennen kuin vihollinen on osoittanut halukkuutensa
tulitaisteluun. Liian hätäinen ampuminen nakertaa tehtävän
suorituspisteitä.
SWAT: Global Strike Team tukee tekoälyn – sekä kohtalaisen
järkevästi toimivien omien että hieman vajaaälyisempien
vihollisten – käskyttämistä Xboxin kuulokemikkiyhdistelmään
sanelluilla sanoilla. Äänentunnistus toimii yllättävän
tehokkaasti. Tähän osasyynä on se, että jokaiselle käskylle
on pari synonyymiä, joista voi valita omaan ääntämiseen
parhaiten sopivan vaihtoehdon. Peliin tulee jo aivan uutta tunnelmaa, kun omat
tiimikaverit tottelevat puhetta, mutta kaikkein hauskinta on vihollisille huutaminen.
Poliisileffojen kliseiset ”freeze!”-komennot ynnä muut tepsivät
parhaimmillaan kutkuttavan hyvin. Jos mikki puuttuu, käskyt voi jakaa perinteisesti
ristiohjaimella. Se ei tietenkään ole niin hauskaa kuin oman äänen
käyttö, mutta komennot menevät perille, mikä on pääasia.
Toimii myös kaverin kanssa
Varsinaisen yksinpelikampanjan ohella peliin on rakennettu 10 tehtävää
kattava co-op-kampanja, jota voi pelata yhteistyössä yhden kaverin
kanssa. Pelimuodossa esiintyvät tehtävät sijoittuvat samoihin
paikkoihin kuin yksinpelinkin, mutta niiden päämäärät
poikkeavat hieman toisistaan. Lisäksi mukana on nelinpeliä tukeva
moninpeli, joka kattaa kuusi varsin perinteistä moninpelimuotoa aina tappomatsista
asemien valloitukseen. Moninpeliä pääsee harrastamaan joko kaikki
vastaan kaikki -periaatteella tai joukkueissa.
Pelin kohtalaisen pitkää elinikää on yritetty pidentää
lisäämällä vielä Time Attack -variaatiot yksinpeli-
ja co-op-kampanjoista. Time Attackissa jokaiselle tehtävälle on annettu
aikaraja, jonka puitteissa tehtävät tulee suorittaa. Vaikeutta lisää
myös tappiin asti nostettu vaikeustaso. Vaikka kyseessä onkin ihan
mukava lisä, SWAT: Global Strike Team tuntuu silti hyvin kertakäyttöiseltä
peliltä, eikä kampanjoita jaksa pelata toistamiseen. Onneksi pelkästään
yksinpelikampanjallakin on pituutta ihan riittävästi.
Ei mikään tekninen mestariteos
SWAT: Global Strike Team on toteutettu teknisesti vaihtelevalla menestyksellä.
Xboxin peliohjainta on hyödynnetty hyvin ja pelaaminen on vaivatonta. Tähtäyskin
on yllättävän luonnollisen tuntuista, mikä on aina konsolipaukuttelun
kohdalla mainitsemisen arvoinen suoritus.
Graafisesti peli ei kuitenkaan loista. Tekstuurit ovat suttuisia ja hyvin,
hyvin tietokonemaisen näköisiä. Tietty elävyys puuttuu,
vaikka kohokuviointia onkin yritetty muutamissa paikoissa harrastaa. Kentissä
ja hahmoissa on myös melko vähän polygoneja, mikä näkyy
palikkamaisena ulkoasuna. Siitä huolimatta peli ei pyöri kovinkaan
sulavasti, vaan paikka paikoin jopa nykii selvästi. Tahmailuun voi tosin
olla syynä valaistusmoottori, joka luo reaaliaikaisia valoja ja varjoja
suurella kontrastilla hieman Splinter Cellin tyyliin. Hämärimmissä
paikoissa tarvitaankin SWAT-varustukseen kuuluvia pimeänäkölaseja.
Äänet jatkavat yllätyksettömästi samalla linjalla.
Pelissä kuuluvat ääniefektit ovat mukiinmeneviä, mutteivat
mitenkään erikoisia. Musiikki soljuu huomaamattomasti taustalla, eikä
ääninäyttelykään ansaitse papukaijamerkkejä, vaikka
jotkut näyttelijät ovatkin hoitaneet tonttinsa kohtalaisesti.
Viimeisenkin terroristin löydyttyä
SWAT: Global Strike Team on kokonaisuudessaan hyvä peli, jota pelaa mielellään.
Se tarjoaa paljon pelattavaa ja pelattavuus on kunnossa. Muutamat ominaisuudet,
kuten vihollisten pakottaminen yhteistyöhön ja äänikomennot,
tekevät kokemuksesta miellyttävämmän kuin alkuunsa voisi
kuvitella. Pelin arvosanaa nakertaa eniten paketin yllätyksettömyys.
Global Strike Team ei muuta terroristihippojen perusrakennetta mitenkään.
Pelityypin pahimmat kliseet tökkivästä tekoälystä mielikuvituksettomaan
kenttäsuunnitteluun ja köyhään juoneen ovat tässäkin
tapauksessa riippakivenä. Toiminta voisi olla myös taktisempaa; konsolipelaajat
eivät ole niin yksinkertaisia kuin markkinoilla vallitseva trendi antaa
ymmärtää. Jos kuitenkin rahtusen realistisempi ja nykyajan maailmaan
sijoittuva toimintapeli on tähtäimessä, SWAT: Global Strike Teamiin
kannattaa ainakin ilman Liveä elävän tutustua.
