Petri Katajan blogi
Mutta kysynpähän vaan, että miksei kukaan* kertonut, että kyseessä on näin mainio kokemus? Olipa itselläni myös täysin väärä kuva siitä, mistä Sniper Elite -peleissä oli noin ylipäätään kysymys.
Toisen maailmansodan agentti 47
Rebellion Developmentsin Sniper Elite: Resistance on kuvailunsa perusteella ”kolmannen persoonan taktinen ammuskelupeli". Tarjolla on saman sortin vekkulia hiekkalaatikkoseikkailua kuin äskettäisissä Hitman-sarjan peleissä, mikä on suorastaan upea asia. Koettavana on tukku kenttiä, joissa temmeltää oman halunsa mukaan vihulaisia päiviltä päästäen ja tehtäviä suorittaen.
(Ja kolme uusinta Hitmania, kun niistä kerran on puhe, ovat saaneet arvioissamme kaikki kehuja sekä neljä tähteä viidestä: Hitman - Murha hiekkalaatikolla, Hitman 2 - Murha hiekkalaatikolla 2, Hitman 3 - Ehdokas vuoden parhaaksi hiekkalaatikoksi, näin heti tammikuussa )
Tämä Sniper Elite ei ole kovinkaan vanha julkaisu, sillä snipurointi julkaistiin tammikuun 30. päivänä PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X|S:lle ja PC:lle.
Erona mainioon Hitmaniin on se, että Resistance sijoittuu nykypäivän sijasta toisen maailmansodan runtelemaan Ranskaan. Tämä se tarkoittaa sitä, että viholliset ovat kaikki natseja. Tarina keskittyykin kamalan natsioperaation pysäyttämiseen, kuulemma samoihin aikoihin kuin aiempi osanen, Sniper Elite 5. Omaan makuuni sotiin sijoittuvat sarjat, elokuvat ja pelit eivät ole olleet pitkään aikaan kovinkaan kiinnostavia, mutta onneksi itse tekeminen on tällä kertaa hauskaa.
Pelaajille annetaan koluttavakseen avoimia kenttiä, joissa olisi suoritettavana useampia tehtäviä, osa pakollisia ja osa vapaaehtoisia. Ne voivat vaihdella tiettyjen pahiskomentajien tai tarkka-ampujien eliminoimisesta natsisuunnitelmien valokuvaamiseen tai sotakoneiden räjäyttämiseen.
Alueet ovat täynnä vihulaisia, joita voi joko koettaa vältellä hiippaillen tai vaihtoehtoisesti päästää päiviltä pyssyillä tai puukolla. Mikäli haluaa hoitaa hommat verettömästi, niin tuliluikut voi varustaa tainnuttavilla luodeilla, minkä lisäksi kolkkaaminen toimii vaihtoehtona puukottamiselle. Koska kyseessä olivat natsit, niin eipä tuota hellempää tapaa tarvinnut itse harkita kertaakaan.
Yksi pelisarjan ominaispiirteistä on tapa, jolla viholliset tappavien luotien lentoa ja kohteeseen osumista seurataan hidastettuna aina kohteensa pään, sisuskalujen tai nivusten läpi. Tämä verinen ja useimmiten hyvin brutaali ominaisuus yllätti itseni, kun aivot ja kallonkappaleet ilmestyivät ruudulle ensimmäisiä kertoja.
Saa nuo roiskeet ja hidastukset toki pois päältä, mikäli niitä ei halua olla todistamassa. Näyttäviä nuo kamaluudet kyllä ovat, siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Sota yhtä miestä kaipaa
Parasta Sniper Elite: Resistancessa on sen hiekkalaatikkomainen luonne, jonka merkeissä alueella voi pyöriä tutkimassa sen eri soppia ja pistämässä vihulaisia vähemmän terveelliseen tilaan. Etenemisreitit ja tehtävien suoritusjärjestys ovat useimmiten pelaajan omassa päätäntävallassa. Erityisesti kaupunkimaisemiin sijoittuvat kentät, joissa pääsee tähystelemään korkeuksista kiväärin kanssa, olivat omaan mieleeni. Ja vielä erityisemmin ne hetket, kun kaukainen valonheijastus paljastaa piilottelevan vihollistarkka-ampujan, joka päätyy seuraavana hetkenä maistamaan omaa lääkettään.
