Petri Katajan blogi
Tarkoitan tällä kohtauksella totta kai sitä yhtä tiettyä osiota Alan Wake 2:ssa. Jos olette pelin kokeneet, niin tiedätte, mistä on kyse.
Hui ja kauhistus
Ennen kuin kehun tuota yhtä asiaa sen enemmän, niin voisin todeta pitäneeni ensimmäisestä Alan Wakesta huomattavan paljon. Koin tämän kotimaisen Remedy-studion helmen vasta kymmenen vuotta sen julkaisun jälkeen, mutta eipä tuo menoa paljoa haitannut. Hyvä peli on hyvä peli, ikään katsomatta. Toimintaseikkailu innosti niin paljon, että innostuin kirjoittamaan kokemuksistani tekstin sivustollemme: Heräsin kymmenen vuotta myöhässä – kehuissa tänään pyöreitä täyttävä helmi, kotimainen Alan Wake.
Olinkin innoissani, kun uutiset jatko-osasta kajahtivat ilmoille. Siihen asti, kunnes kuulin kyseessä olevan enemmän kauhuun painottuva kokemus. Huppista. Kauhuilu ja pelkotiloja herättävät seikkailut eivät ole ominta juttuani. Jopa studion vuonna 2019 julkaistu Control sai hurjan tunnelmallisine äänimaailmoineen ihokarvat pystyyn.
Jonkin aikaa julkaisun jälkeen vastustelin, kunnes lopulta taivuin, pakko se on kokea kaikkien niiden kehujen ja The Game Awards -esiintymisten takia. Ja mukana on Poets of the Fallin musiikkia jälleen kerran. Yhtyeen musisoinnin suurena ystävänä oli pakko tähän seikkailuun tarttua. Vaikka sitten edes kädet vapisten.
Kolmas musiikki-ilottelu
Myönnän, että en ole Alan Wake 2:ta kovin nopealla tahdilla tahkonnut. Pelaamiseen käytettävissä oleva aika on ollut hitusen kortilla, ja kyllä, ne kauhuiluaspektit ovat hieman pistäneet jarruja päälle.
Meno on toiminut omaan makuuni noin muuten ihan passelisti, ihan kelvollisesti, kunnes sitten. Kunnes sitten! Tuli se yksi kohtaus, joka on yksi parhaista videopelien kohtauksista ikinä koskaan tai ainakin pitkiin aikoihin.
Jonkinkokoinen spoileri luvassa.
Kyseinen kohtaus on tottahan toki We Sing -kappaleessa nähty, koettu ja nautittu musikaaliosuus, jossa Alan vaeltaa läpi studion täynnä musiikkia, menoa ja tuttuja naamatauluja.
Jos et tiedä, mistä on kyse, niin ensimmäisenä suosittelen kokemaan tämän musiikki-ilottelun pelin kautta, ilman että jatkat lukemista. Jos tämä ei houkuttele, niin kerrottakoon kyseessä olevan toimintaa ja musiikkia yhdistelevä matka läpi televisiostudion, jonka taustalla soi Old God of Asgardin (eli kotimaisen Poets of the Fall -yhtyeen alter egon) menevä ralli.
Kolme bändin jäsentä näkyy myös videoskriineillä osoittamassa pelaajaa oikeaan suuntaan, kuten myös David Harewoodin esittämä mystinen herra Door sekä Remedy-studion luova johtaja Sam Lake (Sami Järvi) omana roolihahmonaan. Unohtamatta toki myös itse herra Waken näyttelijää, Ilkka Villiä.
Useampaan osuuteen jaettu osio oli tähänastisen matkan kohokohta. Toki vielä ollaan suhteellisen alussa, luulen. Toivottavasti peli tarjoaa vielä lisää kohokohtia, vaikka tätä paremmaksi tuskin päästään. Niin kovasti tämä osuus iski omiin makuhermoihini. Jos välttämättä haluaa nähdä koko homman videomuodossa, niin tämän linkin takaa se löytyy.
Remedy tuntuu hallitsevan musiikin yhdistämisen ruudulla näkyvään toimintaan. Tämän osuuden lisäksi samalla tapaa olen hyppinyt innoissani ensimmäisessä Alan Wakessa sen yhden rock-konsertin aikana ja Controlissa Ashtray Mazessa vaeltaessa. Ja kaikkien niiden taustalla soi Old Gods of Asgardin musiikki, kuinkas sattuikaan.
Ja se isoin miinus
Ainoa iso miinus tässä Alan Wake 2:n hulppeassa kohtauksessa on se, että tiesin odottaa jotain tämän tyylin menoa. Ensimmäinen tähän viittaava asia oli jostain syystä bongaamani video, jossa näin Sam Laken tanssivan jonkin sortin erikoista koreografiaa. Erikoista! Mistähän tässä on kyse?
Sen jälkeen pelissä kuulemma kuullusta musisoinnista julkaistiin musiikkivideo. Oho! Teinpä sitten asiasta uutisenkin, minkä takia tulin vilkaisseeksi klipin alkutahdit. Vaikea uutisoida, jos ei tiedä, mistä on kyse. Okei, tämähän näyttää vekkulilta, mutta eipäs katsota enempää, jos ja kun nimikettä tulee aikanaan pelattua itse.
Sitten Poets of th… Old Gods of Asgard esiintyikin The Game Awards -gaalassa kera Villin, Järven, Harewoodin ja Alanin ääninäyttelijä Matthew Porrettan. Herranpieksut, mikä esitys!
Tässä kohti lopulta painoin ostonappia ja hankin Alanin uuden epistolan ulottuvilleni.
Vaikka tuo kohtaus oli jollain tasolla tiedossa, niin se oli silti suoranainen elämys! Upea, mahtava, kiehtova sellainen! Voi toki vain kuvitella, millaista olisi ollut kokea se ilman minkään sortin ennakkotietoa.
Onkohan Remedyn SEURAAVASSAKIN pelissä jotain tämän tyylin menoa?
Hei, remedyläiset, voitteko huikata suuntaani, jos näin on? Lupaan ostaa pelin heti julkaisussa, vaikkapa vielä ennakkoon, jos luvassa on jotain yhtä mielenkiintoista menoa (musiikilla tai ilman).
Jopa siinä tapauksessa, että kyseessä olisi kauhuseikkailu. Hui.
Lisää aiheesta:
