Heräsimme viimeisenä päivänä aamuseitsemän aikoihin. Joonatan oli sopinut itselleen testisessioita vielä täksikin päiväksi, joten hän lähti kämpiltä lipettiin hieman aiemmin kuin allekirjoittanut. Itsellänikin piti olla yksi presentaatio perjantaille, mutta peruimme lopulta firman edustajan kanssa tapaamisen aikataulupulmien vuoksi. Ehkä ihan hyvä niin, sillä iltapäivän aikana kävi ilmi, ettei heidän esittelytilansa ollutkaan siellä, missä he olivat alun perin ilmoittaneet olevansa. Oh well, sainpahan ottaa perjantain rennommin.
Lukko-onnea ja aamukaljaa
Pistin paikat säppiin ja Airbnb-kämpän avaimen pyydetysti asunnon omistajan postilaatikkoon. Ulko-oven lukonkin kanssa oli onnellinen loppu, sillä alaovi sattui olemaan lähtiessäni auki. Lähdin laukkuineni messualueelle kymmenen aikoihin, ja tarkoituksena oli käydä pyörimässä vielä uudemman kerran retro-osastolla, tällä kertaa niin sanotusti ajatuksella. Ennen sitä sattui kuitenkin selkkaus messujen järjestyksenvalvojien kanssa, sillä laukustani löytyi turvatarkastuksessa edeltävänä päivänä juomatta jääneet kölsch-oluet. Totesivat sitten ystävällisesti englanniksi, että "näitä ei saisi tuoda sisälle, mutta voit viedä ne tuonne ulkonarikkaan". Kiitin ja tein työtä käskettyä. Paitsi että tässä seuraavassa narikassa ei käynyt kuin käteinen. Yritin kysyä työntekijältä englanniksi, missä on lähin pankkiautomaatti, mutta järkkäri ei käytännössä ymmärtänyt lainkaan "lontoota", joten olin uuden ongelman edessä.
Lampsin kantamusteni kera kojun luota parisenkymmentä metriä poispäin ja ajattelin, että en taatusti kaada hyvää kölschiä pois. Ja koska en oikein halunnut jättää olusia muidenkaan löydettäväksi, päätin hörpätä molempien tölkkien sisällön aamupalan jatkeeksi. Siinä sitä sitten katselin tovin kölniläistä liikennettä olutta juodessa, eikä ollut edes lounasaika. Samalla piti tietysti hiukan tarkkailla poliiseja, koska muistaakseni julkijuopottelu ei ole Saksassa kovin hyväksyttävää. Lopulta sain juomat kuitenkin nautiskeltua ja lampsin sisään messukeskukseen. Englantia puhuneet järkkärit virnuilivat velmusti ohi kävellessäni.
Retrosalin taikaa
Retro-osaston tilat oli rakennettu onneksi melko väljästi, joten hermot pysyivät kurissa, vaikka porukkaa oli heti aamusta paljon liikkeellä. Oli todella mukava vain makustella tunnelmia sekä seurailla ihmisten pelailua ja kisailua. Tovin kierreltyäni pääsin lopulta itsekin pelailemaan. Kolikkopeliosastolla testasin omin pikku kätösin muun muassa vanhaa kunnon Asteroidsia ja Q-Berttia sekä tietysti flippereitä. Konsolipuolella viihdyin hyvän tovin Segan masiinoiden parissa pelaten niin Master Systemin Bubble Bobblea kuin Saturnin klassista valopyssyttelyä Virtua Copiakin. Edellisessä blogissa mainitsin myös, että vielä ilmestymätön Gimmick! Special Edition oli pelattavissa retro-osastolla, joten näin viimeisenä päivä oli hyvä ottaa härkää sarvista ja kokeilla, miltä meno maistuu.
Gimmick! Special Edition
Euroopassa nimellä Mr. Gimmick tunnettu teos on 8-bittisen Nintendon loppuvaiheessa nähty tasoloikinta, joka on musiikeiltaan ja tekniikaltaan Sunsoftin yksi hienoimmista taidonnäytteistä. Sulosävelten ja kehittyneen grafiikan lisäksi viholliset eivät esimerkiksi mene edestakaisin samoja reittejä, vaan toimivat tekoälyn voimin, joka taas oli NES-pelille suorastaan ennenkuulumatonta. Vihreää papua muistuttavan papanan seikkailut tuodaan nykykonsoleille lähes muuttumattomana pieniä muutoksia lukuun ottamatta.
Uusina ominaisuuksina mukana ovat saavutukset, time attack, vapaa lataus ja tallentaminen sekä kelausominaisuus. Väittäisin jälkimmäisen tuottavan iloa hyvinkin paljon, sillä napakoista kontrolleista huolimatta Gimmick! on vaikeustasoltaan melkoisen korkea, paikoin suorastaan murhaava. Kelauksen avulla teoksen saloja voi kuitenkin opetella omaan tahtiin, eikä kuoleminenkaan harmita niin paljoa. Tämä on erinomainen myönnytys, sillä pelillisesti Gimmick! on kestänyt hienosti aikaa ja koukuttaa pahemman kerran. Hyvän lopun saavuttaminenkin on täten huomattavasti siedettävämpi rasti.
