Ei vaikea, mutta hyvin työläs peli

Aloittelijan painajainen, mutta ei vaikeustason vuoksi

Ilman ennakkotietoja pelin pariin sukeltavalla on vain yksi lohdutus: joka ainoa vastaan tuleva este on voitettavissa, eikä siihen tarvita mitään erityistä ”skilliä”. Dark Souls 3:ssa edistyminen on enemmän kiinni valmistautumisesta, tilanteiden ennakoinnista ja pelin sisäisten sääntöjen kanssa elämään oppimisesta.

Näitä sisäisiä sääntöjä ei kuitenkaan kerrota pelaajalle suoraan, vaan ne on kirjaimellisesti opeteltava kantapään kautta. Dark Souls 3 pyyhkii pelihahmon ruumiilla lattioita niin kauan, kunnes tilanteeseen sopiva oikea kikka on löytynyt. Virheistä rangaistaan armottomasti, osasta jopa liian armottomasti. Esimerkiksi oma hahmo on mahdollista kehittää sellaiseksi, etteivät vahvistuvan taistelijan kyvyt tue valittua pelityyliä. Tuhoisinta on kuitenkin se, että vääränlaisen hahmonkehityksen seuraukset tulevat näkyviin vasta parinkymmenen pelitunnin jälkeen. Taistelijansa kykypuun pystyy muokkaamaan uusiksi, mutta kyseisen paikan löytäminen on sekin aivan oma ohjelmanumeronsa. Toinen tärkeä pitkän tähtäimen juttu on, että oman hahmon lopputulos täytyy olla mielessä jo silloin, kun seikkailun aloittaa. Tällä alussa valitulla tyylillä on sitten enemmän tai vähemmän pakko pelata koko ajan, koska johonkin rooliin erikoistumalla pelaaminen helpottuu huomattavasti. Kolmantena erityispiirteenä useiden aseiden kokeilemisen sijaan on parempi keskittyä yhteen tai kahteen pääaseeseen kehittäen sitten näiden muutaman tuhovälineen päivitykset tappiin. Dark Souls 3 ei siis millään muotoa rohkaise kokeilemaan erilaisia pelitapoja ainakaan yhdellä ja samalla hahmolla pelatessa.

Kaikki edellä mainittu johtaa siihen, että aloitteleva pelaaja kykenee muutamilla valinnoilla tekemään pelikokemuksestaan tuhottoman vaikean. Ei kuitenkaan siksi, että peli itsessään olisi jotenkin erityisen haastava. Vaikeus tulee siitä, ettei peli kerro näitä suorastaan elintärkeitä vaatimuksiaan: melkein kaikki jätetään itse löydettäväksi. Tämän vuoksi uudelle tulokkaalle sarjan veteraanien tuki on ensiarvoisen tärkeää. Dark Souls 3 ei missään vaiheessa muutu rentouttavaksi iltapuhteeksi, mutta jännitettä pystyy merkittävästi vähentämään antautumalla jonkun aiemmat pelit läpikotaisin kolunneen valmennettavaksi. Viimeistään pelin puolivälissä Souls-sarjan erityispiirteet alkavat olla sen verran hyvin sisäistettynä, että jäljellä oleva puolikas sujuu ilman ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Jo pelkkä normaali ympäristön tutkiminen edellyttää uudenlaisen ajattelutavan omaksumista. Dark Souls 3:ssa pelaajasta ei missään vaiheessa kehity ympäristöään suvereenisti dominoivaa puolijumalaa. Tappiin kehitetyn hahmon valmiudet selviytyä ankarassa maailmassa ovat toki aiempaa paremmat, mutta silti yksikin rivivihollinen kykenee viemään pelihahmon latausruudun kautta edelliselle tarkistuspisteelle. Tässä mielessä Dark Souls 3 on selviytymiskauhua puhtaimmillaan. Vaikutelmaa vahvistaa se, että aika usein paras tapa edetä on joko kiertää vastassa olevat viholliset kokonaan tai vaihtoehtoisesti juosta ihan rehellisesti karkuun.

