Se hullumpi kuningas
Armellon kuningas on sairastunut tappavaan mätään ja tullut hulluksi, minkä seurauksena klaanit kutsuvat kaikenkarvaiset sankarinsa taistelemaan kruunusta. Sudet, karhut, rotat sekä jänikset ryömivät koloistaan, eikä keinoja kaihdeta hallitsijan paikasta kamppailtaessa. Mukana on kaikki valtataisteluun kuuluvat elementit verisistä taisteluista selkäänpuukotuksiin. Jokainen matsi on erilainen ja yllättäviltä käänteiltä ei voi välttyä. Perinteisen lautapelin tapaan tuuri kulkee käsi kädessä taidon kanssa.
Alkuun Armello näyttää yksinkertaiselta ja hieman söpöltä. Totuus iskee viimeistään perusteet kertovan opetusosion jälkeen. Sääntöjä ja poikkeuksen poikkeuksia on vähintään yhtä paljon kuin ruotsin kieliopissa, eikä kaikkea opi vielä muutaman pelikerran jälkeenkään. Onneksi kaikkea ei tarvitse itse muistaa, vaan sormen mennessä suuhun voi katsoa sisäänrakennettua ohjekirjaa.
Jokaisella hahmolla on kahdeksan ominaisuutta tai resurssia, joita kerätään suorittamalla tehtäviä, voittamalla kirouksia, taistelemalla sekä seikkailemalla luolastoissa. Palkinnot vaihtelevat korteista turpajuhliin. Ominaisuudet eivät ole vain silmälumetta, vaan ne voivat tarjota etuja kirouksia selättäessä tai vaikkapa ylimääräisiä noppia taisteluissa.
Hahmon kykyjen lisäksi taisteluun sekä pelin kulkuun vaikuttavat pakasta vedettävät kolmensorttiset kortit. Niistä tulee joko varusteita, taikoja tai ansoja. Kaikkien käyttö maksaa jonkin verran kultaa, taikaa, arvostusta tai mätäpisteitä. Kortteja voi myös polttaa taistelussa sekä ansoissa, jolloin ne antavat alakulmassa olevaa symbolia vastaavia etuja.
Tuurilla voittoon?
Lautapelimäinen maailma toimii hyvin. Keskellä on kingin palatsi, josta hullu hallitsija jakaa käskyjään. Reunoilla ovat puolestaan aloituspaikkojen virkaa tekevät klaanien kotikolot. Pelialue koostuu kuusikulmaisista ruuduista, jotka pitävät sisällään erilaisia maastoja. Metsät tarjoavat näkösuojaa yöllä, kun taas vuoristot vievät kaksi liikkumapistettä yhden sijaan sekä antavat puolustusbonuksen taisteluun. Kyliä valtaamalla saa kultaa ja suot vievät energiaa. Seikkailumieliselle on tarjolla luolastoja, joista voi löytää mukavan aarteen tai ikävän kirouksen. Haavoja parannetaan kivikehissä, ja mukana on tietysti myös tyhjiä ruutuja. Liikkumiseen ei käytetä noppia, vaan jokaisella on käytössään tietty määrä liikkumispisteitä vuoroa kohden.
Päätavoitteena on vain ja ainoastaan kuninkaan syrjäyttäminen. Neljä erilaista voittotapaa tarjoavat mukavasti vaihtelua pelikertoihin. Suoraviivaisinta tyyliä edustaa kunkun surmaaminen ja verisen kruunun vieminen. Kuulostaa helpolta, mutta palatsiin astuessa pitää selvitä ansasta sekä mahdollisista vartijoista. Alussa kuningaskin on vielä voimissaan, joten ensiksi kannattaa vahvistaa omaa hahmoaan ennen hyökkäystä.
Arvostusvoitto on odottavan pelaajan valinta, sillä kruunupään kuollessa sairauteen tai toisen pelaajan miekasta vie suosituin hahmo tittelin. Suosiota kerrytetään tappamalla muita sekä suorittamalla tehtäviä. Jokaisen kierroksen alussa arvostetuin kandidaatti pääsee valitsemaan kahden kortin väliltä, joilla tehdään yleensä jäynää muille pelaajille.
Pasifistin vaihtoehto on taikakivien kerääminen ja toimittaminen palatsiin. Tuolloin kunkkua vastaan ei tarvitse taistella, vaan kivet hoitavat kruunupään pois jaloista. Neljäs vaihtoehto sisältää kuninkaan tappamisen lisäksi itsensä perusteellisen mädättämisen.
Erilainen ja piristävä kokemus
Parhaimmillaan valtataistelu on tietysti neljän pelaajan nettipelissä, mutta yllättäen myös itsekseen puuhastelu tarjoaa mainiota ajankulua. Välillä tulee miettineeksi, onko tuurilla liian suuri merkitys, mutta niinhän se noppapeleissä tahtoo olla. Toinen hieman ärsytystä aiheuttava seikka on se, kun varusteita ei voi riisua hahmolta muuten kuin vaihtamalla toisiin kamoihin.
Armello onnistuu hyvin perinteisen lautapelin digitalisoinnissa ja on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Mikä parasta yksi matsi kestää keskimäärin vajaan tunnin, joten sen pariin on helppo palata.
