Turtle Beach Corporation on perustettu jo 1970-luvulla, jolloin yhtiö työsti muun muassa äänikortteja ja verkkoäänilaitteita. Pelaamiseen soveltuvia kuulokkeita ryhdyttiin sen sijaan valmistamaan vuonna 2005.
Ei siis ole ihme, että kolmannen sukupolven Turtle Beach Stealth 600 -kuulokkeet saavat osakseen kiitosta. Erityistä huomiota pitää antaa niiden akunkestolle, joka on suorastaan huima.
Viritetty vehje
Turtle Beachilla on useampia kuulokesarjoja, joista Stealth-tuotteet ovat ylähyllyn tavaraa langattomilla yhteyksillä, surround-äänellä, muistivaahtotyynyillä ja muilla ominaisuuksilla.
Testasimme toissavuoden puolella Turtle Beach Stealth 600 Gen 2 MAX -kuulokkeet (klik) antaen niille kehua muun muassa äänenlaadusta, mutta mainiten samalla muutamat suunnitteluerikoisuudet. Nyt ulottuvillemme ovat päätyneet kolmannen sukupolven Stealth 600 -kuulokkeet, jotka lupailevat paljon. Ne sijoittuvat keskihintaisten vermeiden joukkoon noin sadan euron hintalapullaan.
Mutta mitäs kätösiin saa, kun laitepaketin avaa? Sen sisuksissa ovat itse kuulokkeet, latausjohto sekä USB-lähetin, jolla langattoman yhteyden muodostaminen eri laitteisiin toimii. Pieni ohjepaperi on myös, mutta eipä tälle käytännössä tarvetta ole, sillä käyttöönotto on niin sanotusta pala kakkua, helppo nakki.
Arvioon saapuneen kappaleen mustavalkoinen on ulkoasu on oiva, vaikka se ei suuria intohimoja herätäkään. Kuulokkeet ovat pääosin muovia ja tuntuvat jämäkänpuoleisilta. Painoa vehkeillä on rahtusen alle 300 grammaa. Ei valitettavaa tässä kohdin. Kuulokkeet myös istuvat päähän tukevasti, mutta eivät liian tiukasti. Tuotteen on lupailtu sopivan silmälasien kanssa käytettäväksi, mikä tuntuu testin perusteella todelta. Omaan päänuppiini Stealthit sopivat sen verran hyvin, että en miettinyt niitä sen suuremmin kuulottimien ollessa käytössä.
Kaikki painikkeet on sijoitettu kuulokkeiden vasemman kupin takaosaan, mikä voi oikeakätisille tuottaa ensi alkuun pientä hapuilua. Nappia on virran ohella Bluetoothille, moodin (omien asetusten) vaihtamiselle ja yhteysmuodon vaihtamiselle. Jälkimmäisin näistä tarkoittaa, että namiskaa painamalla voi vaihtaa äänilähdettä Bluetooth-yhteydestä USB-palikan avulla käytettyyn langattomaan moodiin.
Lisäksi kahdesta rullasta säädetään sekä korviin kuuluvan sisällön äänenvoimakkuutta että mikrofonin äänenvoimakkuutta. Näille rullille pitää antaa erityistä peukkua siitä, että niiden pinnat tuntuvat erilaisilta, mikä helpottaa oikean pyörylän löytymistä.
Ja kyllä, mikrofoni Stealth 600:ssa tosiaan on mukana. Sen saa laskettua kuulokkeiden lovesta esille tarpeen vaatiessa. Mikin ollessa päällä sen voi mykistää helposti nostamalla sitä hitusen ylöspäin, kuten olettaa sopiikin. Näppärä ominaisuus, tuttu myös muista laitteista.
Mikrofoni on varustettu tekoälypohjaisella melunvaimennuksella, jonka lupaillaan turhaa melua poistamalla varmistavan, että puhujan ääni kuuluu selkeästi vastapuolelle. Aikamoisen hulppeata.
Ostohetkellä kieli keskellä suuta
Testiin saapui PlayStation-laitteiden kanssa käytettäväksi mainostettu versio, jonka saa kytkettyä helposti myös Nintendo Switch -konsoliin sekä PC:hen ja mobiililaitteisiin, mutta erikoisesti ei Xbox-vehkeisiin. Xbox-versio on oma erillinen tuotteensa, jonka puolestaan lupaillaan yhdistyvän PlayStationeiden, Switchin, mobiilin ja PC:n kanssa. Siis kaikkeen samaan kuin toinenkin versio sekä lisäksi Xboxiin. Kannattaa siis olla tarkkana sen suhteen, kumman laitteen itselleen hankkii. Sama tilanne kuin aiemmin arvioimamme laitteen kanssa siis.
Mutta mukana tulleen USB-lähettimen kanssa kytkeminen sujuu helposti: ei muuta kuin palikka kiinni USB-A-porttiin ja hetken päästä ääni alkaakin jo soljua korvakäytäviin. Bluetooth-yhteys muodostuu myös testin perusteella tuttuun tapaan Bluetooth-namiskan ja lähettävän laitteen kanssa puljaamalla.
Jostain syystä USB-palikan kanssa omalla kohdallani ilmeni pientä hämminkiä PC:llä siinä tapauksessa, että kuulokkeita ei käytetty hetkeen. Ääniä ei noin vain saanut saada takaisin päälle, mutta Bluetooth-yhteys sen sijaan toimi täysin ongelmitta. Todennäköinen syypää voi tässä tapauksessa olla kyseinen kannettava kone, mene ja tiedä. Konsolikäytössä sen sijaan hämminkiä ei tullut kohdattua.
Huijauskoodeja korviin
Yksi kuulokkeiden mielenkiintoinen, joskaan ei millään tapaa täysin uusi, ominaisuus on Superhuman Hearing, jota mainospuheissa kutsutaan huijauskoodeiksi korville. "Kuvittele, että pystyt erottamaan vaimeimmatkin askeleet tai kaukaiset tulitukset erittäin selkeästi, mikä antaa sinulle kilpailuetua enemmän kuin koskaan ennen. Juuri tämän Superhuman Hearing tuo pöytään", kerrotaan Turtle Beachin kotisivuilla.
Ominaisuus toimii vahvistamalla tiettyjä asioita, jotta ne erottuisivat selkeämmin kaiken muun äänen seasta. Etua lupaillaan "vahvistamalla tiettyjä taajuuksia, jotka liittyvät elintärkeisiin peliääniin, kuten askeleihin, aseiden lataamisiin tai etäiseen tulitukseen".
Vaikka en itse tästä ominaisuudesta paljoa perusta, enkä sitä tule mitä todennäköisimmin käyttämään, niin se kyllä tekee mitä lupaakin. Vaikka korvakäytäviin saapuva äänimaisema onkin hieman keinotekoinen, se saa tietyt luvatut efektit todella kuulumaan muuta elämöintiä selkeämmin. Kovin nautinnollista kuuntelua tämä ei ole, mutta eipä tätä toimintoa olekaan tarkoitettu vaikkapa Final Fantasy -seikkailujen kanssa käytettäväksi.
Pienenä sivuhuomiona kuitenkin tämä hupaisa seikka: räiskintäpelaajien on testeissä todistettu selviävän peleissä 20 prosenttia pidempään ja voittavan useammin Superhuman Hearingin ansiosta. Asia on Turtle Beachin sivujen kertoman mukaan selvinnyt vuonna 2021 tehdyssä Turtle Beach Superhuman Hearing -tutkimuksessa. Kyseessä on toki valmistajan oma tutkimus, joten sen päätelmiin voi suhtautua hienoisella varauksella.
Korvat ovat pääasia
Mitenkäs se pääasia, ääni? Kuulokkeiden 50 mm Nanoclear-elementtien (kyllä, kuulostaa useimmille tekniikkaliirumlaarumilta) lupaillaan tarjoavan käyttäjilleen selkeän ja terävän äänen. Testin perusteella tätä ei kiistäminen, sillä sekä pelit että musiikki kuulostavat varsin hyvältä sekä selkeältä. Vihollisten suunnan ja muiden pelitapahtumien suunnan voi myös kuulla selkeästi. Eipä sitä huonompaa tältä valmistajalta sopisi odottaakaan.
Vaikka en suurin kultakorva olekaan, niin pidän hyvältä kuulostavasta äänestä, etenkin musiikista. Näin ollen kuulokkeita tuli testattua myös eri artistien tuotannon kanssa, vieläpä oikein urakalla. Nautin siitä, mitä korviini soljui, oli äänessä sitten Depeche Mode, Smash Into Pieces, Five Finger Death Punch tai Nas.
Vaikka pidin äänenlaadusta ihan sellaisenaankin, niin käytin silti kuulokkeiden kanssa toimivaa Swarm II -sovellusta hyödykseni, ja säädin muutamia asetuksia ihan hitusen verran taajuuskorjaimesta sekä pistin toisinaan bassoa korostavat esiasetukset käyttöön.
Swarm II on täynnä useamman sortin säätöä taajuuskorjaimesta Superhuman Hearingin asetuksiin ja mikin säädöistä ledivalojen himmentämiseen. Myös yhden painikkeen ja mikin äänenvoimakkuutta säätelevän rullan toimintoja pystyy muuttamaan PC:llä käytössä olevan version avulla. Kaikkia samoja toimintoja en ollut näkevinäni mobiiliversiossa.
Virtaa päiviksi
Mutta tosiaan, se tämän paketin suurin yllätys ja melkeinpä huomion keskipiste! Kuulokkeille lupaillaan nimittäin jopa 80 tunnin akkukestoa, mikä on suorastaan huomattavan suuri aikamäärä.
Sen kolmen viikon aikana, mitä laitteeseen tutustuin, ei latauspiuhalle ollut paljoakaan käyttöä. Lupaukset pitkästä kestosta eivät siis ole tuulesta temmattuja. Virtaa piisaa pitkiin istuntoihin ja vaikka koko viikonlopun maratonsessioihin. Aikamoista! Aika näyttää, pitääkö laitteen akku pintansa kuinka hyvin pidemmässä juoksussa, mutta ainakaan tämän testin perusteella ei tämä puoli nostata kuin kehuja.
Joka tapauksessa oli hämmentävää monen käyttökerran jälkeen huomata, että akun varaus näytti 99 prosenttia. Jos halajaa hyvää akkukestoa, kannattaa silmät ja korvat suunnata Stealth 600 Gen 3:een.
Kaikki kunnossa
Kaiken kaikkiaan voin todeta olevani näihin kuulokkeisiin varsin tyytyväinen. Turtle Beach Stealth 600 Gen 3 on oiva valinta liki loputtomien vaihtoehtojen viidakossa vaeltaessa.
Se kerää kehuja useammaltakin kantilta, mutta sen erinomainen akunkesto nostaa sen keskihintaisten laitteiden kärkikastiin.
Ei ole Turtle Beach ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Mitä tämä sanonta sitten ikinä tarkoittaakaan.
Lisää aiheesta: