Erään Imperiumin nousu ja tuho
LucasArtsin asema pelimaailmassa on jo pidemmän aikaa ollut hieman kyseenalainen. Pelitalon omaperäisyydestä tunnetut seikkailut lukuisten vuosien takaa ovat olleet syrjässä yhä useampien Star Wars -pelien tieltä – onhan kiinnostus kaukaisen galaksin tapahtumiin noussut reippaasti uusien episodien myötä. Pelkästään GameCubella on nähty konnalentuetta, jediritareita, kloonisotilaita ja palkkionmetsästäjiä, mutta esimerkiksi Monkey Islandien tai vaikkapa Grim Fandangon kaltaisten pelien puute on jäänyt harmittamaan suunnattomasti. Onneksi LucasArts on yrittänyt paikkailla tilannetta, vaikka osa odotetuimmista projekteista on lopulta pistetty jäihin varsin lyhyellä varoitusajalla. Sentään muutama näistä tuotoksista on päätynyt jopa jälleenmyyjille asti, kuten esimerkiksi myös Nintendon kotikonsolille julkaistu Gladius.
Myyttisen sodan runtelemaan maailmaan sijoittuva gladiaattoriseikkailu yllättää etenkin peligenrensä osalta, sillä antiikin soturit kalisuttelevat aseitaan strategisen roolipelin puitteissa. Poiketen monista lajityyppinsä nykypäivän edustajista, Gladiuksen pääpaino on pitkälti itse taisteluissa. Tästä kielivät jo alkupuolen kattavat keskustelut, joissa varsinaisen tarinan sijaan tutustutaan enemmänkin pelimekaniikkaan ja pelin ominaisuuksiin. Taistelupainotuksestaan huolimatta mukaan on saatu ujutettua juonentynkääkin, vieläpä kahdesta eri näkökulmasta. Ursulan ja Valensin tarinoiden raamit ovat hieman erilaiset, mutta kokonaisuutena ne ovat kutakuinkin samat hahmosta riippumatta: aloittelevien gladiaattorikoulujen mukana reissaavat sankarit kiertelevät taisteluareenoita päätyen lopulta estämään antiikkista maailmaa joutumasta uuden sodan kouriin.
Imperian, Nordaghin, Expansen ja Steppesin valtakuntiin jakautuvasta pelialueesta löytyy runsaasti tekemistä. Kustakin maailmankolkasta löytyy monia kaupunkeja, joiden taisteluareenoiden gladiaattoriturnauksista on jokaisesta palattava voittajana, mikäli mielii jatkavansa matkaa seuraavalle pelialueelle. Turnauksia kuitenkin löytyy jopa pienimmistä kyläpahasista, ja niihinkin on karsiuduttava lukuisten liigaotteluiden kautta. Aivan kaikkia karsintaotteluita ei tarvitse läpäistä, sillä areenoiden päänäytöksiin osallistuminen edellyttää vain tietyn määrän liigavoittoja. Täten kamppailuja voi valita melko vapaalla kädellä monista vaihtoehdoista, joihin lukeutuu perinteisten taisteluiden ohella sellaisiakin ilmestyksiä kuin kukkulan kuningas ja tynnyreiden rikkominen. Virallisten gladiaattoritaisteluiden lisäksi mukana on maailmankartalla käytäviä kahakoita, joissa valittuja pelihahmoja ei paranneta jälkeenpäin areenataisteluiden tavoin. Mikäli energiamittari tyhjenee maantietappelussa, kyseinen gladiaattori on taistelunsa taistellut – pysyvästi.
Miekkoja, taikoja… ja golfia?
Otteluiden keskeinen asema pelikokonaisuudessa voisi olla hyvinkin huono veto kehittäjiltä, mikäli taistelusysteemi ei olisi kunnossa. Vaikka Gladius ei olekaan uraauurtava tuotos, siitä löytyy toimivia ratkaisuja ja piirteitä, jotka saavat sisäisen taktikoijan virnuilemaan leveästi. Vuoropohjaisissa taisteluissa on otettava huomioon monia asioita, mutta pelin tyrkyttämästä ohjemäärästä huolimatta taistelusysteemin perusteiden omaksuminen ei tuota sen suurempia hankaluuksia. Ruudutetuilla taisteluareenoilla pelihahmoja voi liikutella melko vapaasti tietyn ruutumäärän kerrallaan. Pidemmille etapeille määrätyt soturit etenevät vähitellen kohti päämääränsä myös muiden vuoroilla, ja matkan suuntaa voidaan halutessa jatkaa tai muuttaa. Hyökkäysten laatu riippuu pitkälti hahmotyypeistä ja varustuksista, sillä miekoin ja kirvein varustetut barbaarit piinaavat yleensä viereisten ruutujen asukkeja, kun taas keihäänheittäjät ja maagikot tuottavat päänvaivaa turvallisen välimatkan päästä.
Hyökkäyksiä ladotaan erilaisilla mittareilla, kuten golfpeleissä konsanaan: yhtä tai useampaa näppäintä on pystyttävä painamaan juuri oikealla hetkellä, muutoin iskun vahvuus ja osumatarkkuus kärsivät. Tämä tuo peliin omanlaisen viehätyksensä, jota ei muista samankaltaisista peleistä löydy. Lyönteihin saadaan puhtia myös monella muulla tavalla, kuten käymällä kohteen kimppuun sivulta tai selän takaa. Areenoilla olevat korokkeet tuovat oman osuutensa kamppailuun, sillä laatikon päällä seisova hahmo tuottaa enemmän vahinkoa kuin maanpinnalla tallustava soturi. Gladiaattorit keräävät taisteluista tuttuun roolipelityyliin kokemuspisteitä, jotta hahmon kestävyyden, voiman ja tarkkuuden kaltaiset ominaisuudet kehittyisivät entisestään. Samalla haalitaan erityisiä työpisteitä, joilla voidaan hankkia taistelijoille uusia liikkeitä kombo-hyökkäyksistä muodonmuutoksiin ja taikoihin.
Mikäli joku oman gladiaattorikoulun jäsenistä jää taidoiltaan muista jälkeen, voidaan tämä erottaa joukosta ja värvätä tilalle entistä ehompi rivisolttu. Koulun palkkalistoille löytyy aina halukkaita, joko vakituiseksi tai väliaikaiseksi miehistöksi. Jälkimmäinen vaihtoehto on hyödyllinen etenkin, jos rahat ovat niukassa ja johonkin otteluun tarvittaisiin juuri yhtä tiettyä taistelijaa. Tosin kääntöpuolena mainittakoon, että väliaikaisten vahvistusten ohjauksesta huolehtii tietokone, mutta useimmiten sekin riittää. Ennen palkkaamista on kuitenkin syytä tarkistaa ehdokkaiden painoluokat, joita pelistä löytyy kolme kappaletta: kevyt, raskas ja keskiluokka. Nämä tuovat otteluihin kivi-sakset-paperi-tyylistä taktikointia, sillä keskiluokan soturit voittavat kevyet soturit, raskaat pieksevät keskiluokkaisia, ja kevyet sen sijaan pyyhkivät lattiaa raskailla.
Jonkinmoiseksi kompastuskiveksi voisi nostaa vihollisten tekoälyn, joka usein tekee tepposia itselleen. Vastapuolen soturit saattavat tuhlata vuorojaan hyödyttömiin liikkeisiin, mikä lopulta antaa etulyöntiaseman pelaajalle. Vastustajat osaavat silti luoda varsin pirullisiakin tilanteita, etenkin loppupuolen kamppailuissa, mikäli omasta taktiikasta löytyy huomattavia aukkoja. Lienee siis hyvin selvää, että pelaaminen vaatii jonkin verran strategista pelisilmää. Kun alkuhämmingin jälkeen pelisysteemin saloihin pääsee uppoutumaan, on taisteluista hankala keksiä sen suurempia moitteita. Lukuisten ottelumuotojen, hahmoluokkien ja olosuhteiden sekoitukset tuovat virkistäviä vivahteita kamppailuihin, ja niiden ansiosta mielenkiinto pysyykin yllä jonkinasteisesta toistosta huolimatta.
Antiikkia, antiikkia!
Ensisilmäyksellä Gladius ei herätä ulkoisilla anneillaan erikoisia reaktioita suuntaan taikka toiseen. Ulkoasu on kauttaaltaan hyvin tyypillistä keskiluokkaa, jossa ei mikään osa-alue pääse loistamaan. Taisteluareenat ja hahmot ovat toimivia, paikoin jopa näyttäviä, mutta niukanpuoleisten yksityiskohtien myötä se viimeinen loppusilaus jää uupumaan. Peliin on kuitenkin onnistuttu saamaan antiikkivaikutteisilla maisemilla myyttinen ilmapiiri, jota tarinaa kuljettavissa pätkissä nähtävät maalaukset vahvistavat entuudestaan. Muuta kokonaisuutta vaisummaksi jäävät maailmankartalla nähtävät maisemat sekä erityisesti monotoniset valikot, joissa vietetään suuri osa peliä. Kokonaisuutta vaivaa myös ajoittain laskeva ruudunpäivitys ruuhkaisissa taisteluissa, mikä häiritsee hyökkäystilanteita jonkin verran. Mainittakoon myös latausaikojen olevan sellaista mittaluokkaa, että niiden yhteydessä ruutuun putkahtaa pitkiä tekstipätkiä, joissa annetaan neuvoja pelimekaniikan hienouksista.
Myyttistä tunnelmaa luodaan myös musiikin voimalla. Antiikkisen oloiset veisut tuovat mieleen lukuiset aihepiiriin pureutuvat elokuvat ja tv-sarjat, mutta harvoin vaihtuvat musiikkiraidat ryhtyvät pidemmän päälle aiheuttamaan päänsärkyä. Varsinaisiin peliääniin lukeutuu aseiden kolinaa, yleisön mylvintää ja joukko erilaisia huutoja ja örähdyksiä – sitä perustavaraa. Äänityöskentelyä sen sijaan löytyy kiitettävästi, ja sen laatukin on lukuisista stereotyyppisistä suorituksista huolimatta suhteellisen hyvää. Audiopuolta rasittaa täsmälleen sama vaiva kuin graafiikkaosastoakin: kohtuullisesta lopputuloksesta huolimatta mikään ei jaksa sen kummemmin säväyttää.
Puutteistaan huolimatta Gladius yllättää pelaajansa positiivisesti. Vuoropohjaiset taistelut ajoitettavine mittareineen ovat toimivia ja tarpeeksi vaihtelevia, lisäksi aihepiiristä on saatu kasattua hyvin toimiva seikkailu. Mukana on juuri se gladiaattorihenki, jonka kehittäjät ovat mukaan halunneetkin, mutta tarinankerronnan verkkaisuus jää hieman harmittamaan. Sitä monipuolistamalla olisi noin 45 tuntia kestävään kokonaisuuteen saatu parempi tasapaino, sillä pieniäkin juonenkäänteitä saa odotella useiden turnausten verran. Toisella hahmolla pelatessa tämä saattaa jo puuduttaa entistä enemmän. Audiovisuaalisella puolella ei tarjota suurempia yllätyksiä, ja kuten mainittua, löytyypä tältäkin osa-alueelta omat ongelmansa. Pelimekaniikka on kuitenkin sellainen koukku, josta ei pääsekään eroon kovin helposti. Gladius on ehdottomasti ainakin kokeilemisen arvoinen peli, ja kaiken lisäksi se herättää mielenkiinnon LucasArtsin tulevia seikkailuja kohtaan - myös niitä, joissa ei nähdä tähtiä sotimassa.