Toinen kohokohta on juurikin se asia, josta luulin koko Sniper Elite -sarjan koostuvan. Tarkoitan siis tarkka-ampumista. Onnistuneen laukauksen pläjäyttäminen maaliinsa on aina varsin tyydyttävää (näki ruudulla sitten niitä sisäelimiä hidastuksena tai ei) etenkin monien satojen metrien päähän tuulessa ja tuiskussa. Tämän lisäksi pidin varsin paljon myös siitä, miten ampumisen äänet on mahdollista naamioida muun kentässä kuuluvan äänen sekaan.
Nimittäin! Jos pelaajan lähellä on alati paukkuva aggregaatti, mikäli kentässä ukkostaa tai jos ylitse lentää kovaääninen lentokone, on laukausten äänet mahdollista ajoittaa niin, että lähistön viholliset eivät erota sitä muun jylyn seasta. Äänet siis peittyvät ympäristön muuhun mökään. Pieni ja yksinkertainen mekaniikka, joka lienee tuttua kauraa aiemmista sarjan osista, mutta itseäni tämä viihdytti huomattavan paljon.
Toinen pieni mutta sitäkin iloisempi asia, jonka voisi kampanjapelailusta mainita, on se, että pelitilanteen lataaminen on tajuttoman nopeaa. Jos tulee mokattua, niin aiempaan tallennukseen voi palata muutamissa sekunneissa. En muista kohdanneeni toista yhtä nopeaa latausruudun tuijottelua ainakaan kovin äskettäin. Lisää tätä.
Antakaas kun selitän
Nyt pitänee selittää mitä tuo tähti otsikossa tarkoittaa. Eli "miksei kukaan* kertonut" tästä pelisarjasta aiemmin. Nimittäin!
* = Jos totta puhutaan, niin onhan asiasta mainittu vaikkapa KonsoliFINin keskustelualueella. Siellä Resistancea on kuvailtu muun muassa hauskaksi ja Game Pass -jäsenyyden arvoiseksi. Kyllä, kirjoitushetkellä peli on osa Game Pass -pelivalikoimaa. Testaamaan mars!
Kehuja on tullut myös muualta. Arvosteluissa tuotos on saanut hieman kahtiajakoista kommenttia, joskin enemmän positiivisen puolella ollaan. Toisaalta kokemusta on kehuttu hauskaksi, mutta noottia on annettu muun muassa innovaation puutteesta. Yksi useammin mainittu harmituksen aihe onkin uudistusten puute, sillä koko hoito tuntuu olevan hieman mielikuvitukseton jatkumo edeltäjälleen eikä sen suurempia uusia vihulaisia, pyssyjä, mekaniikkoja tai muuta ole tarjolla.
Itselleni tästä "uudistumattomuudesta" ei ole ollut haittaa, sillä olihan kyseessä ensimmäinen kokemani eliittisnipurointi.
Lue myös: Ei kiitos, odottelen mieluummin tulevaa elokuvaversiota
Eihän Resistance täydellinen omasta mielestänikään ole, kaukana siitä. Se on jotenkin kovin "pelimäinen". Pienenä esimerkkinä vaikkapa se, että tietyt asiat on mahdollista räjäyttää vain tietyn sortin pommipussukalla kädessä olevan "singon" sijasta. Kyseessä lienee kuitenkin sivuseikka.
Sen sijaan itseäni harmittavat enemmän hahmojen naamataulut, jotka eivät olleet ihan sieltä tämän sukupolven kirkkaimmasta päädystä. Uuden päähahmon Harry Hawkerin pärstä ei myöskään miellytä äänestä puhumattakaan. Tämän karvanaaman puhetapaa voisi kuvailla "Meillä on Jason Stathamia kotona" -tyyliseksi.
