Me rakensimme sen uusiksi
Civilization VII julkaistiin keskeneräisenä, kuten sarjalla on nykyään tapana. Jo ensimmäisellä viikolla tekijät lupasivat, että siihen tulisi mittavia päivityksiä, jotka korjaisivat lukuisia vikoja niin tasapainotuksen kuin käyttöliittymän suhteen. Melkein kaksi kuukautta myöhemmin, ensimmäinen suuri päivitys saapui linjoille ja teki juuri sen, mitä luvattiin. Samalla se paljasti sarjan muita vikoja, jotka kävivät ilmi vasta sitten, kun ensimmäiset ongelmat saatiin hallintaan. Tekijät lupaavat jälleen korjauksia seuraavassa päivityksessä, joka muuttaa pelikokemusta rankalla kädellä. Korjauksilla ja muutoksilla on oma vuosikarttansa. Civilizationista on tullut palvelupeli.
Näin ollen Civilization VII voidaan arvostella vain yhdessä muodossa. Tulevaisuudessa pitää muistaa, että arvosana koskee vain sitä, mitä peli joskus oli. Ehkä kahden vuoden päästä voidaan tehdä retrospektiivi, jossa pohditaan sen nykyistä olemusta. Kuten Diablo IV, ensi vuonna kyseessä on täysin erilainen pelikokemus, joka saattaa olla parempi kaikin tavoin. Mutta potentiaalia ei voi arvostella koska sillä ei ole itseisarvoa. Se on eteerinen lupaus olemattomasta, eikä sen toteutumiseen voi luottaa.
Mitä Civilization VII siis on nykyisessä muodossaan? Se ei ole se katastrofi, mitä sarjan vannoutuneimmat fanit ovat väittäneet. Eikä se ole se mestariteos, jota tekijät välttämättä toivoivat. Sen sijaan kyseessä on yllättävän samanlainen kokemus, kuin aiemmassakin Civilization-pelissä. Sen ydin on yhä tuttu ja turvallinen pohja, jonka päällä testataan ja tutkitaan, kunnes seuraava osa ilmestyy. Kokonaisuutta on yhä hauska pelata, koska Civilizationin perusidea on mestarillinen. Mutta yli kymmenen vuotta tuotannossa ollut lopputulos natisee liitoksissaan. Sen uudistukset ovat ongelmallisesti ylisuunniteltuja, eivätkä rikastuta kokemusta kuten niiden toivoisi.
Aikakaudesta toiseen uusilla ideoilla
Suurin muutos tuttuun kaavaan on Civilization VII:n tapa käsitellä aikakausia ja kulttuureja. Hyväksi todettu mekaniikka yhden sivilisaation johdattamisesta historian hämäristä kaukaiseen tulevaisuuteen loistaa poissaolollaan. Sen sijaan kaikki pyörii nyt johtajien harteilla. Alussa valitaan kuuluisista ja vähemmänkin tunnetuista merkkihahmoista se, jonka persoona ja taidot vastaavat omaa mieltymystä. Tästä eteenpäin kulttuurit ja kansakunnat vaihtuvat kolmesti, kun aikakaudet siirtyvät muinaishistoriasta nykypäivään. Jokainen etappi pistää pelikentän osittain uusiksi, mikä rytmittää pelisessioita tavalla, jota tässä sarjassa ei ole aiemmin nähty.
Muutos on yhtä lailla innostava ja turhauttava. Se antaa ryhtiä pelille, joka on tunnettu ajantajun tuhoamisesta. Nyt aikakauden päättyminen antaa mahdollisuuden ottaa taukoa ja miettiä, miten lähestyä seuraavaa etappia. Se toimii henkisenä paussina ja ajatusleikkinä, kun pelaaja saa pohtia miltä aikakaudet tuntuvat ja näyttävät konkreettisesti maailman historiassa. Teoriassa tämä yksittäinen muutos on kiinnostavin asia, mitä Civilization on tehnyt koko sarjan historian aikana.
Käytännössä tilanne on kuitenkin toinen. Aikakausien vaihtelu tekee rytmityksestä hektistä, mikä ei Civilizationin kohdalla tunnu luontevalta. On erityisesti turhauttavaa, kun pitkän kaavan suunnitelmat alkavat kariutua pelin laskiessa aikakauden päättymistä millintarkasti. Se, mikä tuntui spektaakkelimaiselta mosaiikilta koko ihmiskunnan historiasta tuntuu nyt futismatsilta.
Rytmityksen seuraukset tuntuvat kaikkialla. Diplomaattiset suhteet muuttuvat kaupanteoksi, kun uusi influence-mittari toimii valuuttana kaikelle, mitä voi ja ei voi tehdä potentiaalisten liittolaisten kanssa. Testausaikana, eli ensimmäisen reilun kuukauden aikana, tämä resurssi oli kuitenkin totaalisen rikki. Pienelläkin yrittämisellä sitä pystyi keräämään niin järjettömät määrät, että ulkopolitiikasta tuli yhdentekevää.
