Merta päin
Seikkailu alkaa satunnaisesta lokaatiosta joltain pelin lukuisista saarista. Edessä komeilee paatti ja sen takana siintää avoin meri. Sen kummempaa tutoriaalia ei tarjota, vaan pelaaja on heti vapaa suuntaamaan kohti tuntematonta ja kenties sen yli. Aivan hoomoilasena ei kuitenkaan tarvitse seilata, sillä kartan ja kompassin avulla löytää helposti tiensä kauppapaikalle, josta voi poimia mukaansa erilaisia toimeksiantoja.
Kauppasaarilla majailevat kolme kiltaa jakavat toisistaan poikkeavia tehtäviä. On aarrearkkujen etsintää, eläinten pyydystämistä sekä pääkallojen hankintaa. Tehtävän suorituspaikka täytyy ensin paikallistaa joko etsimällä oikean näköinen saari merikartalta tai sitten sanallisten vihjeiden avulla. Paikanpäällä kohteessakin voi joutua turvautumaan kompassin apuun ja askelten laskemiseen. Palkkion saadakseen matkaan tarttunut saalis täytyy aina kuskata takaisin lähtöpaikkaan sekä joissain tapauksissa toiselle kauppiaalle. Tehtävien lisäksi aarteiden jäljille voi löytää pullopostin avulla tai vaikkapa sukeltamalla hylkyyn. Toimeksiantojen erilaiset toteutukset tuovat mukavasti eloa puurtamiseen, vaikkakin pidemmän päälle edestakaisin seilaaminen käy puuduttavaksi.
Kyseessä on puhtaasti tarinaton avoimen maailman nettimoninpeli, joka toimii parhaiten hyvän kaveriporukan kanssa. Yksinäisen suden taival merirosvoelämän armottomassa ristiaallokossa voi käydä tuskalliseksi. Jo pelkästään purtilon ohjaaminen sujuu joutuisammin useamman käsiparin voimin – meritaistelusta puhumattakaan. Ihmiskohtaamisia tapahtuu pelkäksi nettipeliksi hämmentävän vähän. Välillä saattaa kulua parikin tuntia ilman havaintoja kanssapurjehtijoista. Minkäänlaisia tekoälyn ohjastamia kauppalaivoja tai muita on turha etsiä. Kauppiaat tönöttävät kojuissaan satamissa ja antavat vain tehtäviä ja myyvät tavaraa. Ihmispelaajien lisäksi ainoiksi liikkuviksi hahmoiksi jäävät osalla saarista asustelevat luurangot sekä eläimet.
Yhteistyön voimaa
Yhteistyöhön kannustavat mekaniikat toimivat hienosti. Jokaiselle miehistön jäsenelle on tehtävänsä. Yksi ohjaa, toinen tähystää, kolmas säätelee purjeita, neljäs katsoo kartasta suuntaa ja niin edelleen. Yksin pelaavan toimia helpotetaan antamalla käyttöön pienempi paatti, jossa toiminnot on sijoiteltu kompaktisti.
Sujuvan toiminnan ohella parasta antia tarjoaa audiovisuaalinen toteutus. Meri näyttää lumoavan kauniilta, ja sarjakuvamainen ulkoasu miellyttää muutenkin. Äänipuolella meren pauhut, tykin jylinät, kavereiden öykkäröinnit ja muut luovat oivaa merirosvotunnelmaa.
Windowsin ja Xboxin välinen cross play -ominaisuus toimii erittäin hienosti, mutta muuten teknisellä puolella mennään paikoitellen metsään oikein kunnolla. Yhteysongelmat ja lagi kuuluvat jokaisen nykypäivän nettimoninpelin alkutaipaleelle ja moiset ongelmat korjataan yleensä nopeasti. Katoavat rahat, rekisteröitymättömät palkkiot, rikkinäiset saavutukset, sukeltavat laivat, sekoilevat äänet ja näkymättömät esteet uimarin tiellä kertovat kuitenkin heikosta viimeistelystä, eikä niitä noin vain korjata. Meren fysiikatkaan eivät vakuuta, kun yhtenä hetkenä laiva keikkuu realistisesti aaltojen mukana, mutta menee hetken päästä kuin raiteilla. Näin jopa suurempien myrskyjen keskellä.
Jonkinlaisia aivopieruja lienee käynyt myös suunnitteluosastolla, kun saaret ovat enimmäkseen todella pieniä. Kunnollisesta viidakkoseikkailusta purjehtimisen lomassa saa siis vain haaveilla. Satamien suojaamatta jättäminen puolestaan herätti keskustelua jo beetatestien aikana. Toki toisten väijyminen ja lastin ryöstäminen kuuluu merirosvoiluun, mutta liika on liikaa. Laivojen valtaustakaan ei ole ajateltu aivan loppuun saakka, sillä kuolleet piraatit syntyvät takaisin omaan purtiloonsa niin kauan kuin se on pinnalla. Toisten paattia ei siis voi varastaa omaksi, vaikka ruoriin asti pääsisikin. Pahimmassa tapauksessa valtaajat jäävät asumaan kannelle ja tappavat uudelleen syntyvän omistajan ennen kuin tämä kerkeää edes tarttua aseeseen. Silloin ei auta muu kuin käydä pelistä pois.
Tyhjä, turha seikkailu
Ideana yhteistyöhön kannustava merirosvoseikkailu kuulostaa jotakuinkin hauskimmalta peliltä ikinä. Kavereiden kanssa voi kännätä, soitella haitaria, kiusata kanssapiraatteja sekä tietysti etsiä aarteita. Valmis tuote on kuitenkin jotain aivan muuta kuin se ikimuistoinen kokemus, joka Sea of Thievesin piti olla. Meritaistelua lukuun ottamatta kaikki on hauskaa vain kerran tai pari, eikä yhdeksättä kertaa naamalle heitetty oksennusämpäri jaksa enää viihdyttää. Mielekkään tekemisen vähyys on silmiin pistävää, ja totaalinen kyllästyminen iskee hyvin nopeasti. Tuntuu kuin homma olisi jätetty puolitiehen sisällön osalta. Minecraftin tyylisten teosten kohdalla "luo oma seikkailusi" -tyyppinen lähestymistapa toimii, koska se tarjoaa hiekkalaatikon lisäksi myös rakennuspalikat.
Sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä, mutta jotta jaksaa seikkailla, täytyy näköpiirissä olla jotain, minkä vuoksi jaksaa raataa. Siksi hahmonkehityksen puuttuminen tekee pelaamisesta kovin palkitsematonta. Kaikki ovat toisaalta samalla viivalla, ja tosipaikan tullen taito ratkaisee kamppailut, mikä on piristävää vaihtelua muihin nykyisiin nettimoninpeleihin verrattuna.
Myös aarteiden rahtaus alkaa hyvin pian tuntua järjettömältä. Kultakolikoita puskee ovista ja ikkunoista, mutta kaupat tarjoavat vain ylihintaisia keulakoristeita, laivamaalauksia sekä erivärisiä haitareita ja muuta pinnallista krääsää, jolla ei ole pelaamisen kannalta mitään merkitystä. Missä ovat pääkalloluolat, uhkapelit, nopeammat laivat, jytymmät tykit sekä muut herkut, joihin tuhlata kultakolikkonsa?
Sea of Thieves ei ole mitään muuta kuin kauniisti naamioitu Early Access -nimike, jonka tulevaisuus on hämärän peitossa. Sisältö tulee myöhemmin, jos on tullakseen. Kyseessä olisi voinut olla huikea teos, joka kestää aikaa ja viihdyttää vielä vuosien päästäkin. Sen sijaan saimme onton ja pinnallisen rahastuksen, jonka hukattu potentiaali pistää vihaksi. 70 euron hintaiselta viihdetuotteelta on lupa odottaa enemmän.