02kuva dark souls 3.jpg

Puoliksi lineaarinen rakenne

Dark Souls 3:n rakenne on mielenkiintoinen. Tutkittavat alueet eivät ole erityisen suuria, mutta silti ne onnistuvat luomaan massiivisen vaikutelman. Keskuspaikkana toimii Firelink Shrine, johon pikamatkustetaan säännöllisesti tekemään yhtä jos toistakin huoltotoimenpidettä. Jokainen alue on periaatteessa avoin, mutta lopulta vain yksi reitti johtaa tarinassa eteenpäin. Tavallisesti seuraavaan paikkaan siirtymisen esteeksi asettuu yksi tai useampi suurikokoinen pomovastus. Jo kertaalleen nähtyihin maisemiin palataan myös takaisin silloin tällöin. Joskus tuntuu suorastaan siltä, että tarkoituksena on aluksi vain juosta karkuun selviytyen näin hädin tuskin eteenpäin. Myöhemmin sitten samaan paikkaan palataan huomattavasti vahvistuneena ja koetaan onnistumisen tunnetta piestäessä pahiksia, joita viime kerralla vielä juostiin karkuun.

Rönsyilevän tasosuunnittelun ansiosta Dark Souls 3:ssa on lukuisia alueita, jotka on mahdollista ohittaa kokonaan. Näennäisesti päämäärätön nurkkien nuuskiminen kuitenkin kannattaa, koska yleensä niistä löytyvät tavarat ja aseet ovat enemmän kuin vaivansa arvoisia. Alati paremmat varusteet taas merkitsevät edes hieman helpompaa etenemistä lähitulevaisuudessa. Sitä paitsi kauniiden ja vaihtelevien maisemien tutkiminen on ilo itsessään. Mitään karttaa ei ole, joten ajan kuluessa joutuu harjoittamaan muistiaan aivan toisella tavalla kuin peleissä yleensä. Tämä on näkökulmasta riippuen joko hyvä tai huono asia.

Tavallisesti peli etenee uudella alueella seuraavasti. Edellisen paikan läpäisemisestä itseluottamusta kerännyt pelaaja saapuu tuoreeseen ympäristöön kohdaten uudenlaisia vihollisia. Turpaan tulee niin että tukka lähtee. Ajan kuluessa pelaajalle on kehittynyt eräänlainen työkalupakki keinoja, joiden avulla pelissä edetään. Vaihtoehtoja sitten kokeillaan, kunnes oikea kikka löytyy. Miljööstä ja uusista vihollisista selviytymisen päätteeksi kohdataan pomovastus, joka on tietysti oma haasteensa.

03kuva dark souls 3.jpg

Ensiluokkainen vihollissuunnittelu

Vastaan asettuvien pahisten suunnittelu on ehkä Dark Souls 3:n parhaiten toteutettu osa-alue. Melkein jokainen paikka on erilainen paitsi maisemien, myös vihollisten osalta. Yleensä enemmän tai vähemmän aggressiivisesti päälle käyvä mörri on jollain tavalla puolikuollut tai muuten vain yleisesti niljakas ilmestys. Kaikille on kuitenkin yhteistä se, ettei niitä haluaisi suurin surminkaan päästää lähelleen. Muihin peleihin verrattuna viholliset käyvät poikkeuksellisesti kimppuun aina joukolla. Tästä syystä oppii varsin nopeasti houkuttelemaan kohteensa erilleen muusta joukosta yksi kerrallaan. Toinen paljon käytetty keino on ampua jostain kaukaisuudesta nuolia, tai vaihtoehtoisesti loitsuilla jotain ikävää örvöjen pään menoksi.

