Kokenut merenkävijäkin yllättyy iloisesti vanhan tutun kohdattuaan
Pirates! Sid Meierin
klassisen piraattipelin nimen tehostamiseen huutomerkillä on kokeneen
pelijermun kannalta hyvä syynsä, sillä tuo nimi on takuulla kaikunut
päässä sitten 80-luvun. Samalla tämä fakta toimii ikävänä muistutuksena
kuinka vanhaksi kyseinen pelaajasukupolvi – itseni mukaan lukien – on
ehtinyt jo elää. Kun kuulin Sid Meierin suunnittelevan uusintaversiota
merirosvopelistään, pääsi suustani huuto. Pirates! Ja kun selvisi, että
tästä päästäisiin nauttimaan myös Xboxilla, kajautin tuon saman
ilahtuneen kiljahdukseni uudestaan, tällä kertaa jopa useammalla
huutomerkillä höystettynä. Voiko jotain näin mahtavaa todella tapahtua?
Uusintaversion lähtöasetelmat vastaavat alkuperäistä peliä. Sid Meier's
Pirates! sijoittuu 1600-luvun Karibialle, ja pelaajahahmon ollessa
vasta pieni pojankoltiainen kidnappaa paha markiisi Montalbán muut
perheenjäsenet vangeikseen. Sitten tarina hyppääkin pisteeseen, jolloin
pelaaja on saavuttanut täysi-ikäisyyden ja mieli vetää vesille. Aluksi
valitaan, minkä maan lipun alla kulkevassa paatissa pelinsä aloittaa.
Vaihtoehtoina ovat Englanti, Ranska, Hollanti tai Espanja. Kohta
pelaaja onkin sitten laivansa kapteeni, jolloin valittu maa tuo alkuun
monia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Espanja tuppaa olemaan sodassa
jatkuvasti kaikkien muiden maiden kanssa, ja pelaajalle annetaan heti
alkuun lupa metsästää vihollisvaltioiden laivoja. Tämän myötä pelaaja
saakin toteuttaa itseään sillä kivoimmalla tavalla eli ryöstelemällä
laivoja, jonka myötä hyppysiin päätyy kultaa ja muuta arvokasta tavaraa
kasvattaen omaisuutta.
Dynaaminen mikä?
Merirosvous on luonnollisesti houkuttelevin ja ehkä helpoin tapa
pelata, mutta ei läheskään se ainoa. Seuraa sana, jota en uskonut
käyttäväni konsolipelin arvostelussa: valinnanvapaus. Tekeekö mieli
elää kauppiaan elämää ostamalla tavaroita halvalla yhdestä satamasta ja
myymällä ne voitolla jossain muualla? Sehän sopii. Entä miltä kuulostaa
lainkuuliaisen palkkionmetsästäjän ura etsintäkuulutettuja merirosvoja
ja muita rikollisia jahdaten? Mikäs siinä, kukaan ei ole estämässä,
paitsi tietysti ne etsintäkuulutetut. Näiden uravaihtoehtojen lisäksi
kekseliäs pelaaja takuulla keksii muitakin tapoja tienata elantonsa
Karibian kaoottisen poliittisen tilanteen eläessä aivan omaa elämäänsä.
Minkä myötä voinkin käyttää toista sanaa, noh, kahta sanaa, joille en
koskaan uskonut löytäväni käyttöä konsolipelin yhteydessä: dynaaminen
maailma.
Sid Meierin Piratesin esittämä Karibia elää. Eikä vain merellä omia
menojaan menevien laivojen muodossa, joista jokaisella on oma uniikki
merkityksensä ja tehtävänsä maailmassa, vaan sanan varsinaisessa
merkityksessä. Yleensä aina joidenkin suurvaltojen välillä on sota
menossa, mutta rauha voi puhjeta ihan milloin vain. Pelaajan kannalta
sota merkitsee sitä, että aiheuttamalla harmia jollekin valtiolle
upottamalla tämän laivoja tai valtaamalla ja ryöstelemällä kaupunkeja,
on tiedossa ylennyksiä sodan toiselta osapuolelta. Tämäkään ei
tietenkään sido itseään kunnioittavaa piraattia yhtään mitenkään, vaan
merirosvon takki kääntyy tarvittaessa tuossa tuokiossa. Ei ole
mitenkään kummallista, että pelaaja ylenee amiraaliksi tai sitäkin
korkeammalle jokaisessa neljässä valtiossa. Varjopuolena
terrorisoinnilla on ylennyksien tuomien hyötyjen, kuten laivojen
korjaaminen satamassa halvemmalla tai tavaroiden ostaminen
halvemmalla/myyminen kalliimmalla, menetys ainakin siihen asti, kunnes
pelaaja pääsee taas kyseisen valtion suosioon tavalla tai toisella.
