Historian siipien havinaa
Jotta mahdollisimman monelta ihmiseltä saataisiin rahat pois, julkaistaan aiemmin tänä vuonna PSP:llä debytoinut uusi Lemmings-peli nyt myös PlayStation 2:lle. Kyseessä on täsmälleen sama paketti uutta EyeToy-tukea lukuun ottamatta, joten ne, joille taskukonsoliversio on jo tuttu, voivat lopettaa arvostelun lukemisen tähän. Muille todettakoon, että kummatkin pelit on kehittänyt Wormsin luojana tunnettu Team 17 ja ne tarjoavat mukiinmenevää, ajan hampaan pahasti puraisemaa viihdettä.
Lemmings ilmestyi alkujaan Amigalle niinkin kauan aikaa sitten kuin vuonna 1991 ja sarjasta on vuosien saatossa muodostunut melkoinen kulttihitti. Pelissä ohjataan sekalaista sopulilaumaa, joka olisi tarkoitus johdattaa vaaroja täynnä olevan kentän läpi maalialueelle mahdollisimman monta henkeä säästäen. Otukset ovat oikeiden esikuviensa lailla sokeita, joten ne kävelevät päistikkaa edessä häämöttäviin piikkeihin, ellei pelaaja niitä estä. Etenemisessä on siis ylimääräinen strateginen elementti. Onneksi vihreätukkaisilla, sympaattisilla kaksijalkaisilla on käytössään oikeaan luontoon kuulumattomia apuvälineitä, kuten pommeja, sateenvarjoja, katuporia ja hakkuja. Ne auttavat pelaajan vaikeampienkin tasokokonaisuuksien halki.
Kentät noudattavat perinteistä Lemmings-tyyliä. Sopuleita murhataan esimerkiksi laava- ja jäämaailmoissa. Tasotyypeillä itsessään ei ole muita eroavaisuuksia kuin joihinkin maihin sisältyvät eksklusiiviset ansat. Tietyissä paikoissa saa toden teolla pähkäillä tietään eteenpäin, sillä noin 150 radan joukkoon mahtuu varsin pirullisia tuotoksia. Haasteen loppuessa pystyy uusia kenttiä luomaan helppokäyttöisellä editorilla.
Kamera käy
PlayStation 2 -version ainoa kokonaan uusi optio on mukana oleva EyeToy-tuki. Alun perin koko pelin kattavaksi ominaisuudeksi suunniteltu moodi kattaa lopullisesta versiosta vain noin vajaat 20 kenttää. Tämä osoittautuu lopulta siunaukseksi, sillä niin hauskaa kuin kameralla leikkiminen aluksi onkin, touhuun kyllästyy nopeasti. Ideana on liikuttaa ruumistaan ja luoda sopuleille esimerkiksi siltoja sekä muita ylityspaikkoja. Homma toimii kutakuinkin jouhevasti, joskin muutamia suunnitteluvirheitä on yhä jäänyt viimeisteltyyn tuotteeseen. Välillä hahmot syöksyvät rotkon uumeniin suoraan pelaajan käden läpi. Toisinaan taas suttuisat taustaelementit vaikeuttavat itsensä sijoittamista tarpeettomasti.
Paluu perinteiseen Lemmings-etenemiseen on siis edessä muutaman EyeToy-leikin jälkeen. Kevyttä ongelmanratkaisua tarjoava Lemmings on edelleen se sama vanha harmiton peli kuin 15 vuotta sitten. Suurin osa kentistä sopii myös nuoremmalle pelaajakunnalle, mutta täydelliseen läpäisyyn vaaditaan silti varttuneemman pelaajan otetta. Oikean sopulin valitseminen ahtaassa tilassa voi joskus olla äärimmäisen turhauttavaa, mutta muuten pelaaminen sujuu kuin tanssi. Kyseessä kun ei kuitenkaan ole se kaikkein monimutkaisin peli.
Haukotuksia aiheuttavaa strategiaa
Graafisesti Lemmings on kuin tuulahdus PlayStation 2:n alkuajoista. Varsinaisia ongelmia teknisessä toteutuksissa ei ole, ruudunpäivitys on sulavaa, eikä peli kaatuile harmittavasti, mutta jokin ulkoasussa silti häiritsee. Taustat ovat välillä liian suttuisia, jotta hektisimmistä tapahtumista saisi selvää, ja sopulit heittävät veivinsä vailla suurempaa dramatiikkaa. Tekijät ovat jättäneet vanhan Ladan niin kutsuttuun klassiseen kuosiinsa, vaikka menopeli olisi epätoivoisesti kaivannut lisähevosvoimia alleen.
Musiikkikin on samaa tekopirteää rallatusta, joka pauhaa vastaavien tusinapelien taustalla. Pelimusiikki on vakavasti otettava taiteenlaji, eikä sitä aina kannata pilata tusinasyntikoilla tai matkimalla epätoivoisesti Hollywoodin elokuvasoundtrackeja. Lapset tai lapsenmieliset saattavat saada äänimaailmasta jotain irti, mutta muiden tie käy kaukosäätimen tai valikkojen kautta.
Onnistuneen pelin tekemiseen tarvitaan välillä muutakin kuin kevyt EyeToy-tuki ja nostalgiafaktori. PlayStation 2:n Lemmings on nykyhinnallaan täysin turha julkaisu, koska peli on lojunut alelaarissa jo pitkään. Team 17 on kenties pelästynyt huonolla menestyksellä uusimaansa Worms-sarjaa, jonka parhaat julkaisut ovat juuri ne ensimmäiset, yksinkertaiset versiot. Kolmiulotteinen Lemmings voisi pahimmillaan olla katastrofi, mutta nykymuodossaan sopulit eivät ole niin sympaattisia, että niitä jaksaisi katsella muutamaa minuuttia kauempaa.
