Tulta peliin
NBA Jam osoitti, että ylitseampuvalla toiminnalla ja liioitelluilla tapahtumilla höystetyt urheilupelit voivat parhaimmillaan olla uskomattoman hauskoja kokemuksia. Realismin romukoppaan heittäminen osoittautui yllättävän onnistuneeksi vedoksi kauppojen hyllyjen täyttyessä kymmenistä ja jopa sadoista itsensä liian vakavasti ottavista virtuaaliurheilutuotoksista. Nopeasti sisäistettävä, pienissä erissä nautittava pelattavuus on kuitenkin tuttua kauraa kolikkopelihalleista, jonne poikkeaa aina mielellään muutaman nopean adrenaliinipyrähdyksen aikaansaamiseksi. Ongelmana näissä vauhdikkaissa arcade-urheilua tarjoavissa titteleissä on kuitenkin yleensä ollut se nimenomainen fakta, että niiden elinkaari on useimmiten valitettavan lyhytikäinen. Tähän valitettavaan sudenkuoppaan on useaan otteeseen langennut myös talousvaikeuksissa painivan Midwayn hiljattain perustettu Sports-alaosasto.
Mukavan kilpailuhenkisesti Electronic Artsin ja Segan kaltaiset jättiläiset haastanut pelitalo on kuluneen vuoden aikana luonut jo muutaman pelin verran salamannopeaa, ronskia sporttiviihdettä. Koripalloilun ja eri muodoissa esiintyvän futiksen lisäksi yhtiön yksi viime vuoden suurimmista yllättäjistä oli katu-uskottavasti nimetty lätkähurjastelu NHL Hitz. Se tarjoili onnistuneesti mielenkiintoisen luunmurskauskokemuksen, jossa itse lajin jääkiekon sijaan pääpaino oli miehet pleksin läpi lähettävillä taklauksilla, tuleen syttyvillä pelaajilla ja luotiakin nopeammilla laukauksilla. Yhtiön itsensä aiemmin mm. N64:lle julkaistussa Wayne Gretzky's 3D Hockeyssa jalostama peruskaava nostettiin kerralla seuraavalle tasolle. Lopputulos oli huvittava lätkähurjastelu, jonka parissa viihtyy yhä aina silloin tällöin.
Tosielämän kaltaista lätkäviihdettä hamuavat kiersivät kuitenkin tämän Midwayn tuotoksen kaukaa ja kieltämättä hyvästä syystä. Realismi oli pelissä nimittäin täysin tuntematon käsite. Se esiintyikin oikeastaan vain aidon NHL-lisenssin mahdollistamissa autenttisissa joukkueissa ja pelaajissa. Muuten kaavoihin kangistuneilla peruselementeillä oli heitetty rohkeasti vesilintua: kolmella kolmea vastaan käytävissä nopeatempoisissa otteluissa maaleja ladottiin kuin liukuhihnalta, miehiä lenteli ympäri areenaa taklausten voimasta ja pienen pienissä kaukaloissa tuntui koko ajan tapahtuvan jotain. Lihaa luiden ympäriltä kuitenkin puuttui, vaikkakin erilaisen bonustavaran kerääminen viehättikin oman aikansa. Rahan makuun päästyään jatko-osa luotiin kuitenkin nopeasti ja edellisen osan tavoin peli saapui lähes samanaikaiseen multiformaattijulkaisuun. GameCube-, PlayStation 2- ja Xbox-versiot saivat seurakseen myös Game Boy Advance -edition. Kotikonsoliversiot kehitettiin saman muotin pohjalta ja erot niiden välillä ovat ainakin tekijöiden mukaan lähinnä kosmeettisia.
Lihaa luiden ympärille
Vanha sotaratsu on jälleen voimissaan ja tekijät ovat hioneet edellisen osan pohjalta selvästi rakennettua jatko-osaa entistä ehommaksi kokonaisuudeksi. Joystickia edellisessä osassa kuluttaneet eivät päällisin puolin huomaa paljonkaan uudistuksia. Otteluiden käynnistyessä visuaalinen ulosanti on lähes identtistä edellisen version kanssa ja oikeastaan vain selvästi lukumäärältään lisääntynyt polygoniyleisö tuo jotain uutta keskinkertaisen synkässä alhossa painiskelevaan graafiseen ulosantiin. Kaiuttimista raikuva asennerokkikaan ei juuri eroa edellisestä pelistä, vaikka ääniraidalta löytyykin Rob Zombien ja Incubuksen kaltaisia isoja nimiä.