Pelimekaniikkaa voi kauttaaltaan luonnehtia viehättävän
yksinkertaiseksi. Jo Piratesin PC-versiossa ohjaaminen oli toteutettu
hämmästyttävän simppelisti, mutta koska ne toimivat jo tuolloin
erinomaisesti, on pelattavuus Xbox-versiossakin huippuluokkaa.
Esimerkiksi oman laivan ohjaamiseen laivataisteluissa ei tarvitse kuin
tattia ja paria nappia, jolloin kontrollit iskostuvat selkärankaan
välittömästi ja älyllistä keskittymistä ei tarvita kuin siihen
olennaisimpaan, eli kuinka saada tykit suunnattua optimaalisesti
vihulaista kohti. Koska laivan upottaminen ei ole kovin kannattavaa
aarteiden haalimisen kannalta, haluaa todellinen piraatti kaartaa päin
vastustajan laivaa ja valloittaa sen suhteellisen ehjänä itselleen.
Tällöin pelaaja pääsee miekkailemaan toisen laivan kapteenia vastaan.
Sanomattakin selvää, että myös miekkailun oppii tuossa tuokiossa, sillä
kontrollit on typistetty uskomattoman onnistuneesti ristiohjaimen ja
parin napin varaan. Toki tämä merkitsee sitä, että miekkailu on
toimintaosuutena erittäin skriptattua. Esimerkiksi laivassa
kaksinkamppailu menee lähes aina seuraavaa kaavaa: jos pelaaja pärjää
hyvin, hän ajaa ensin vastapuolen kapteenin laivan yläkannelle, josta
jossain vaiheessa vihulainen pudotetaan yli laidan.
Pirates
on täynnä minipeleiksi luonnehdittavia osioita, joihin laivataistelut
ja miekkailukin täytyy lukea. Jos aikoo puhdistaa jonkin kaupungin sen
kultavarannoista, on edessä ensin maataistelu kaupungin sotilaita
vastaan. Täten eteen avautuu strategiapeli, mutta aivonsa lopullisesti
jossain Halossa
käräyttäneiden ei tarvitse huolestua. Kyseessä on strategiaa mitä
yksinkertaisimmillaan ja vaikka tuo pelimuoto on aluksi haasteellinen,
ei silti tarvitse olla mikään nojatuolikenraali pärjätäkseen siinä
(Vihje: ei kannata hyökätä kaupunkiin, jota puolustaa useampi sotilas
kuin itseltä löytyy miehistöä). Eräs mielenkiintoinen minipeli on
kuvernöörien tyttärien tanssittaminen, joka kaikessa
yksinkertaisuudessaan käsittää vain oikean napin painamisen oikeaan
aikaan. Tanssittamisen mennessä hyvin voi hameväeltä tippua lahjaksi
jokin piraatin elämää helpottava esine tai vihje jonkun rikollisen
olinpaikasta. Mikäli onnistuu hurmaamaan kaunista tytärtä pidemmällä
aikavälillä tarpeeksi, on edessä eräs tärkeä kysymys, nimittäin lupa
kuvernööri-isukilta mennä naimisiin tämän kuvankauniin silmäterän
kanssa...
Arrrr! Tätä piraattipeliä ei tule kieltämän!
Mikään pelin osa-alueista ei yksistään sietäisi vertailua muiden pelien
toteutukselle, mutta niiden luoma paletti yhdessä muodostaa
kokonaisuuden, joka vie tämän taideteoksen kauaksi muiden edelle.