Näennäisen lineaarisen tasosuunnittelun ohella Souls-sarjan tunnusmerkki ovat sen monet pomotaistelut. Tavallisesti tämä tarkoittaa isokokoisella areenalla vastaan asettuvaa suurikokoista mölliä, joka pauhaavan musiikin saattelemana haastaa poloisen pelaajan kuolintanssiin. Näiden kohtaamisten tärkein ominaisuus piilee psykologiassa. Melkein jokainen uusi pomo onnistutaan esittämään tavalla, joka saa pelaajan polvet lyömään loukkua. Avain menestykseen on tietysti pään pitäminen kylmänä, ja valmius yrittää riittävän monta kertaa erilaisia lähestymistapoja miettien. Kovalla työllä uhkaavinkin hirviö on voitettavissa.

Muuten niin ansiokas vihollissuunnittelu ei kuitenkaan onnistu puhtain paperein tasaisesti kasvavan haasteen luomisessa. Suunnilleen puolivälissä kohdataan pari pomovastusta ja yksi alue, jotka eivät vaikuta olleen suunniteltu koettavaksi niin aikaisessa vaiheessa pelaajan kehityksessä. Seurauksena on päiväkausia kestävä pään seinään hakkaaminen, eikä mikään tunnu tuona aikana edistyvän. Tämä este on tietysti voitettavissa, kuten kaikki muukin Dark Souls 3:ssa. On silti erittäin turhauttavaa joutua pyörimään samoissa nurkissa pitkiä aikoja päätyen samojen pomovastuksien lanaamaksi ilta illan jälkeen. Toinen kritiikki liittyy tarkistuspisteinä toimivien nuotioiden eli bonfire-paikkojen sijoitteluun. Aivan liian usein tulisija on laitettu kauaksi pomotaistelusta, mikä johtaa useiden minuuttien juoksenteluun. Nuotio olisi pitänyt aina sijoittaa pomoareenan välittömään läheisyyteen: toistuvaan hölkkälenkkiin pakottaminen vain ärsyttää.

Kankea ohjaus

Moderniksi toimintaroolipeliksi Dark Souls 3:n ohjaus on hämmentävän kankea. Varsinkin hyppääminen on suorastaan ala-arvoisen hankalaa, mutta toisaalta koko tasosuunnittelu sitten rakentuu huonon hypyn ympärille salapolkuineen päivineen. Kohteeseen voi erikseen lukittua, mikä on erittäin keskeinen taito varsinkin pomotaistoissa. Harmillisesti lukitus ei aina toimi tehden kiihkeistä tappeluista väärästä syystä vaikeampaa. Tähän liittyy se, että erilaisten heittoaseiden - kuten nuolien ja loitsujen - käyttäminen on hyvin työlästä. Tietysti niitä onkin tarkoitus käyttää vain kaukaa, mutta ei sen silti ihan näin monimutkaista tarvitsisi olla.

Hyökkäämistä on muutenkin harkittava huolella, koska iskuyhdistelmää ei voi keskeyttää. Näin ollen hahmo voi aivan hyvin jäädä jyrän alle, vaikka kuinka iskusarjansa puolivälissä tunnistaisi tarpeen nopealle väistölle. Ratkaisu pakottaa ennakoimaan vihollisen liikkeitä. Samaan aikaan tuntuu turhauttavalta katsella hahmonsa selkäsaunaa voimatta vaikuttaa asiaan. Kummallinen ratkaisu sen sijaan on, ettei maahan iskettyä vihollista voi piestä. On vain odotettava ylös nousemista ennen taistelun jatkamista. Pahiksia tällainen rajoitus ei tunnu koskevan: tilaisuuden tullen maahan suistunutta pelaajaa hakataan armotta.

Souls-sarjan maine vaikeana pelinä johtuu osittain sen halvoista suunnitteluratkaisuista. Säännöllisin väliajoin pelaaja laitetaan tilanteisiin, joita ei pysty mitenkään ennakoimaan. Ainoa tapa oppia on yksinkertainen yritys ja erehdys. Tämä jälleen kerran alleviivaa sitä, ettei Dark Souls 3 ole varsinaisesti vaikea: se vaatii ainoastaan aikaa yhdistettynä riittävän itsepäiseen luonteenlaatuun. Muutaman kerran verenpainetta nostaa kiihkeässä kohdassa hidastuva ruudunpäivitys, mutta muutoin teknologian yskiminen ei muodostu millään tavalla merkitseväksi haitaksi.

04kuva dark souls 3.jpg

Nikottelevat verkkotoiminnot

Dark Souls 3 on sarjansa viides peli, eivätkä kehittäjät From Sofwarella ole vieläkään onnistuneet toimivan verkkopelin luomisessa. Nettitoiminnot ovat kokoelma kryptisiä kummallisuuksia ja osittain epämiellyttäviäkin yllätyksiä niille, joille sarjan verkkopeli ei ole entuudestaan tuttu. Ja kaiken tämän päälle online ei läheskään aina toimi.

Yhden tai useamman kaverin kutsuminen omaan peliin menee seuraavasti. Ensin on käytettävä yksi Ember-niminen esine. Sitten on varmistettava asetuksista, että verkkotoiminnot ovat käytettävissä. Tämän jälkeen kavereiden kanssa kommunikoiden sovitaan yhteinen salasana, jonka jokainen syöttää omaan peliinsä. Näiden esivalmistelujen jälkeen kaikki kokoontuvat samalle alueelle kukin omassa pelissään. Vierailijat laittavat maahan joko kultaisen tai valkoisen merkin, joka piirtyy isännän pelissä maahan samaan paikkaan. Isäntä kuittaa pyynnön vastaanotetuksi, ja hyvällä onnella kaverit pääsevät samaan peliin. Paino on sanaparissa hyvällä onnella, koska tätä kirjoitettaessa peliin liittyminen toimii ehkä puolet ajasta.

Kavereiden kanssa pelaaminen ei kuitenkaan onnistu missä tahansa. Apua saa ainoastaan kyseessä olevalle alueelle, ja vierailijan täytyy olla edennyt omassa pelissään vähintään yhtä pitkälle kuin isäntä itse. Avun kutsuminen ei myöskään onnistu, jos alueen pomovastus on jo kaadettu. Pisteenä iin päällä iloinen yhteistyö päättyy joko isännän kuolemaan tai alueen pomovastuksen voittamiseen. Tällöin peli jostain mystisestä syystä potkaisee automaattisesti kaverit pois isännän pelistä.

Asetusvalikosta verkkotoimintojen käynnistäminen ja Ember-esineen käyttäminen avaavat isännän pelin myös tunkeilijoille. Milloin tahansa voi joku innokas verkkopelaaja tunkeutua paikalle pahoine aikeineen. Pakkaa sekoittaa sekin, että peli itse heittää tietyissä kohdissa isännän kimppuun verkkopelaajien näköisiä tekoälyvastustajia. Tässä yhteydessä on syytä painottaa, ettei kavereita avuksi kutsuvalla ole mitään keinoa estää ylimääräisiä tunkeutumasta. Dark Souls 3 ei siis anna mahdollisuutta pelata ainoastaan hyvässä hengessä kavereiden kesken, vaan se pakottaa sopeutumaan siinä sivussa omin lupineen tunkeutuviin satunnaispelaajiin.

Verkkotoimintojen vuoksi peliä ei voi missään vaiheessa pysäyttää. Ei edes silloin, kun on asettanut itsensä kaikin tavoin ulos verkosta. Ei ole mitään syytä, miksei peliään voisi itse tauottaa valittuaan ensin olevansa offline-tilassa. Pelaamista ei myöskään voi lopettaa, jos juuri sillä hetkellä satunnaistunkeilija on tulossa isännän peliin. Tällainen jos mikä on pelinkehittäjiltä erittäin huonoa käytöstä: he haluavat itse sanella, milloin pelaaja saa oman pelinsä pysäyttää ja milloin hän saa pelaamisen lopettaa.

Souls-pelien verkkotoiminnot ovat siis kokoelma kummallisuuksia, jotka ovat ilmeisesti lopputulosta kehittäjien ammattitaidon puutteesta. Vuosien varrella nämä ihmeellisyydet ovat muuttuneet osaksi myyttistä Souls-kokemusta, jota ilman koko pelisarja ei fanien mielestä olisi enää entisensä.

