Luukku 22: Toimituksen suosikit vuodelle 2011

Kliseisesti sanottuna mainio pelivuosi lähestyy päätöstään. Tervetulleen nykymuodin mukaisesti julkaisuja uskalletaan tuoda markkinoille keväällä ja kesälläkin, mutta silti pelaajat saivat tänä syksynä pohtia päänsä puhki, miten peliaikansa käyttävät. Salskeat sankarit Adam Jensenistä Nathan Drakeen ja vihreänuttuiseen maahiseen ovat pitäneet pelaajat kautta linjan kiireisenä.

Myös KonsoliFINin toimituksessa avaamattomien pelien kasat kasvoivat entisestään. Kun vuosikaan ei ole vielä täysin päätöksessä, olisi epäreilua jakaa virallisia parhaiden pelien palkintoja Trine 2:n kaltaisten Matti Myöhäisten nokan edestä. Niinpä saatte tyytyä lukemaan toimitusten jäsenten perusteluja vuoden suosikkipeleilleen.

Batman: Arkham City

TeRm0z: Äärimmäisen kovasta pelivuodesta huolimatta viittasankarin seikkailut jättivät lopulta parhaan jälkimaun suuhun. Lepakkomiehen paluu hipoo täydellisyyttä niin lisenssipelinä, sopivasti uudistuvana jatko-osana kuin itsenäisenä teoksenakin. Kaikki palaset loksahtavat kohdalleen sulavasta pelattavuudesta äärimmäisen komeaan audiovisuaaliseen toteutukseen. Arkham City lisäksi osoittaa, että nykyisellä nettipelien valtakaudella tarinavetoinenkin kokemus pystyy huolellisella suunnittelulla tarjoamaan huikean määrän mielenkiintoista sisältöä.

Bulletstorm

Paavi: Siinä missä vuoden lukuisat jatko-osat tyytyvät kierrättämään tuttuja juttuja, onnistuu Bulletstorm yllättämään palaamalla perusasioiden äärelle. Puolalaistuotos ei pyytele anteeksi mitään. Räiskintäpelien uusi herttua tekee oikein käytännössä kaiken, mitä siltä voi vaatia. Napakoiden kontrollien ansiosta hurjassa kyydissä roikkuu mieluusti mukana. Innovatiivinen pistejärjestelmä puolestaan kannustaa leikkimään nautinnollisilla tappovälineillä kuin kissa saaliillaan. Jos maailmassa olisi oikeutta, Bulletstormin ja Duke Nukem Foreverin myyntiluvut vaihdettaisiin päikseen.

Dark Souls

ULVI: From Softwaren uusin aikaansaannos muistuttaa vaikeuden ihanuudesta. Reaktiotesteihin ja tarkistuspisteisiin tottuneet nykypelaajat ovat taatusti ihmeissään pelistä, joka tapattaa sankariaan aina kun mahdollista – mielellään useammin kuin harvoin ja välillä jopa kiusakseen. Dark Souls ei edes yritä olla aloittelijaystävällinen, vaan se odottaa käyttäjän oppivan virheistään. Tinkimättömällä asenteella toteutettu toimintaroolipeli saa janoamaan jatkoa ja hankkimaan vähemmälle huomiolle jääneen edellisosan.


TUHOMURSU: Ruudunpäivitys on välillä tuskaa, eikä muutamia asioita ole ajateltu loppuun kunnolla. Vioista huolimatta kyseessä oli vuoden ylivoimaisesti parhaimmat pelihetket. Ohjaimeen tarttuessa mieli lingahtaa päiville menneille, jolloin pelit tarjosivat kunnon purentavastuksen. Dark Souls ei ole ylivoimaisen vaikea, vaan se haastaa. Uusille alueille selviäminen tuntuu aina mahtavalta ja löydetyt salaisuudet maistuvat herkullisilta. Se, joka pelaa tämän oppaan kanssa, on sieluton hylkiö.

Deus Ex: Human Revolution

Joohanh: Human Revolutionia odotettiin hämmennyksessä ensimmäisestä CGI-trailerista lähtien. Komea syntikkamusiikki yhdistettynä kullan ja mustan kontrastia heijastavaan grafiikkaan erottuivat selvästi edukseen massasta, mutta niin pelin onnistumista vuonna 2011 kuin myös sen uskollisuutta nimelleen epäiltiin. Allekirjoittanut ei kokenut pelisarjan historian taakkaa, mutta toisaalta mitään aikaisempaa tunnesidettä siihen ei täten ollut. Oli kuitenkin äärimmäisen hienoa todeta Human Revolutionin avoin lähestymistapa, edistynyt tarinankerronta ja hahmonkehitys omakohtaisesti. Pelissä on paljon asioita, joihin en ole tyytyväinen, kuten kompromissit tekoälyssä, kaupunkien rajattu liikkumistila, epämiellyttävät pomotaistelut ja typerä loppuratkaisu, mutta kokonaisuutena Human Revolution on vuoden 2011 scifi-peleistä tunnelmallisin.

