(designed, 21.12.2007 - 04:55) Olen kieltämättä huono pelaamaan pelejä läpi, myönnetään. Uuden konsolisukupolven kohdalla olen silti saanut pidettyä kiinni siitä, että ensin yksi peli läpi, sitten seuraava kiikariin ja hankintaan.
Ihanainen Jade Raymond sai minut vakuutettua siitä, että Assassin's Creed on minun eurojeni ja aikani arvoinen. Ehkä kyse oli enemmän siitä, että Jade itse olisi vaivan arvoinen, mutta ei pelikään ihan kiville karahtanut. Ihan.
(designed, 26.09.2007 - 02:22) KonsoliFINin vuosiin mahtuu jos jonkinlaisia hetkiä, jolloin saitin ympärillä kuohuu ja tapahtuu hetkittäin jopa naurettavuuksiin asti. Näistä hetkistä voisi tietysti joskus kirjoitella ihan oman sarjansa blogimerkintöjä. Tällä kerralla vuorossa on kuitenkin viimeisin kuuma peruna (ainakin kunnes Halo 3 julkaistaan tuntien kuluttua) eli Heavenly Sword. Kaiken kiireen keskellä pelasin pelin tänään läpi ja pistin merkille muutaman jutun.
(designed, 18.09.2007 - 03:29) Muistanpa erään arvoisan suomalaisen peej...IT-kolumnistin kirjoittaneen, että kukaan ei ole koskaan ikinä oppinut sanaakaan mitään kieltä mistään tietokonepelistä. Ei kai siinä sitten mitään, jos asia kerran niin on.
(designed, 29.08.2007 - 02:47) Normaalisti en palaa kovinkaan herkästi läpipelattuihin peleihin, luettuihin kirjoihin tai katsottuihin elokuviin. Metal Gear Solidit ovat poikkeus. Niihin tulee palattua, varsinkin jos on jokin 'vaihe' tai 'tilanne' menossa oikeassa elämässä.
Tällä kertaa vuorossa oli sarjan ykkösosa, joka ravisutti maailmaa alkuperäisellä PlayStationilla. On muuten eräs niistä peleistä, joita inhosin aluksi. Hetki oli oikea napata kaverilta GameCube lainaan ja kokeilla Silicon Knightsin uusintaversiota ykkös-Solidista, lisänimeltään The Twin Snakes.
(designed, 30.09.2005 - 00:00) "All-new 'Gear' for your all-new gear" mainostetaan takakannessa. Solid Snaken ensimmäinen seikkailu PSP:llä on MGS-sarjasta erillinen ja erilainen kokemus.
(designed, 01.09.2005 - 00:00) Musiikkipelikuumeesta kärsivälle maailmalle seuraava trippi tulee Tetristä ja musiikkia yhdistävästä Luminesista, joka on samalla PSP:n julkaisupelien ehdotonta kärkeä.
(designed, 12.08.2004 - 00:00) Uudesta nimestä huolimatta jatko-osan haistaa, kun sellaisen näkee. Ennätyssuuren budjetin jälkeen kaikkien trilogioiden siskon kaima on täällä, ja KonsoliFinin tutut hahmot nähdään taas rinnakkaisulottuvuuteen sijoittuvassa seikkailussa, jossa mikään tai kukaan ei ole sellainen, miltä aluksi näyttää.
(designed, 03.10.2002 - 00:00) Räväkästä Turok-kampanjastaan jo ennestään tunnettu Acclaim Entertainment kohauttaa jälleen. Acclaim on nimittäin luvannut maksaa jokaisen 11.10. ylinopeutta ajavan britin sakot osana Burnout 2:n mainoskampanjaa. Brittien liikenneministeriö tuomitsee tapauksen vastuuttomana ja vaarallisena, sillä heidän mukaansa temppu rohkaisee ihmisiä ajamaan lainvastaisesti ja vaarallisesti.
(designed, 05.06.2002 - 00:00) PS2:n alkuaikoina kohua DVD-formaatillaan herättänyt Kessen on saanut jatkoa. Valitettavasti aika ja kehitys ovat joutuneet erilleen toisistaan.
(designed, 18.03.2002 - 00:00) Menneellä viikolla sattui ja tapahtui paljon. Suurin osa teistä lieneekin jo huomannut, että PS2FIN:n ulkoasu muuttui viime viikolla sulautuakseen paremmin Konsolifin.net-verkottumaan yhdessä jo aiemmin tapahtuneen serverimuuton kanssa. Serveriä vaihtoi myös jokin aika sitten DCFIN, joka niin ikään kuuluu verkottumaan.
(designed, 07.03.2002 - 00:00) On tullut aika selvittää, onko Metal Gear Solid 2 ollut kaiken odotuksen ja hypen arvoinen, vai onko kyseessä vain ylimainostettu jatkorahastus.
(designed, 05.03.2002 - 00:00) Egmont on luvannut maaliskussa julkaistavaksi MGS2-PS2-bundlepaketti, joka sisältää PS2:n peruskokoonpanossaan ja MGS2:n eurooppaversion ilman erikseen myytävän pelin mukana tulevaa ekstra-DVD:tä. Hintaa ja tarkempaa ajankohtaa ei uutisessa ilmoitettu.
(designed, 23.01.2002 - 00:00) PS2n mukana tulevan demolevyn videopätkissä Dropship vaikutti hienolta ja mullistavalta. Valitettavasti todellisuus on karumpi.
(designed, 04.01.2002 - 00:00) Microsoftin kevyt toimintanaksuttelu on nyt kääntynyt Konamin hoivissa PS2:lle ja kehuttavaa ei kyllä ole ainakaan alkuperäiseen verrattaessa.
(designed, 13.12.2001 - 00:00) Elämättömän pelikansan riemuksi PC-puolella mainetta ja kunniaa niittänyt Half-Life on nyt kääntynyt myös PS2lle uusien jippojen kera ja lopputulos on parempi kuin odotin.
(designed, 07.11.2001 - 00:00) Amerikassa on kuulemma televisioon saatu jo jotain laatuohjelmaakin, MGS2 telkkumainos kun on IGNPS2:n mukaan alkanut siellä pyörimään. Mainoksessa on kuulemma vähän pelikuvaa, lyhyt ilmoitus siitä mitä mainostetaan (ihan kuin se pelikuva ei sen jo kertoisi) ja joku outo hyypiö tuntolaattojen kera. On sitä huonompiakin tapoja päästä julkkikseksi kuin esiintyä MGS2 mainoksessa.
(designed, 07.11.2001 - 00:00) Maxisin elämäsimulaattori on tulossa nyt myös PS2lle. Ihan hetkeen tätä henkilötason jumalapeliä ei tosin PS2lla nähdä EA:n suunnitellessa julkaisua markkinointikampanjan kera jouluksi 2002. Siihen asti ei auta kuin tyytyä tähän simuloimattomaan elämättömyyteen. Pelistä lisää myöhemmin.
(designed, 07.11.2001 - 00:00) Namco on ilmoittanut, että Xenosagasta julkistetaan myös rajoitetun erän versiona, jossa mukana on avaimenperä, kulissien takana-dokumentti ja muuta kivaa. Nähtäväksi vain jää, tuleeko tätä peliä edes ihan tavallisena versiona tänne Eurooppaan. Rajoitettua erää tuskin nähdään, sitä kun tehdään kuulemma vain muutamia satoja kappaleita.