Pirates ei vajoa koskaan puuduttavaksi seilaamiseksi ilman varsinaista
päämäärää, vaan jatkuvasti pelaajalla on työn alla tavoite, jonka voi
saavuttaa yleensä tuossa tuokiossa. Koossa voi olla esimerkiksi juuri
tarpeeksi kartan palasia, että pelaaja pystyy paikallistamaan
piilotetun aarteen. Ja kuinka ollakaan, yksi kadonneista sukulaisista
onkin aivan tuossa toisessa läheisessä saaressa. Saman tien vastaan
seilaakin joku Karibian metsästetyimmistä piraateista, joten miehet
tykkeihin! Otetaanpa rihkamat talteen tuostakin. Ja niin edespäin, ja
niin edespäin.
Varsinainen haaste on maineen ja mammonan maksimaalinen rohmuaminen
ennen kuin merirosvon aktiiviura saapuu päätökseensä. Pelaajahahmo
aloittaa urakkansa 18-vuotiaana, mutta piraatin elämä kuluttaa kroppaa
rankalla kädellä, joten eläkkeelle on pakko siirtyä yleensä joskus
neljänkymmenen tultua täyteen. Aikaa on siis rajoitetusti ja taitava
pelaaja käyttää joka minuutin hyödyllisesti. Valitettavasti aina
jossain vaiheessa on pakko vetäytyä miehistön vaatimuksesta satamaan
jakamaan siihen asti kerätty kulta palkkana. Tästä taas seuraa useiden
kuukausien pituinen loma, joka luonnollisesti lyhentää kokonaisaikaa
merillä. Pelitunteja riittää yleenä 12-15, mutta kun ne tulevat
täyteen, ei huolta: Sitten onkin aika aloittaa uusi peli nuorella
piraatilla, jonka ura mitä todennäköisimmin kulkee aivan erilaisia
polkuja edelliseen verrattuna. Pelin uudelleenpeluuarvo ampuu siis
oikeastaan koko mittarin asteikon yli ja on jo kolmas ominaisuus, josta
en uskonut kirjoittavani minkään konsolipelin yhteydessä.
Ne
lukijat, jotka jo katsoivat antamani arvosanan, saattanevat ihmetellä,
että mistä tuo miinus kympin perään sitten tulee. Tähän asti
kirjoitetun perusteellahan kyseessä on itse täydellisyys, messiaan uusi
tuleminen, tuhkasta nouseva Fenix. Luonnollisesti kaikesta löytyy
jotain paranneltavaa. Näin myös Piratesista, mutta kyseessä on
seikkoja, joiden mainitseminen tuntuu suorastaan pikkusieluisuudelta.
Graafisesti Pirates ei aiheuta kummoisempia väristyksiä. Maailma toki
näyttää erittäin värikkäältä ja viehättävältä sekä hahmot
persoonallisilta, mutta grafiikkafanittajille löytyy Xboxille monia
koreampia pelejä. Sama pätee suurimmaksi osaksi myös äänitoteutukseen.
Tykit toki jylisevät vakuuttavasti ja laivat uppoavat nautittavan
puurakennelmien hajoamisesta kuuluvan narinan kera, mutta muuten ääniin
ei sitten tulekaan kiinnitettyä huomiota. Musiikit toisaalta ovat
riemastuttavat, ja silloin kun peliä ei pelaa, voi huomata itsensä
hyräilemässä niitä. Miinusta tulee myös satunnaisista teknisistä
ongelmista, kuten valikoissa esiintyvästä viiveestä, mutta itselläni
kaikki nämä ongelmat korjaantuivat vapauttamalla kiintolevylle tilaa.
Pirates on siis tullut takaisin ja vieläpä Xboxille, joten olkaamme
onnellisia. Itselleni peli on raikas tuulahdus menneiltä ajoilta,
jolloin pelattavuus ja sisältö olivat kuninkaita eikä mikään ulkoinen
blingbling. Samalla se palautti toivoni tulevaisuuden suhteen. Jos
tällainen peli todella näkee päivänvalon Xboxilla, tuolla tympeiden
valtavirran ammuskelu- ja autopelien konsolilla, niin ehkä kaikkea ei
ole vielä menetetty. Ehkä jotain näin hienoa nähdään lisääkin.
Tämän arvostelun sanahelinästä ei tarvitse noukkia kuin yksi ajatus:
täysin purjein kauppaan ja sieltä mukaan vähintään yksi kappale peliä
nimeltä Sid Meier's Pirates!