J. Pikkarainen: Vuoden monien mahtipelien joukossa Deus Ex: Human Revolution nousee puutteineenkin kärkeen. Sarjan vanhana fanina paluu juurille on onnistunut, ja perinteisestä FPS-muotista erkaantuminen vapaammalla kenttäsuunnittelulla tekee selkeän pesäeron muihin räiskintöihin. Synkkä ja ääritunnelmainen teknotrilleri ottaa kantaa henkilökohtaisesti mielenkiintoisiin teemoihin, ja haltioi visuaalisesti häikäisevällä kullan ja mustan sävyttämällä maailmalla. Kirsikkana kakun päällä on Michael McCannin aivan taivaallisen upea soundtrack. Tällaista kulahtanut genre juuri kaipasikin.

The Elder Scrolls V: Skyrim

Jayar: Skyrim mykistää jo laajuudellaan. Pelaamista piisaa helposti kymmeniksi, ahkeralle pelaajalle sadoiksi tunneiksi. Tekemistä löytyy miltei kaikkialta. Oletko kiinnostunut palkkasoturin töistä vai pidätkö kenties metsästämisestä? Vai nautitko sepän töistä, jotta saisit parempia varusteita salamurhaamiseen? Mikään ase tai varuste ei ole Skyrimissä vielä valmis, sillä aina on mahdollisuus muokata miekasta mieleisensä. Kävisikö kestävyyttä varastava teräase vai haluaisitko tehdä palavia nuolia ampuvan jousen? Seikkailu Skyrimissä käy edullisesta nojatuolimatkailusta. Kauniit maisemat vaihtuvat vihreiden niittyjen auringonpaisteesta lappilaiselle vapaalaskijalle kotoiseen lumimyrskyn pieksemään tunturiin. Jos ainoa asia mistä keksin nillittämistä on lumilaudan tai suksien puute näissä vuoristomaisemissa, niin valinta vuoden peliksi on helppo.

Linque: ÄLÄ HÄIRITSE! Sain just enchantmentin sataseen...

maagiset: Bethesda teki sen taas. Skyrimin kaltaisia seikkailuja koetaan todella harvoin. Samanlaisiin tunnelmiin pääsin itse viimeksi Oblivionin parissa. Auringonlaskuun ratsastaminen jylhissä maisemissa oli vain jotain niin tarunhohtoista. Tuota tunnetta on hyvin vaikeaa pukea sanoiksi. Kiinnostava ja ennen kaikkea viehättävä maailma vetää puoleensa kerta toisensa jälkeen. Tekemistä riittää aivan julmetusti, ja välillä tuntuukin, että kohtako sitä hukkuu näihin kaikkiin tehtäviin. Samalla miettii, että millä ajalla kerkeän kaiken suorittamaan. Skyrimin maailmaan on ihan turha mennä hakemaan vain vartin sessioita. Hetki pelin parissa muuttuu helposti useamman tunnin mittaiseksi tutkimusmatkaksi. Skyrimin lumisiin maisemiin on rentouttavaa paeta keskellä Suomen mustaa talvea. Näillä meriiteillä lähtee vuoden 2011 järisyttävimmän pelin titteli.

noose01: Skyrim parantaa kaikilla osa-alueilla sarjan edellisestä, melkein kuusi vuotta sitten julkaitusta Oblivionista. Miljöö on vieläkin upeampi, ja tällä kertaa pelimaailmassa on myös paljon enemmän tekemistä. Matkanteko kartan keskeltä kauimmaisen nurkan kaupunkiin kestää helposti kymmenen (tosielämän) tuntia. Ainut syy ei piile matkan pituudessa, vaan rutkasti viivästyksiä aiheuttaa seikkailijan jatkuva harhautuminen suunnitellulta polulta kurkistamaan vielä yhteen matkan varrelta löytyvään asutuskeskukseen tai luolastoon. Aktiivisella kulkijalla on helposti parikymmentä avointa tehtävää, joista voi valita mielentilaan ja tunnelmaan sopivaa puuhasteltavaa. Skyrim on roolipelinnälkäiselle pelaajalle Happy Mealin ja Super Sizen yhteennaitos: valtavan tuhti paketti, josta voi nauttia hymy huulilla ensimmäisistä askelista hamaan kaukana häämöttävään loppuun saakka.