Koska aikajaksojen rajoitus johtaa eräänlaiseen nollautumiseen ja sivilisaatioiden vaihtamiseen, tuntuvat sodatkin ihan yhtä turhilta. Niiltä ei tosin voi välttyä. Pelasi sitten helpoimmalla tai vaikeimmalla vaikeusasteella, Civilizationin VII:n tekoäly käy päälle pienimmästäkin aggressiosta. Maailma ei enää tunnu elävältä, vaan pikemminkin muistuttaa rallipeleistä tutusta mekaniikasta, jossa tekoäly kirii älyttömiä etäisyyksiä loppua kohden, jotta pelaajalle tulisi enemmän haastetta. Lukuisten yritysten aikana tilanne on aina kääntynyt samaksi: tekoälyn johtamat maat keräävät hirveät armeijat ja pistävät turhia sotia pystyyn, jotka eivät johda mihinkään eivätkä tunnu edes hitusenkaan loogisilta. Ehkä aika on kullannut muistot, mutta tällaista ei tullut vastaan aiemmissa osissa. Ei edes Gandhin vihamielisyyksien aikakaudella.
Päivityksiä toisensa perään
Testauksen aikana Civilization VII päivittyi PlayStationilla useaan otteeseen. Näistä viimeisin päivitys toi mukanaan valtavan määrän erilaisia tasapainotuksia, käyttöliittymän uudistuksia ja kasvojenkohotusta ruudunpäivitykseen. On kuitenkin mainittava, että jopa ennen tätä Civilizationin pelaaminen konsolilla oli valtaosin täysin mukavaa puuhaa. Isoimmat ongelmat liittyivät käyttöliittymän teksteihin, joita oli ikävä tihrustaa jopa 65-tuumaiselta näytöltä olkkarin toisesta päästä. Nyt niitäkin on parannettu.
On suorastaan yllättävää, että Civilization VII pyörii näin ongelmitta konsoleilla. Sen historia ei nimittäin ole ruusuinen. Nyt sarjan uusin osa julkaistiin yhtä aikaa niin PC:llä kuin jokaisella kotikoneella Nintendo Switchiä myöten. Ehkä sen vuoksi käyttöliittymä ja lukuisat päätökset pelimekaniikkojen suhteen tuntuvat niin ristiriitaisilta. On jouduttu miettimään, mikä toimii kaikille ilman, että tekijöiden pitäisi kehittää kahta tai jopa kolmea erilaista versiota. Aikanaan PlayStation 3:lle julkaistu Civilization Revolution jää näillä näkymin harvinaisuudeksi, vaikka sen pelkistetyt ilot olivat paljon parempia kuin niille annetaan arvoa.
Ongelmat eivät kuitenkaan ole täysin käyttöliittymästä kiinni, vaan pikemminkin sivutuote kokonaisuudesta, joka ei kerro pelaajalle tarpeeksi mekaniikoistaan. Vielä nykymuodossaan Civilization VII jättää tärkeitä asioita mainitsematta, mikä johtaa turhautumiseen, kun aikakauden tekemiset jäävät puolitiehen. Jopa sarjan konkaria pännii käydä tutkimassa Reddit-ketjuja löytääkseen selkeämpiä selityksiä asioille, jotka pelin sisäisesti on jouduttu kirjoittamaan ainakin kertaalleen uudelleen.
Kehuja kuitenkin pitää tarjota kaupunkien visualisoinnille, joka tuntuu elävämmältä kuin koskaan aiemmin. Omaa valtakuntaa katselee mielellään, kun voi nähdä jokaisessa paikassa pieniä yksityiskohtia tulvillaan upeasti animoituja aikakausien muutoksista. Samalla pelin audiovisuaalinen toteutus on sitä huippuluokkaa, mitä sarjalta voikin odottaa. Gwendolyn Christien erinomainen kerronta sopii menoon kuin nakutettu.
Vielä yksi vuoro, vioista huolimatta
Napinoista huolimatta käytin Civilization VII:n parissa helposti yli sata tuntia pelkästään arvostelua varten. Testasin niin PlayStation 5- kuin PC -versioita, joista molemmilla oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Yksi yhdistävä tekijä kuitenkin paistoi selkeästi läpi: Civilizationin perusteet ovat niin vahvat, että jopa ylisuunniteltuna ja keskeneräisenä sitä on vaikea jättää kesken. Sen pelimekaniikat ruokkivat mielikuvitusta ja pitävät otteessaan tunnista toiseen, päivästä päivään ja vuosikausiksi kerrallaan.
Mutta ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että sarjan tekijöiltä alkavat loppua ideat. Ehkä se johtuu siitä, että ikonista sarjaa ei uskalleta muuttaa enää millään tavalla. Tai sitten ne muutokset tulevat niin hitaasti, että jopa kymmenen vuoden kehitys on liian lyhyt aika. Mikä ikinä onkaan syynä, Civilization VII on kuin Early Access -julkaisu, joka maksaa täyden pelin hinnan. Sille kaupataan jo nyt maksullisia DLC-paketteja, mikä tuntuu ikävältä, kun kokonaisuus vielä hakee muotoaan.
Mikäli kotoa löytyy jo sarjan edeltävä osa, sen parissa voi viihtyä vielä helposti vuoden jos toisenkin. Sen jälkeen Civilization VII on jo varmaankin täysin eri peli kuin nyt. On harmillista, ettei siitä voi puhua valmiina tuotoksena vielä vuosiin. Mutta jos tämä sarja on jotain meille opettanut, niin sen, että hyvää kannattaa odottaa.
KonsoliFIN on ylpeä OpenCriticin jäsen
