Rockstar Gamesin Grand Theft Autoa vähemmän skandaalinhakuinen Midnight Club –sarja on ehtinyt jo kolmanteen osaansa tarjoten yhä tuttua kaahausta tunnettujen kaupunkien kaduilla. Nykyisten trendien mukaisesti ei kuitenkaan enää riitä, että autot kulkevat lujaa, vaan niihin pitää päästä myös ruuvaamaan erilaisia päivitysosia ja maalaamaan uusia kuvioita. Ei siis olekaan mikään ihme, että peliä sponsoroi tunnettu tuning-lehti DUB Magazine, josta myös pelin lisänimi on saanut alkunsa. DUB-logon kolme kromista kirjainta kertovat pelin luonteesta enemmän kuin tuhat sanaa. Pelin henki on selvä: aja, tuunaa ja poseeraa maalissa ykkösenä.
619 connecting…
Ensimmäisenä pelin käynnistettyään ja selvittyään yllättävän kankeista valikoista arvostelija yllättyi iloisesti, kun pelin kaupunkivalikoimaan on perinteisten newyorkien ja losangelesien sijaan valittu latinoväriä tuova San Diego, olympiakaupunki Atlanta ja maailman autopääkaupunki Detroit. Alkuriemusta toivuttua herää todellisuuteen, sillä kaupungit tarjoavat hyvin vähän erilaisuutta ainakin näin pohjoismaalaisesta näkökulmasta katsottuna. Detroitin katuja toisinaan vaalentava lumisade sentään luo kaupungille eroavaisuutta kahdesta kumppanistaan. Muuten kaupungeista löytyy moottoriteitä, pikkukujia ja puistoja kuin satunnaisgeneraattorilla heitettynä. Tunnistettavia maamerkkejä näistä kaupungeista kun ei pahemmin ulkopuolisen silmään osu. Lätkäfania tosin ilahdutti, kun pääsi kaartamaan Joe Louis Arenan pihaan isolla Escaladella.
Innokkaasti pelaaja käy myös autovalikoiman kimppuun, mutta päästäkseen käsiksi VW Golfia ja vastaavia perusjyriä kovempiin kärryihin pitää ensiksi tehdä töitä. Rahaa saa luonnollisesti kilpailemalla ja kilpaseuraa pääsee etsimään suhteellisen vapaasti. Kaupungeista löytyy useita kilpailuita, joissa pätevät eri säännöt sekä useissa tiukat autoluokkavaatimukset. Kisoihin myös pääsee käsiksi suhteellisen vapaassa järjestyksessä, joten jos esimerkiksi muskeliautot eivät pelaajaa innosta, voi keskittyä muihin luokkiin. Kilpailut tarjoavat nopeatempoista viihdettä puhtaalta arcadepohjalta, mutta Burnoutien räjähtävyyttä on turha toivoa. Kaupungeissa on kuitenkin melkoisesti siviililiikennettä, mikä tuo lähinnä mieleen Midtown Madness 3:n. Ansaittua rahaa pääsee sitten varikolla kuluttamaan autoonsa. Tarjolla on sekä tehoja että ajettavuutta parantavia kuin myös erilaisia ulkoasua muokkaavia osia. Säädettävää pelistä löytyykin ihan kiitettävästi, joten tästä puolesta kiinnostuneille arcade-kaahailuiden ystäville peli tarjonnee mukavasti sisältöä.
Ajomalli on helppo ymmärtää, koska se on vedetty hyvin suoraviivaiseksi, eikä suurin osa ajoneuvoista tarjoa sen kummemmin ajamiseen itseensä liittyvää haastetta. Kunnollista vauriomallinnusta ei ole, joten usein ajoneuvo muistuttaa enemmän neljällä pyörällä liikkuvaa flipperikuulaa kuin sadoilla hevosvoimilla varustettua, junan lailla eteenpäin puskevaa muskeliautoa. Ajoneuvojen kohdalla MC3 tarjoaa kuitenkin suuren poikkeuksen monista muista kaltaisistaan peleistä. Pelissä on nimittäin mukana myös kaksipyöräisiä, joiden hallitseminen liikenteen seassa on kaikkea muuta kuin säntäilyä seinästä toiseen. Vaikkei tässäkään voida puhua realistisesta ajomallinnuksesta, on moottoripyörällä kuitenkin ajettava huomattavasti autoja hallitummin. Vähänkin isompi kolhu ja kuski makaa tien pinnassa, mikä useimmissa tapauksissa saattaa maksaa jopa kisan voiton.
Kuten joskus aikanaan ärsyynnyin Need for Speed: Undergroundin typerästi toimivaan siviililiikenteeseen, hyökkää myös MC3 kulman takaa samalla aseella. Usein kilpailu on menetetty, koska viimeisen kierroksen lopussa Sami Sunnuntaiautoilija päättää vaihtaa järjettömästi kaistaa suoraan pelaajan eteen. Jos jokin pitäisi ajopeleistä kieltää, niin juuri tämänkaltaiset satunnaistekijät, jotka lisäävät ainoastaan pelaajan raivostumista ja uusintalähtöjen määrää. Onneksi MC3 antaa aseet myös kostoiskuihin, sillä jo aikaisemmassa osassa mukana olleet "erikoisliikkeet" löytyvät myös tämän pelin valikoimasta. Autoluokasta riippuen pelaaja pääsee joko hidastamaan aikaa tarkkoja väistöliikkeitä varten, raivaamaan säälimättömästi tilaa liikenteen sekaan paineaallolla tai jyräämään kaiken puskurin ja asfaltin väliin mikä eteen sattuu osumaan.
Osittain erikoiskykyjen, mutta erityisesti selkeän arcademaisen ajomallin, sekä kuskeja riivaavien poliisien ansiosta kilpailuissa tapahtuu paljon, eikä voittaja ole niin selvästi arvottu jo alkumetreillä kuin muutamissa muissa vastaavissa peleissä. Lyhyesti sanottuna pelissä kisaaminen on kaiken kaikkiaan mukavaa, vaikkei se haasteita liiemmin tarjoakaan.
…trying to establish connection with player, please hold…
Moninpeli onnistuu Liven kautta, system linkillä tai samalla koneella, mutta paria sunnuntaikokeilua lukuunottamatta suurempaa innostusta moninpeli ei synnyttänyt. Useimmiten kyse on hyvän peliseuran puutteesta, mutta ei MC3:n kohdalla innostuksen puute ainoastaan siitä johdu. Syy lienee pelin tyylissä, joka ei tarjoa minun kaipaamaani rentoutta tai vaihtoehtoisesti äärimmäistä kilpailua ajolinjoista. Tekniikkapuoli on kuitenkin kunnossa ja pelityypeissäkin riittää kokeiltavaa peruskisaamisen ohella.
Peli on kaikkiaan tyylikkään näköinen ja kuulostaa hyvältä. Kaupungit ovat laajoja, yöaikaan värikkäitä ja siviililiikennettä riittää. Säätilat luovat ajamiseen pientä vaikeutta, tuli taivaalta sitten lunta tai vettä. Äänimaailmakin on kunnossa ja kaiuttimista karvanoppaa heiluttaa tasainen bassonjytke, josta on vastuussa hyvin amerikkalaistyyppinen soundtrack. Hiphopin ystäville on tarjolla mm. Fat Joen, The Gamen ja Twistan kaltaisia artisteja, mutta löytyy seasta myös hieman Nine Inch Nailsia sekä Marilyn Mansonia. Soundtrack onkin varsin laaja ja vaikkei se olekaan täysin tasaista laatua, löytyy sieltä jatkuvassa soitossa pärjääviä kappaleita aivan riittävästi.
…connection lost, do you wish to retry?
Pelikokemus on hyvin samankaltainen kuin Electronic Artsin Need for Speed: Underground –sarjan peleissä. MC3 tuntuu kuitenkin ottavan liikaa mallia liian monesta eri pelistä, eikä se siksi erotu massasta juuri millään osa-alueella. Tasapaksuutensa ansiosta onkin hyvin mahdollista, että peli soveltuu paremmin satunnaispelaajille kuin ajopelien massakuluttajille. Ääripäistä pitävien kannattanee edelleen pysyä omien suosikkiensa parissa, olivat ne sitten Burnoutin kaltaisia romuralleja tai Forzan kaltaisia simulaattoreita.
Midnight Club 3: DUB Edition tarjoaa helposti sisäistettävän kokemuksen, jossa ulkoasu on kunnossa ja autopopit paahtavat laadukasta ääniraitaa, mutta haastetta ja monipuolisuutta saa odottaa ainakin sarjan neljänteen osaan saakka.