Lopuksi mainittakoon vielä valittavissa olevat ohjaimet. Nimikettä pystyi pelaamaan joko jättimäisellä, NES-ohjainta muistuttavalla kapistuksella tai sitten kuuden napin Mega Drive -ohjaimella. Valintani oli jälkimmäinen, vaikka remasteroidun NES-pelin pelaaminen Segan ohjaimella tuntui lähes pyhäinhäväistykseltä.
Hetken tie on raskas
Aloin valmistautua lähtöön, kun Joonatan lopetteli omaa päiväänsä kahden tienoilla. "Mukavana" loppuhuipennuksena herran viimeinen haastis jäi tyystin tekemättä, koska esittelevän firman edustajaa ei löytynyt talosta laisinkaan. Ymmärrettävästi asiaa selvittänyt Gamescomin oma PR-henkilö ei ollut tästä kauhean mielissään. "Vihainen saksalainen on pelottava näky", tuumi Joonatan.
Sitten olikin aika lähteä Kölnistä, joskaan ei ilman kommelluksia. Molempien stressitasot nousivat uusiin sfääreihin, sillä kaikki, KAIKKI junat olivat myöhässä. Saapuessamme asemalle tilanteesta kuulutettiin saksaksi, jonka jälkeen kuului sadattelua ja äänekästä tuhahtelua pitkin asemalaituria. Kaivoimme netistä tietoa oman junamme tilanteesta, mutta infoa löytyi heikosti. Netin kertomaa kirjain-/numeroyhdistelmää ei vain näkynyt missään, vaikka olimme odottaneet puolisen tuntia, joten emme koskaan päässeet kaavailemaamme kyytiin. Lopulta laiturille kuitenkin saapui puksutin, jossa luki "Düsseldorfin lentokenttä". Kun kello kävi ja ahdistus lisääntyi, hyppäsimme kyytiin, koska oli pakko tehdä ratkaisuja.
Olimme vihdoin matkalla oikeaan suuntaan, mutta kännykkäappin mukaan valitsemallamme junalla kesti puolet enemmän aikaa päästä määränpäähän, eli noin puolitoista tuntia. Jo lähtiessä oli selvää, ettemme todellakaan olisi lentokentällä paikalla kahta tuntia ennen koneeseen nousua, vaan puoli tuntia oli lähempänä. Kävi kuitenkin uskomaton tuuri, sillä matkan aikana junassa kuulutettiin (saksaksi), ettei juna pysähdy kaikilla aiotuilla asemilla, joten matkassa kestää vähemmän aikaa. Mehän emme tätä ymmärtäneet, mutta onneksi eräs avulias henkilö tulkkasi meille kuulutuksen sisällön. Saavuimme siis lentokentälle lopulta noin 50 minuuttia ennen lähtöä.
Lentäen olisit jo perillä
Selvisimme kuin selvisimmekin ajoissa turvatarkastuksesta läpi. Oli vihdoinkin aika henkäistä helpotuksesta, mutta vain hetkeksi. AirBalticin lennon oli tarkoitus lähteä liikkeelle kello 18.25, mutta koneeseen nousua ei saatu aloitettua, eikä tästäkään tilanteesta löytynyt mitään infoa netistä. Huvittavaa kyllä, saimme vähän ennen seitsemää mailin, jossa pahoiteltiin lennon viivästymistä. Tuumattiin siinä, että "kiva, kun nyt jo kerroitte". Kauan odotettu kuulutus kajahti kuitenkin lopulta ilmoille, ja pääsimme ensimmäiselle paluulennolle Riikaan suunnilleen tunnin myöhässä.
Onni onnettomuudessa, että Latvian päässä oli määrä olla pari tuntia odottelua ennen Helsinkiin lähtöä, joten enää ei tarvinnut kauheasti stressata Suomen-lennolle ehtimisestä. Helsingin-kone lähti ajallaan ja olimme perillä puoli yhden maissa yöllä paikallista aikaa. Toivoteltiin heipat ja jatkettiin kukin omia reittejämme kotiin.
Olihan tämä melkoinen kokemus. Yksitoista valtavaa messuhallia, joiden tarjonnasta ehti nähdä oikeastaan vain murto-osan. Ensi kertaa varten on huomattavasti helpompi valmistautua, nyt kun hahmottaa vähän paremmin, miten isosta tapauksesta on oikeasti kyse. Omaan sänkyyn päästessä kävi toteen vanha tuttu sanonta: väsynyt, mutta onnellinen.
Kaikin puolin hieno matka on nyt takana, ja vaikka reissu oli kohtalaisen rankka, olisi valtavan hienoa päästä ensi vuonnakin paikan päälle kokeneempana ja viisaampana. Meikäläinen sekä Joonatan kiittää ja kuittaa tältä erää!
PS. Moni varmasti miettii, oliko messuilla paikalla cosplayaajia. Olihan heitä, suorastaan valtavasti ja upeiden asujen kera vieläpä. En itse räpsinyt heistä kuvia, mutta hienoimpia asuja löytyy täältä.
Kommentit
Hyvää kamaa!
Hyvää kamaa!
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi