Missä Carmen taas luuraa?
Monille vanhemmille pelaajille nimi Carmen Sandiego saattaa kuulostaa hyvinkin tutulta. Se ei ole ihme, sillä 1990-luvun alussa ja sitä ennen pelimaailmassa nähtiin lukuisia agenttipelejä, joissa ideana oli löytää roisto Sandiego. Kyseiset julkaisut olivat aikoinaan hidastempoisia ongelmanratkontapelejä, joissa Carmen Sandiegon sijainti selvisi pikkuhiljaa erilaisten vihjeiden avulla. Pelaaja matkasi salapoliisina ympäri maailmaa oppien tuntemaan erilaisia kulttuureja ja tapoja löytäen lopulta roiston itsensä.
Nyt vielä vuosikymmentä myöhemmin BAM! Entertainment uskoo Carmen Sandiegon nimen voimaan. Tästä todisteena on uusi, kaikilla kolmella nykysukupolven kotikonsolilla nähtävä Carmen Sandiego: The Secret Of The Stolen Drum, jossa pulmanratkonta on vaihtunut nykyään niin monta kertaa nähtyyn tasoloikkaan. Yllättäen pelin kohderyhmäksi ei ole valittu edellisten sarjan osien ystävät, vaan BAM! Entertainment on päättänyt suunnata pelin nuorille pelaajille. Ratkaisu ärsyttänee pelisarjan faneja, mutta nykyään ongelmanratkontapelien vähenevä suosio on saanut pelitalon suuntaamaan rahansa turvallisemmille vesille.
Hiipivä agentti, piilotettu rumpu
Juonellisesti Carmen Sandiegon uusin on ärsyttävän yksinkertainen. Pelissä pelaaja vain jahtaa agentti Colen roolissa Carmenia ja hänen rumpuaan ympäri maailmaa epäonnistuen toistuvasti yrityksissään. Aina roisto kuitenkin jättää jälkeensä vihjeen, jonka avulla Cole pääsee Sandiegon perään. Sama kaava toistuu toistumistaan pelin aikana ärsyyntymiseen asti. Sinällään idea voisi toimia, mikäli kehittäjät olisivat tehneet selkeitä vivahde-eroja tarinan eri osien välille. Tällaisenaan juoni tuntuu kuitenkin koko ajan liian samanlaiselta, eikä pelaaja koe yllätyksiä vasta kuin pelin loppuvaiheessa. Silloinkin helposti pettyy kehittäjien juonellisiin ratkaisuihin, sillä tarina ei tarjoa pelaajalle edes tyydyttävää loppuratkaisua.
Pelin tarina ei ole kuitenkaan läpeensä epäonnistunut, sillä siitä löytyy hyviäkin puolia. Carmen Sandiegossa käytetään Max Paynesta tuttuja sarjakuvia tarinan kertomiseen, ja ratkaisu on kertakaikkisen onnistunut. Sarjakuviin luo vielä tunnelmaa oiva musiikki sekä onnistunut dialogi, joka sopii pelin tyyliin. Useinhan oma mielikuvitus on paras ase tarinankerronnassa, ja se pääsee hienosti valloilleen Carmen Sandiegossa sarjakuvien merkeissä.
Cole osaa Jaden niksit
Pelissä agentti Cole pääsee vierailemaan yhdeksässä tasossa eri maailman kolkissa. Muun muassa New York, Lontoo ja Tiibet tulevat nuorukaiselle tutuiksi. Jokaiseen valtioon tultaessa peli tarjoaa lyhyen katsauksen kuhunkin paikkaan, mikä toimiikin erinomaisena opetusmetodina nuorille pelaajille. Myös itse peliosuuksiin on upotettu samankaltaisia yksityiskohtia, sillä ongelmanratkontakohdissa pelaaja saa kuulla erilaisista tavoista ja kulttuureista. Esimerkiksi Buddha-aiheista palapeliä kootessa pelissä kerrotaan erilaisista kuvassa olevista symboleista.
Ongelmanratkonta on tuotoksessa kuitenkin suhteellisen pienessä osassa, sillä agenttiseikkailu painottaa enemmän tasohyppelyä. Tuntuu, että pelisysteemi Carmen Sandiegossa on viety Ubi Softin mainiosta Beyond Good & Evilistä lähes sellaisenaan. Valokuvaamista vain ei enää harrasteta ja soppaan on lisätty pari uutta kikkaa. Cole esimerkiksi osaa käyttää keppinä toimivaa asettaan tukena pitempiin loikkiin. Parista lisäkyvystä huolimatta Carmen Sandiego ei ole missään tapauksessa monipuolisempi kuin Beyond Good & Evil, sillä peli toistaa tasoissa koko ajan samaa tylsää kaavaa. Pelaaja vain nitistää vastaantulevat viholliset, kerää tarvittavat tavarat ja siirtyy alueelta toiselle. Sinällään pelimekaniikka pelissä toimii suhteellisen hyvin, mutta toisto on omiaan tappamaan peliin kohdistuvaa mielenkiintoa.