Kaikkien suurimmat uudistukset löytyvät kuitenkin moodipuolelta, jossa tekijätiimi on halunnut lisätä pelin tarjontaa ihan tosissaan. Huumoripitoista jääkiekkoa pääsee edellisestä osasta tuttujen yksittäisen ottelun, turnausmoodin ja kausimoodin lisäksi harrastamaan myös Franchise-muodossa. Tässä pelaaja editoi itselleen oman mielikuvituskokoonpanonsa ja ottelee muita joukkueita vastaan saadakseen kokemuspisteitä. Näitä käytetään sitten hyväksi kehittämällä yksittäisten tiimin jäsenien eri ominaisuuksia, kuten luistelua tai nopeutta. Lopullisena tavoitteena omalla unelmajoukkueella on ei enempää eikä vähempää kuin maailmanmestaruuden voittaminen. Edellisen osan vastaavaan moodin verrattuna uutta on paljon. Tämä korostuu etenkin kattavissa tilastoinneissa, sekä oikeastaan jokaisella osa-alueella. Kieli poskella -asennetta alleviivaavat mukana olevat bonusjoukkueet, jotka koostuvat mm. luistimet jalassa temmeltävistä lumiukoista. Ominaisuuksiltaan nämä lisätiimit eivät eroa mitenkään toisistaan, mutta esimerkiksi merirosvon keräilyttäminen kunnon taklauksella on aina huvittava kokemus. Suurin osa aiemman Hitz-tuotoksen salajoukkueista on edeleen täysin pelattavissa, mutta myös iso määrä ylimääräisiä jäänkuluttajia on saatu ideoitua mukaan.
Uutta löytyy myös minipeleistä. Edellisen osan taitopelit ovat edelleen jäljellä, mutta nyt mukaan on myös lisätty Virtua Tennis -tyylisiä kokonaisuuksia, jotka on tarkoitettu koettavaksi etenkin moninpelinä. Näihin kuuluvat mm. uudistettu laukaisukilpailu ja muut titteliä huomattavasti piristävät hauskat pikkupelit. Tuore tuttavuus on myös kiekkokoulu, jossa aloittelevalle Hitz-rookielle opetetaan pelin salat kattavan tutorial-moodin avustuksella. Lisää lihaa luiden ympärille on tungettu myös pelaajanluontimoodiin, jossa on tukku uusia ominaisuuksia kehitettäväksi.
Kaikki joukolla kierrättämään
Vanhat tutut vitsit ovat edelleen käytössä. Monta maalia laukovat pelaajat voivat edelleen "syttyä tuleen". Kaukalossa luistelevien körmyjen savutessa yhdellä napinpainalluksella voi aiheuttaa ketjun, jossa oman joukkueesi tähdistä voi ohikiitävän hetken ajaksi tulla pysäyttämättömiä superkoneita. Oikealla ajoituksella myös maalit ovat tässä tilanteessa selviö, mutta oman pömpelin vartiointi voi liekeissä rynnisteleviltä luistelijahirmuilta helposti unohtua. Tällöin tehtävä nopea pistohyökkäys johtaa yleensä punalampun syttymiseen väärässä päässä. Kevyen strategisesti pelaajan onkin nyt pystyttävä ajoittamaan tuliefektinsä käyttö oikein saadakseen siitä itselleen parhaan mahdollisen hyödyn. Todellisuudessa tällä on kuitenkin merkitystä vain moninpeleissä, sillä edellistä osaa pelaamattomat keltanokatkin rökittävät tietokonejoukkueita perusvaikeusasetuksilla helposti muutaman pelikerran jälkeen. Lentopallolukemat ovat otteluissa edelleen tavallisia ja maalivahdeilla onkin matsien tuoksinassa usein vain statistin rooli.
Keinoälyn ohjaamat joukkueet tuntuvat myös kärsivän pelisilmän puutteesta. Oman joukkueen pelaajia ohjaava virtuaaliaivo ohjaa puolustajat usein väärään paikkaan. Tällöin täysin päättömästi vastaan rynnivät vastustajatkin saavat usein räkämaalin tai pari. Tunne on ikävä, ja vaikka maalivahtien torjuntatyöskentely onkin edellisestä osasta parantunut huomattavasti, niin one-timerit ovat edelleen lähes varma tapa saada verkko töttörölle. Turhautuminen iskeekin nopeasti. Tekoälyä vastaan käytävät matsit menettävät mielenkiintonsa, jolloin ainoaksi pelastukseksi jää edellisen version tavoin vanha tuttu moninpeli. Ihmisiä vastaan käytävät koitokset ovatkin muiden urheilupelien tavoin myös tämän Midwayn uutukaisen parasta antia. Oman joukkueen tekoälyttömyyskin unohtuu nopeasti riemunhuutojen täyttäessä olohuoneen ilmatilaa.
Kovasta yrityksestä huolimatta Midwayn urheilutiimi on langennut sporttipelejä jo vuosia vainonneeseen ansaan eli uudistuksien puutteeseen. Alle vuodessa kauppojen hyllyille kehitettävät jatko-osat eivät välttämättä pysty tarjoamaan edeltäjäänsä nähden tarpeeksi uusia ominaisuuksia säilyttääkseen mielenkiintonsa. Electronic Artsin oma NHL-lätkäpelisarja on jo vuosia kärsinyt tästä vakavasta oireyhtymästä ja nyt myös kilpailijat näyttävät dollarinkuvat silmissään joutuneen samaan ikävään pyörteeseen. Muutama uusi moodi, pari tuoretta joukkuetta ja kattava tilastointimoodi eivät ole tarpeeksi innostamaan edellisen osan veteraaneja. Aiempaa versiota kokeilemattomat voivat oikealla asenteella saada paljon irti tästä kloonitehtaan tuoreimmasta liukuhihnatuotteesta. Jatko-osa on kuitenkin jo tulossa, joten Hitz 20-03 jää helposti hyllyyn pölyä keräilemään.