Kaikesta valituksesta huolimatta verkkopelin avulla Dark Souls 3 muuttuu monin tavoin nautittavammaksi. Veteraanit kykenevät vierailemaan vasta-alkajan pelissä opettaen perusasioita kädestä pitäen. Kokemuspisteiden kartuttaminen on ystävien kanssa helpompaa joukkovoiman tuoman turvan ansiosta. Suurin apu kanssapelaajista on tietenkin pomotaistoissa: kovinkin hirviö kaatuu viimeistään silloin, kun 2-4 asiansa osaavaa taistelijaa asettuu sitä vastaan yhteisessä rintamassa. Myös toisten peliin kutsumatta tunkeutuminen ja tällä tavalla toisista pelaajista mittaa ottaminen on jännittävää varsinkin silloin, kun siihen on oikealla tavalla asennoitunut.

05kuva dark souls 3.jpg

Jaa, niin oli tässä tarinakin

Dark Souls 3:ssa on tarina, sillä pelin maailma on moninainen ja rikas. Toisaalta tarina on tietoisesti sijoitettu valikoissa näkyviin kuvauksiin esineistä, keskusteluissa ilmi tuleviin epämääräisiin vihjeisiin, tai sitten tekijät vain jättävät tarinan kertomisen pelaajalle itselleen. Internetin keskustelupalstoilla Dark Soulsin tarina on kiihkeiden keskustelujen aihe vuodesta toiseen, ja ehkä tässä onkin se asian ydin. Tärkeintä ei ole kertoa yhtä selkeää tarinaa, vaan tarjota pelaajille puitteet tehdä runsaasti omia tulkintoja kertoen siten omia tarinoitaan yhteisessä maailmassa. Pääpiirteittäin Dark Souls 3:n juoni menee näin: pelaaja on epäkuollut, jonka on määrä kerätä yhteen viiden Lord of Cinder -olennon elämäntuli. Tämän jälkeen pääsee päättämään maailman kohtalosta. Loppuratkaisuja on yhteensä neljä erilaista, ja ne kaikki ovat omalla tavallaan tyydyttäviä.

Päätarinan ohella joidenkin vastaan tulevien hahmojen kanssa voi keskustella, ja siten suorittaa erilaisia sivutehtäviä. Näitä sivupolkuja vain ei ole mitenkään päin selvästi kerrottu: ilman erityistä huomiota ne on mahdollista ohittaa kokonaan. Viitseliäille pelaajille ne kuitenkin tarjoavat lisäarvoa jo entuudestaan mielenkiintoiseen maailmaan. Tämä jälleen alleviivaa sitä, miten suuren työn peli vaatii ennen kuin se suostuu antamaan pelaajalle täyden kokemuksen itsestään. Erilaisten hahmojen kanssa käytävät keskustelut ovat sanalla sanoen omituisia. Ääninäyttely on kautta linjan pitkäpiimäisen venyttävää, joka varmaankin tavoittelee jonkinlaista runomittaa yhdessä taustalla kuultavan musiikin kanssa. Käytetty englanti on paikoin hienostelevaa, ja joskus taas silmiinpistävän karkeaa. Mitään yhteistä linjaa ei puheenparressa tunnu olevan.

Ikimuistoinen tuskien taival

Dark Souls 3 on poikkeuksellinen pelikokemus. Se vaatii pelaajaltaan enemmän kuin kymmenen kilpailevaa roolipeliä yhteensä. Samalla se jatkuvasti vihjaa, että kaikki vastaan tulevat esteet ovat voitettavissa. Lopulta saattaa kuitenkin käydä niin, ettei menestyksen eteen tehtävä työmäärä vastaa onnistumisen tuottamaa hyvänolon tunnetta. Tällöin Dark Souls 3:n itsestään jättämä muisto on hienoisesti negatiivinen.