Carmen Sandiegon parasta antia ovat ongelmanratkontakohdat, joita on seikkailussa ikävän vähän. Tavallisimmillaan ne noudattavat perinteistä kaavaa, jossa avataan ovi painamalla hankalassa paikassa olevaa nappia. Pelimaailmassa epätavallisia pulmia on kuitenkin myös tarjolla, sillä pelin jokaisessa yhdeksässä tasossa on oma haasteensa. Niiden joukosta löytyy pari palapeliä, reaktiopelejä ja joukko muistipelejä. Vaikka pääasiassa haasteet ovat suunnattu lapsille, pelaa vanhempikin pelaaja niitä mielellään läpi. Ne toimivat mukavana vastapainona nopeasti etenevälle seikkailulle, ja niillä on kehittävä vaikutus nuorempaan pelaajakuntaan.
Anna poika kepin laulaa
Beyond Good & Evilistä lähtöisin Carmen Sandiegossa on myös tapa yhdistää tasohyppelyä ja hiiviskelyä. Pääasiassa pelin tasoissa pelaaja tappaa yhtä nappia takoen vastustajia, joita ei löydy kovinkaan montaa sorttia. Vihollisia tappaessaan on turha puhua taktisuudesta, sillä on täysin sattumanvaraista, suojautuuko vastustaja sankarin hyökkäyksiltä vai ei.
Hiiviskelyosiot ovat sentään onnistuneempia, sillä niissä on mukana selkeä logiikka ja pelisysteemin suhteen on tehty hyviä ratkaisuja. Pelissä nimittäin on käytössä niin sanottu melumittari, josta pelaaja näkee, kuinka isoa ääntä pitää. Esimerkiksi, jos kävelee liian verkkaisesti vastustajan lähellä tai säikäyttää linnun, reagoi melumittari siihen voimakkaasti. Ongelmanratkontaosioiden tavoin hiiviskelyosuudet ovat pelin parhaita kohtia, vaikka nekään eivät yllä Beyond Good & Evilin vastaavien tasolle. Lähinnä niissä ärsyttävää on vihollisten huono tekoäly, tosin tämä saattaa olla nuoremmille pelaajille vain hyvä asia.
Kun nopeasti tekee...
Carmen Sandiegossa näkee, ettei pelissä ole satsattu audiovisuaaliseen puoleen kovinkaan paljon. Ulkoasun laadussa on selvästi aistittavissa kiireinen aikataulu ja se, ettei yksityiskohtiin ole panostettu. Vain pienimmät grafiikan nykykriteerit on täytetty ja pahimmillaan tämä näkyy sarjakuvia edeltävissä välianimaatioissa. Ilmeisesti niissä on käytössä vain tavallinen pelimoottori, ja varsinkin lähikuvissa näytökset näyttävät hyvin karuilta.
Äänimaailma pelissä on sentään onnistuneempi. Kohtuullisen hyvä musiikki toimii tunnelmanluojana ja ääniefektit täyttävät tarvittavat kriteerit. Dialogikin on yllättävän onnistunutta, eikä ylinäyttelemiseen ole sorruttu. Kyseinen seikka on erityisen hieno, sillä suuremmankin luokan peleissä hahmojen puheet ovat harmittavan usein kompastuskivenä.
Opettavainen halpapeli lapsille
Carmen Sandiegoa ei voi kehua mitenkään laadukkaaksi, mutta kieltämättä siinäkin on omat puolensa. Suurin ongelma pelissä on toisto sekä toiminnan yksinkertaisuus, ja varsinkin loppupuolella tuotos alkaa kyllästyttää yhä pahemmin. Julkaisun parhaisiin puoliin taasen kuuluvat ongelmanratkontakohdat ja hiiviskelyosiot, jotka ovat melko viihdyttäviä. Varsinkin perheen nuorelle väelle niiden pitäisi maistua. Eikä peli turhan lyhytkään ole, sillä tarjolla on pelattavaa noin kymmeneksi tunniksi.
Carmen Sandiego iskee sikäli hyvään markkinarakoon, että peli tarjoaa vanhempien mieliksi tietoa kulttuureista lapsille, ja nassikoiden iloksi tasoloikkaa sekä hiiviskelyä. Tällaisia julkaisujahan ei ole GameCubella pahemmin nähty, ja pelin halpa hinta voi saada monet isät ja äidit hölläämään kukkaroiden nyörejä. Ainoa, mikä voi muodostua suureksi ongelmaksi on kielimuuri. Pelistä ei ole nimittäin saatavilla suomenkielistä versiota, vaikka Carmen Sandiego soveltuukin suurin piirtein 10-vuotiaille. Mikäli tämä ei ole kuitenkaan ongelma, voi peliä suositella varauksella niille, jotka etsivät opettavaista tasoloikkaa.
