Solid Snake on mies, jota ammattiyhdistysliikkeet eivät suojele työaikasopimuksilla. Kun terroristit ilkeyksissään kaappaavat lentokoneen ja vaativat USA:n hallitukselta salaperäistä Pythagorasta, on aika nostaa punainen luuri ja pyytää Snake takaisin hommiin.
Uusi hapokas maku
Metal Gear Ac!d on jo lähes kulttimaineeseen nousseen Metal Gear -taktiikkarymistelysarjan ensimmäinen tulokas PSP:lle. Ensimmäinen se on myös pelimekaniikkansa suhteen: peli pelataan vuoropohjaisena korttipelinä. Mistään räsypokasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan peli muistuttaa tietyissä määrin Magic: The Gatheringia. Erot ovat kuitenkin selvät, sillä mekaniikka on räätälöity Metal Gear -sarjasta tuttua menoa varten.
Selvänä erotuksena Solideihin peli on jaettu tehtäviin ja alueisiin jatkuvalta tuntuvan etenemisen sijasta. Juonta kuljetetaan piirretyillä kohtauksilla ja välianimaatioilla varsin tuttuun tyyliin. Korttipakka kursitaan kasaan tehtävien välissä korttivalikoimasta, jota laajennetaan niin löytämällä tehtävistä kuin ostamalla kortteja tehtävistä saatavilla pisteillä. Tarjolla on uskomaton määrä aseita, esineitä ja hahmoja aiemmista Metal Geareista, ja onpa mukaan eksynyt muutama tuttu Zone of the Endersistäkin. Yleensä legendaaristen hahmojen nimillä kulkevat kortit maustetaan käytettäessä jostain pelisarjan osasta napatulla videopätkällä.
Pelaajalla on kuuden kortin käsi ja jokaisen vuoron alussa nostetaan kaksi korttia pakasta. Snake voi käyttää normaalitilanteissa kaksi korttia vuorossa, mutta hetkellisesti erikoiskorteilla määrä voidaan nostaa jopa neljään. Korttien käytöstä aiheutuu costia, viivettä, joka voidaan fiksuimmin ajatella kortin toiminnan suorittamiseen kuluvana aikana. Eri korteilla on eri viivearvo ja vuoron aikana kertyneen viiveen määrällä määritetään vuorojärjestys. Fiksuilla, nopeilla vuoroilla saattaa saada useamman oman vuoron ennen kuin vastustaja saa jälleen vuoronsa. Suurinta osaa korteista voi myös käyttää liikkumiseen varsinaisen tarkoituksensa sijasta. Huonojen korttien sattuessa käteen voi vuoronsa käyttää myös korttien vaihtamiseen. Pakan korttien kuluttua loppuun pakka sekoitetaan uusiksi käyttöön kohtuullisella lisäviiveellä, jolla tosin on kiero taipumus tulla juuri tiukassa paikassa lisäharmiksi.
Makeutettu ilman sokeria
Peli sijoittuu jonnekin ensimmäisen Metal Gear Solidin jälkeen, ja pelissä onkin samaa tunnelmaa. Peli ei kuitenkaan ota sen enempää kantaa pelisarjan muihin tapahtumiin, mistä aiheutuu sellainen tunne, että peli tapahtuu eristetyssä universumissa Ghost Babelin tyyliin. Myöskään aiemmista pelisarjoista tuttuja hahmoja ei Snaken lisäksi nähdä muuten kuin erikoiskorttien animaatioissa, ja itse sankarikin tuntuu vähän vieraalta. Snake tuntuu hieman itsensä ja Raidenin sekoitukselta, täysin tilanteen armoilla olevalta mieheltä, jolla ei ole mitään käsitystä kokonaiskuvasta. David Hayterin legendaarisen murinan puuttuminen ei ainakaan auta asiaa, vaikka kliseisimmiltä kuulostavat repliikit kuuleekin päässään Hayterin äänellä. Tapahtumapaikkana toimii jälleen kerran iso teollisuuskompleksi Afrikan eteläosissa, jossa harjoitetun tutkimustyön laatu on kaikilta pimennossa.