Gears of War 3

Dragonfly: Kolmannen Gearsin kampanja ja yhteistyömuodot tarjoavat takuuvarmaa viihdettä entisestään hiotumpana, mutta todellinen onnistuja on kilpailullinen moninpeli. Vihdoin ja viimein moottorisahan pärinä raikuu ilman verkkoviivettä, ja uusien aseiden ansiosta meno on entistä monipuolisempaa. Kun tekniset puitteet ovat näin hyvillä kannattimilla ja uutta sisältöä julkaistaan sopivan tiheään tahtiin, viihtynee kolmososa konsolin sisuksissa vielä pitkään.

FelisLeo: Odotin kolmatta Gearsia kuin lapsi joulua ja keräsin hypeä lukemalla kaikki Karen Travissin Gears-romaanit. Sieltähän se pelikin lopulta tuli ja oli juuri sellainen kuin pitikin. Pelimuotoja riittää vaikka muille jakaa, ja kaikki ne ovat parhaimmillaan kaveriporukalla pelattuna. Ladattavaa lisämateriaalia tulee tasaisesti, ja joka viikonloppu pelaajille tarjoillaan jotain lisämaustetta verkkopeliin. Kolmos-Gears on pyörinyt miltei päivittäin DVD-kelkassa julkaisunsa jälkeen ja pyörii jatkossakin. "I shall hold my place in the machine and acknowledge my place in the Coalition. I am a Gear."

L.A. Noire

TT-2k: Team Bondi sai pelien perinteisiin kumi- ja puunaamoihin kirjaimellisesti aivan uutta ilmettä. L.A. Noiressa ryppyiset ihmiset ovat kaikista vakuuttavimpia. Cole "ei sukua Michaelille" Phelpsin ristiriitaisena hahmona ratkottiin murhamysteerejä kuin wanhan ajan hywissä seiccailupeleissä konsanaan sujuvaa toimintaa silti unohtamatta. Vaikka pelin suurin kliimaksi olikin ehkä jo puolivälin paikkeilla, jaksoi 40-luvun Los Angelesin poliisina heiluminen kiinnostaa pääjuonen jälkeen vielä neljä lisätehtäväpaketin verran. L.A. Noire ei ole pelkästään vuoden 2011 paras peli, vaan Rockstarin paras peli koskaan.

The Legend of Zelda: Skyward Sword

The King: Skyward Sword on yksi parhaimmista tämän konsolisukupolven peleistä, kirkkainta Nintendon AAA-luokkaa, kenties Wiimeinen Suuri Wii-peli. Peliin tuodut uudet elementit, laaja ja eeppinen pelimaailma sekä uskomattoman tarkka liiketunnistusohjaus tekevät seikkailusta satumaisen kokemuksen. Skyward Sword kruunaa Zeldan juhlavuoden ja on kiistaton todiste siitä, että vihreänuttuinen tonttupoikamme on aivan yhtä tuore ja uutta luova tänä päivänä kuin 25 vuotta sitten. Tämä peli on Nintendo-taikaa parhaimmillaan.


Zanis Dust: Vaikka loppuvuosi on pelien puolesta ollut huikea, oli valinta helppo. Lapsesta asti Linkin seikkailuja seuranneelle sarjan uusin ilmentymä tarjosi paljon kaivattuja uudistuksia. Temppelit ovat pienentyneet johdonmukaisemmiksi kokonaisuuksiksi, ja maanpäällistä tekemistä on lisätty reilusti. Motion Plussan myötä ohjattavuus on kehittynyt lähelle täydellisyyttä ja kaikki toimii sulavasti. Heikommasta raudasta huolimatta Nintendo osoittaa jälleen kykynsä luoda mielikuvituksekkaita maailmoja, jotka houkuttelevat suuriin seikkailuihin kerta toisensa jälkeen.

Portal 2

Healtti: Kuolemattoman Half-Lifen sivuprojektina syntynyt ihmelapsi on kasvanut aikuiseksi. Nerokas, mustalla huumorilla ryyditetty käsikirjoitus kuljettaa vastustamattomasti mukanaan haasteista seuraaviin, joiden ratkominen tuntuu palkitsevammalta kuin missään muussa pelissä tänä vuonna. Nappiin osunut yhteistyötila kruunasi vuosimallin 2011 kuninkaan. Portal 2 viimeistään sen vahvisti: Valven pelien hankkimista ei tarvitse kahdesti miettiä.

Sonic Generations

Asmoderan: Sonic the Hedgehog täytti tänä vuonna 20 vuotta. Juhlapeli Sonic Generations tarjoaa faneille kaikkea sitä, mitä he ovat vuosia turhaan toivoneet. Kentät ja kohtaamiset on haettu sarjan pitkästä historiasta ja luotu samalla uusiksi. Aloitin pelaamiseni aikoinaan Mega Driven ensimmäisestä Sonicista, joten nostalgiatrippi oli nyt melkoinen. Generations koukuttaa heti alkuvauhdeista alkaen ja pitää tiukasti otteessaan kunnes kaikki salaisuudet on kerätty.

Super Mario 3D Land

hforad: Ennakkoon The Last Guardianille varattu parhaan pelin titteli päätyi uusjakoon, kun Sony jatkoi vatulointiaan tänäkin vuonna. Varman päälle ottaneen pelivuoden jatko-osista yksikään ei noussut selkeästi yli muiden, mutta kun kriteeriksi otetaan puhtaasti pelaamiseen hauskuus, voittaa Mario viiksenmitalla. Super Mario 3D Land kierrättää vanhoja ideoita, mutta tekee sen tyylillä. Ohjaus toimii täydellisesti, ja peli on ensimmäinen selkeä osoitus 3DS:n mahdollisuuksista.

Uncharted 3

Gimble (moninpeli): Moninpelin party-aula, lähiverkkopeli, teatteri YouTube-toimintoineen, yhteistyötila, tulostaulut, privaattipelit ja niin edelleen. Lista ominaisuuksista on pitkä, mutta mikä tärkeintä, kaikki vain toimii. Aina, niin kuin se kuuluisa junan vessa. Teknisesti hyvä ja selkeä toteutus oli useassa vuoden 2011 verkkoräiskinnässä jälleen liikaa vaadittu. Uncharted 3 tuo kuitenkin huippulaadullaan lisää hymyä ja vähemmän hampaiden kiristelyä moninpelaamiseen. Asetasapaino ja kartat ovat markkinoiden liittiä. PlayStation 3:n nettiräiskinnät ovat saaneet uuden vakavasti otettavan haastajan, jossa suunnittelun lähtökohtana on ollut pelaajan hyvä mieli.

jryi (yksinpeli): Ensimmäinen Uncharted oli julkistuksestaan lähtien odotuslistani kärkipaikoilla, ja se olikin erittäin laadukas seikkailu. Toinen osa paransi mutta ei niin paljon kuin olisin toivonut. Kolmas osa paransi enemmän. On aivan kuin Nathan ja kumppanit olisivat kahden pelin ajan valmistelleet sitä erinomaisuuden kiteytymää, joksi Drake's Deception muodostui. Lähes täydellinen eri osa-alueiden tasapainottaminen, kautta aikain paras pelikäsikirjoitus, vertaansa vailla oleva esitystapa sekä muutama täydellisesti elokuvamaisuuden ja videopelin yhdistävä kohtaus tekevät Uncharted 3:sta vuoden – mahdollisesti koko konsolisukupolven – parhaan pelin.

Xenoblade Chronicles

Ulukai: Vuoden parhaimpien roolipelien ykkössijasta tappelee tänä vuonna Wiille julkaistu Xenoblade Chronicles. Jo pelialueiden massiivisuus ja tekemisen huikea määrä saavat JRPG-tuotosten ystävän taputtamaan käsiään innostuksen vallassa, mutta kun mukaan lisää mainion englanninkielisen ääninäyttelyn ja kiinnostavan juonen, on kasassa yksi vuoden merkkitapauksista. Kyseessä on peli, joka jo yksinään oikeuttaa ostamaan Wiin.

Vapaa-ajan puute

XShava: Kun ylläpidon henkilökohtaisia valintoja alettiin kerätä kasaan, tajusin ettei minulla ole tälle vuodelle valintaa. Vuosi sujahti ohi vauhdilla. Sain kyllä otettua Final Fantasy XIII:n muoveista ja pelasin sitä todennäköisesti loppumetreille asti, mutta kesken se on yhä. Täytyisi päästä loppuun ennen kuin Final Fantasy XIII-2 ilmestyy. Resistance 3:a aloittelin, mutta päätin koluta ensin edelliset osat. Ensimmäisen Resistancen pelasin sentään loppuun. Olin näköjään aikoinaan pelannut sen viimeistä edelliseen kenttään; eipä olisi paljon tarvinnut pinnistää, että olisin saanut sen läpäistyä jo tuolloin. Resistance 2 jäi toistamiseen kesken.

Uncharted 3: Drake's Deceptionin kanssa sama homma. En saanut edes ensimmäistä osaa läpi ennen siirtymistä seuraavaan peliin. Ehkä kannattaisi tehdä nyt uudenvuodenlupaus, että pelaan pelit läpi ennen levyn vaihtamista. Vitan kanssa aionkin näin toimia alusta alkaen, ilman erillisiä lupauksia. Vaikeaahan se on, sillä kiinnostavia pelejä tulee liukuhihnalta. Tässä elämäntilanteessa vapaa-aikaa vain on niin pirun vähän.