Pelin nimessä mainittu vastarintakin on käytännössä joukko vähemmän hulppeita statisteja, joilla ei ole juonikuvioissa kovinkaan suurta virkaa. Ei sillä, että tarina muutenkaan olisi jännittävä. Se toimii (ainakin omasta mielestäni) lähinnä tekosyynä pyöriä ympäri Ranskaa vihollisia lanaten. Iso paha komentajanatsikin tuntuu olevan täysi sivuhahmo, jolla ei ole sen suurempaa presenssiä tai edes ruutuaikaa.
Ja noista vihollisista pitää myös mainita se, että niiden tekoäly ei se fiksuin mahdollinen. Ensimmäisenä mieleen pulpahtavana esimerkkinä mainittakoon vaikka se, miten vihulaiset reagoivat kuolleena löytyvään kollegaansa. Kun moinen löytyy, alkaa tästä hetken kestävä hulina ja hätätila, jonka aikana etsitään potentiaalista vihollista. Kotvan päästä, kun mitään viholliselta näyttävää ei tunnu löytyvän, palataan takaisin omiin rutiineihin. Sattuuhan sitä, että kollegat ovat yhtäkkiä hengettömiä.
Oman läsnäolon paljastaminen on myös oiva taktiikka houkutella natseja lähemmäs, jotta heidät voi tutustuttaa puukon terävämpään päähän. Vieressä makoilevat ruumiit eivät toimi karkottimena, melkeinpä päinvastoin.
Moodeja on siinä monenlaista
Tarinakokonaisuuden ohella koettavana on kasa Propaganda-tehtäviä, jotka ovat lyhyitä joko toimintaan, hiippailuun tai tarkka-ampumiseen keskittyviä rykäisyjä. Niistä hiljaisiin tappoihin sekä äänekkäisiin taisteluihin keskittyvät koitokset ovat ihan kelvollista viihdettä, mutta ai että nuo snipurointiin keskittyvät koitokset ovat vekkuleita. Helponpuoleisia, mutta hauskoja.
Kampanjan voi muuten pelata myös kahden pelaajan yhteistyönä, minkä kuvittelisi olevan vielä sooloiluakin hupaisampaa. Lisäksi mukana on Invasion-moodi, jossa yksi pelaaja voi liittyä toisen peliin, mutta vihollisten riveihin. Eikä unohtaa sovi Survivalia, jossa koetetaan selviytyä vihollisaalloista, sekä perinteisempää moninpeliä, jossa 16 pelaajaa voi ottaa yhteen tukussa moninpelikenttiä.
Mitään näistä edellä mainituista moodeista en itse nyt testaillut, sillä käytössäni ei ollut mitään verkkopelailuun oikeuttavaa jäsenyyttä. Joku toinen kerta sitten, mutta kampanja viihdytti kyllä varsin oivasti koko sen noin kymmenisen tuntia, mitä siihen käytin.
Erittäin passeli muttei täydellinen
Olipa mainiota, että tartuin tähän uutukaiseen. Ihan jo senkin takia, että itselläni oli jonkin sortin väärä mielikuva siitä, mistä Sniper Elite -peleissä oli kysymys.
Kyllä, nimen perusteella ajattelin olevan kyseessä jokin vain ja ainoastaan kiikarikiväärittelyyn keskittyvä epistola. En ollut koskaan nähnyt sen enempää kuvaa, videota, traileria tahi muuta informatiivista sisältöä sarjan tuotoksista.
Mutta tämähän on ihan mainio temmellys-hiekkalaatikko-seikkailu-toiminta-snipurittelu Hitmanin tyyliin.
Olinpa väärässä. Ja hyvä niin! Sniper Elite: Resistance on meinaan mainio kokemus. Ei täydellinen, mutta todella tutustumisen arvoinen.
Edellistä osaa, sitä Sniper Elite 5:tä, on kehuttu kosolti. Ehkä sitä voisi kokeilla seuraavaksi?
Lisää aiheesta:
