X-Out (lausutaan muuten "cross out", tärkeä tieto) on Rainbow Artsin julkaisema sivuttain skrollaava kaksiulotteinen paukuttelu, josta tuskin olet aiemmin kuullut. Ei se mitään, en minäkään ollut, sillä se ja jatko-osa Z-Out julkaistiin aikoinaan laitteistolle, jota en koskaan omistanut ja vieläpä aikana, jolloin olin hädin tuskin olemassa. Vuosina 1989 ja 1990 muun muassa Commodore 64:llä, Atari ST:llä ja Amigalla nähty räime vaikuttaisi kuitenkin nauttivan alan harrastajien parissa jonkinlaista kulttimainetta, joten päätin tarttua rohkeasti haasteeseen, kun julkaisija ININ Games yhteistyössä Rainbow Artsin sekä kehittäjä KRITZELKRATZ 3000:n kanssa julkaisivat taannoin teoksen nykyalustoille.
2D-räiskinnät – kuten Gradius- ja R-Type-sarja – ovat nimittäin itselleni sellainen genre, joita on pakko fiilistellä aina silloin tällöin. Samasta syystä ajattelin olevani X-Outin tyypillistä kohdeyleisöä, mutta vaikeustaso yllätti minut silti housut kintuissa: se ei nimittäin anna Resurfaced-remasterointinakaan armoa.
Keltainen sukellusvene puuttuu
Pelaaja ohjastaa omaa sukellusvenettään halki kahdeksan toinen toistaan haastavamman kentän, joista jokaisen lopussa odottaa pomovastus. Ennen jokaista rupeamaa vieraillaan rajallisen budjetin voimin varuste- ja laitteistokaupassa, jossa voi ostaa yhteensä neljä erilaista sukellusvenettä sekä osia, kuten tykkejä, ohjuksia, kilpiä ja pommeja. Valuuttaa puolestaan saa yksinkertaisesti tuhoamalla kentissä olevat viholliset mahdollisimman suurilukuisesti. Tässä ei ole sinällään mitään uutta, mutta X-Outissa on aikakauteensa nähden varsin kekseliäitä lainalaisuuksia, jotka on syytä pitää mielessä.
Ensinnäkin aluksen nopeutta voi säätää kenttien aikana vapaasti neljän eri tason turvin. Toiseksi sukelluspaattien määrä korreloi suoraan lisäelämien kanssa, eli mitä useamman ostat, sitä useammin voit kuolla. Ja mitä päheämmän aluksen ostaa, sitä enemmän aseita ja varusteita siihen voi hankkia. Omien kokemuksieni perusteella pelkästään yhteen alukseen panostaminen määräänsä enempää ei yleensä ole kauhean järkevää, sillä kuolo korjaa pelaajan varsin helposti. Aluksella on energiamittari, mutta seiniin ja vihollisiin törmäillessä käy kuten eräässä vanhassa laulussa: se on kerrasta poikki, sanon suoraan sen. Viimeisenä aluksen paino tuntuu hiukan erilaiselta moneen kilpailijaan nähden, joten pinnan alla oleminen otetaan hyvin huomioon.
X-Out antaa siis taistelubudjettia lukuun ottamatta varsin vapaat kädet sukellusveneen varustamiseen, sillä jokaisen voi varustaa joko yksi-, kaksi- tai kolmisuuntaisilla ammuksilla. Kuteja on lisäksi vahvuudeltaan useampi, ja tämä(kin) näkyy luonnollisesti suoraan hinnassa. Kakkosaseet, kuten hakeutuvat ohjukset, lähtevät liikkeelle ykköstykkinappia painamalla, mutta pelaaja voi ostaa lisäksi erillisiä apuvälineitä, joita kontrolloidaan omalla napillaan. Näihin lukeutuvat muun muassa miinat, kilpi sekä vihollisia torjuvat satelliitit, joiden liikkeet voi itse määrittää.
Käytössä olevan rahan ja alusten määrällä, nopeussäädöillä, aseistuksella sekä lisähärpäkkeillä kikkailu on kaikkiaan varsin taktista puuhaa, ja kun kaikkien asioiden sekä aseiden funktion oppii vihollislaumojen keskellä, on se vieläpä varsin hauskaa. Kokonaisuudessaan kaikki tämä saa X-Outin tuntumaan varsin tuoreelta tapaukselta, sillä se ei todellakaan tunnu itseni ikäiseltä peliltä. Paitsi tietysti vaikeustasoltaan, ja siitä lisää seuraavassa.
Happi loppuu
X-Out: Resurfaced on pirullisen tinkimätön ja haastava kokonaisuus. Kaikki kahdeksan kenttää on läpäistävä ilman continueita, sillä kuolon korjatessa pelaaja heitetään tylysti takaisin alkuun. Ymmärrän oikein hyvin, että paremmaksi treenaaminen sekä yritys ja erehdys -meininki on vähän niin kuin teoksen suola, mutta ei voi kuin ihmetellä, miksi mukana ei ole lainkaan aloittelijaystävällisempää moodia kokemattomampia pelaajia varten. Ja ei, en laske tähän valmiita alusrakenne-ehdotuksia, joita Resurfaced tarjoaa, sillä ne eivät mielestäni juurikaan helpota untuvikkojen elämää.
Alkupään kenttiä saa siis sahata kyllästymiseen asti, kunnes lopulta oppii paremmaksi. Huomattavasti parempi tapa treenaamiseen olisivat olleet rajattomat continuet, jolloin kaksi tai kolme ensimmäistä kenttää eivät olisi tulleet ihan niin (liian) tutuiksi. Seikkailun voi kuitenkin läpäistä kokonaisuudessaan kaksinpelinä sekä peilikuvana, joten tekijät ovat nähneet vaivaa jonkin sortin uusiosisällön tekemiseen. Miksi siis continuellinen moodi loistaa poissaolollaan?
Remasterointina ”pinnalle paluu” on noin muuten pätevää työtä. Laajakuva sekä päivitetyt efektit tekevät hienosti oikeutta 80- ja 90-luvun taitteen nätille keskieurooppalaiselle pikseligrafiikalle, joten ulkoasua on uudistettu juuri oikeista paikoista. Unohtaa ei sovi myöskään legendaarisen Chris Hülsbeckin musiikkeja, jonka remixatut versiot herran vanhoista biiseistä kuulostivat kerrassaan mainioilta. Naavapartoja varten mukana ovat lisäksi alkuperäiset musiikit niin Commodore 64- kuin Amiga-versioina.
Saksa ei ole paska maa
X-Out: Resurfaced sukeltaa lähes maaliin saakka, mutta ei ihan. Se on aikakaudelleen uskollinen ja kaikkiaan varsin mainio räiskintä, ollen samalla hyvin raikas tuttavuus, joka pelillisesti ja audiovisuaalisesti nousee kevyesti pinnan paremmalle puolelle. Valitettavasti suolainen vaikeustaso työntää väkisinkin vähänkään kokemattomammat pelaajat toisille vesille, ja samasta syystä sitä ei voi suositella varauksetta kuin alkuperäisen teoksen faneille sekä kovimmille luodinväistäjille.
Jos taas olo tuntuu onnekkaalta ja kaipaa kaksiulotteisten räiskintöjen saralla uusia haasteita, voi arvosanaan heittää huoletta yhden tähden lisää. Kun X-Outin salat oppii, se palkitsee pelaajansa varsin hienosti. Nyt täytyy sitten vain toivoa, että jatko-osakin tuotaisiin nykymarkkinoille kaikkien koettavaksi!
KonsoliFIN on ylpeä OpenCriticin jäsen