Juonikuvio sisältää tuttuun Metal Gear -henkeen aivan tarpeeksi monta käännettä, jotta Salatut Elämät voi jättää katsomatta draaman takia. Juoni ei valitettavasti ole esimerkiksi Solidien tasolla, vaan tuntuu hieman yksinkertaiselta ja väkisin keksityltä, eikä pakonomaista tunnetta pelastaa ketään tule missään vaiheessa. Dialogi ei ole vaikutelmaa parantamassa sillä se tuntuu niin ikään yksinkertaiselta ja jäykältä, kuin kaikki asiat pitäisi kertoa kuudesti tiettyjen standardoitujen repliikkien mukaan. Snake sentään välillä lohkaisee tyylilleen uskollisena irvailevaa kommenttia vihollisille, mutta Solidien eläväisestä keskusteluvirrasta ollaan kaukana. Asiaan ei auta se, että suurin osa dialogista pitää erikseen kuitata O:lla luetuksi.
Muutamiin tehtäviin on erittäin tärkeää valita tiettyjä kortteja, joista useimmiten muistetaan mainita väliajalle mentäessä tallentamaan ja pakkaa editoimaan. Kerran tai pari tämä oli kuitenkin unohdettu, ja tehtävästä piti palata väliajalle lisäämään tarvittavat kortit ja lähteä yrittämään uudelleen. Lisäksi tallennussysteemi tuntui luottavan PSP:n horrokseen ja siihen, että pelaajat pääsevät tehtävät läpi kerralla, järjellinen tallennus kun onnistui vain väliajalla, tehtävien aikainen tallennus kun palautti tilanteen tehtävän alkuun. Suurimmaksi osaksi pelin vaikeustaso on sopiva, joten ellei harrasta täydellista perfektionismia, pääsee tehtävät kerralla läpi pelin loppupuolella tulevaa pimeätaistelua lukuun ottamatta. Välillä alueita myös ketjutetaan niin paljon, että pelaajalla alkaa jo iskeä uupumus, kun väliaikaa levähdys ja editointimahdollisuuksineen ei tunnu tulevan. Lisäksi varustekorttien käyttölogiikan hienoudet tuntuvat välillä menevän yli.
Kätevässä pakkauskoossa
Graafisesti peli on erittäin hyvällä mallilla, tunnelma on hyvin lähellä alkuperäistä Metal Gear Solidia, joskin paremman näköisenä. Animaatiot ovat hienoja tehden taisteluista mukavaa katsottavaa. Kameraa voi hallita rajoitetusti, mutta suurimmaksi osaksi kameraongelmilta on vältytty. Useampien räjähdysten sattuessa kerralla ruudunpäivitys hidastuu hetkeksi mutta efekti on lähempänä slow motion -korostusta kuin häiritsevää optimoinnin puutetta. Yleisasultaan grafiikka on tasolla, joka tekee taistelusta mielenkiintoista katseltavaa.
Äänet koostuvat lähinnä aseiden äänistä, muutamista ynähdyksistä sekä perinteisistä huomioäänistä. Ne ovat varsin asialliset, mutta David Hayteria jäämme kaipaamaan, joskin puhuttu dialogi olisi luultavasti veroittanut liikaa akkukestoa jatkuvan levylataamisen muodossa. Musiikillisesti sen sijaan tilanne on hallussa jälleen kerran, toimintakohtausten aikana soi raskas hevi ja hiippailukohtausten aikana perinteinen vaivihkainen synatunnelmointi. Hieman lisää vaihtelua niihin olisi tosin voinut kaivata, sillä pelin loppupuolella alkoi taisteluiden taustamusiikin kitarariffi tunkeutua jo uniinkin.
Metal Gear Ac!d on selvästi mainetta nauttivasta Solid-sarjasta poikkeava tapaus eikä suinkaan pahalla tavalla. Konami on jo ilmoittanut pelin saavan jatkoa ja pelimekaniikkaa hiotaan kakkososaan, vaikka huono se ei ole nytkään. Tällaisenaan MGA on keskiverto vuoropohjainen korttitoimintapeli, joka kuitenkin kiistatta saa nostetta Metal Gear -tuotemerkiltä. Hävytön brändiryöstö ei suinkaan ole kyseessä, mutta pelin erilainen toteutus ja eri tekijätiimi eivät pysty täysin vastaamaan niihin odotuksiin, joita Metal Gear ja Solid Snake kotelon kannessa aiheuttavat. Tässä muodossa peli on kohtuullista ajanvietettä varsinkin sarjan faneille, jatko-osalla onkin mahdollisuudet olla jo varsin hyvä. Jos Metal Gear ei erityisesti sydäntäsi lämmitä, vähennä arvosanasta kaksi pykälää.
