Ridge Race 5 oli monelle varmasti suuri pettymys PS2:n julkaisussa. Grafiikka ei ollutkaan niin uskomatonta ja pelikin oli sisällöllisesti hieman vajaa. Muutaman kuukauden päästä Namco kuitenkin paikkasi virheen ensimmäisellä kunnollisella kilpa-ajopelillä PS2:lle. Ei autopelillä, sillä kyseessä oli kaksipyöräisiin keskittynyt MotoGP. Arcade-käännös kuitenkin kärsi pelin lyhyydestä (vain 5 rataa) sekä vilkkuvasta grafiikasta ja julmetun huonoista musiikeista. Aikaa on ollut reilu vuosi ja jatko-osa onkin kirkkaasti parempi.
Lisenssit kunnossa
MotoGP2 perustuu samannimiseen ratamoottoripyörien maailmanmestaruussarjaan. Namcon saama lisenssi on toimiva. Tarjolla on noin 20 oikeata ajajaa. Pelaaja ei kuitenkaan ota kenenkään ajajan roolia vaan pelaa peliä ihan Matti Meikäläisenä. Tietenkin oikeat ajajat tarvitsevat oikeat kilpavälineet, joten käyttöön saa niin Yamahat kuin Hondatkin. Myös pelin 10 rataa omaavat oikeat esikuvansa. Ratoja ovat muun muassa Formula ykkösistäkin tuttu Suzuka, legendaarinen Le Mans sekä Italian Mugello.
Pelimuodoista suurin osa tuntuu aluksi aivan tylsiltä ja mitenkään oikeaan MotoGP:n sarjaan liittymättömiltä. Vaihtoehtoina ovat aivan pakolliset aika-ajot, arcade ja kaksinpeli. Mistään omaperäisyyden riemuvoitosta ei siis ole kyse. Alkuperäisestäkin pelistä tuttu erilaisten haasteiden suorittaminen on myös mukana. Haasteet ovat yleensä joko "aja paikasta A paikkaan B" -tyylisiä tai vaativat esimerkiksi sijoittumista 10 parhaan joukkoon. Edellä mainittuja paljon mielenkiintoisempi on kausi-moodi. Vaikeusasteen voi kautta varten valita kolmesta vaihtoehdosta, joilla on yllättävän paljon merkitystä. Helpoimmalla peli on todellista kolikkopelikaahailua. Edes aika-ajoja ei ole. Niistä päästään nauttimaan keskivaikealla ja vaikealla vaikeusasteilla. Aika-ajot ovat F1:een tottuneelle hieman kummalliset. Radalla on kerrallaan vain yksi pyöräilijä, jolla on muutama minuutti aikaa esittää parastaan. Tämä riittää kahteen ja puoleen kierrokseen, joista sitten katsotaan paras aika. Vaikeimmalla asteella mukaan tulee sitten vielä oikaisuista ja sikailuista kilahtavat aikasakot. Lisäksi vaikeimmalla asteella ei enää voikaan suoraan valita juuri sitä parasta mopedia, vaan uran joutuu aloittamaan D-luokan ajokeilla. Parempiin luokkiin eteneminen edellyttää sijoittumista tallin vaatimusten mukaan. Hauskaa ominaisuutta olisi voitu viedä vielä pidemmälle vaikkapa vuotuisilla neuvotteluilla ensi kauden sopimuksesta. Nyt virtuaalipäristelijän ura jää valitettavan yksitoikkoiseksi ja lyhyeksi.
Pelattavuus loistaa
Soppaa sekoittaa vaikeusasteiden osalta simulaatiomoodi. Tämän ollessa pois päältä ajaminen on todella tylsää: lähes kiskoilla ajamista ja haasteetonta. Moodin ollessa päällä MotoGP2 paljastuu yhdeksi hankalimmin omaksuttavista ajopeleistä mitä uudelle Pleikkarille on ilmestynyt. Jokaikisen kurvin saa ottaa todella tarkasti, ettei pyörä vahingossa lähde pois käsistä. Helpotusta ja nautintoa ajamiseen tuo hyödyllisimmät tärinät, mitä on vähään aikaan koettu. Pyörän lähtiessä kohtalokkaan oloiseen luisuun alkaa ohjain täristä pahaenteisesti. Kaasua pois ja matka jatkuu taas hyvin. Myös analogisuuden osalta MotoGP2 on malliesimerkki. Kaasun ja jarrun sopiva annostelu on helppoa. Avittamassa ovat ruudun alalaidassa näkyvät palkit sekä kaasulle että jarrulle. Itse pääsin kuitenkin parhaaseen ajonautintoon padilla vaihtamalla kaasun kuvionäppäinten sijasta oikeanpuoleiseen tattiin. Jos simulaatiomoodikin tuntuu liian helpolta, kannattaa käyttöön ottaa vielä uudet, vaihtelevat sääolosuhteet. Sateella ajaminen todellakin tuntuu sateella ajamiselta kun simulaatio on päällä. Suoraan sanoen, se on yhtä helvettiä. Varsinkin alussa kaatumisia tulee niin usein, että keskeytyksiin on syytä varautua. Mitään vauriomallinnusta ei ole, mutta noin viidennen kaatumisen kohdalla ajajan ja moottoripyörän työsopimus katkeaa ja kisa päättyy keskeytykseen.
Myös mahdollisuus moottoripyörän säätämiseen ja manuaalisiin vaihteisiin on olemassa. Säädöt eivät ole kuitenkaan GT3-tyylisiä numeroiden vekslaamisia, vaan erittäin yksinkertaistettuja. Palkkia vain viedään ruudulla oikealle tai vasemmalle sen mukaan minkälaista tulosta halutaan vaikkapa kiihtyvyyden suhteen. Tosin kyllä niitä voittoja tuli vaikeimmallakin vaikeusasteella ilman minkään luokan säätöjä.
Koneen ohjastamien kuskien tekoäly osoittautuu pienoiseksi pettymykseksi. Itse kisassa kaikki kuskit ajavat lähes samaa linjaa pitkin. Koneen ohjastamat kuskit eivät tee pahempia virheitä eivätkä myöskään aja mitään huippuaikoja. Pelaaja voikin hieman myöhemmällä jarrutuksella kurviin mentäessä helposti ohittaa moniakin koneen kuskeja. Hieman samaa vikaa löytyy myös kausi-moodista. Useimmiten kauden jokaisessa kilpailussa, jonka pelaaja voittaa, on sama koneen ohjastama kuski toisena. Mikäli pelaaja ei voita, juuri sama kuski voittaa. Eli esimerkiksi viimeksi ajamallani kaudella voitin kuusi osakilpailua kymmenestä. Neljässä kilpailussa olin toinen ja kahdessa neljäs. Mutta, yllätys yllätys, mestaruus meni Valentino Rossille, joka oli toinen niissä kilpailuissa, jotka voitin ja ensimmäinen niissä kilpailussa, joita en voittanut. Voittoa tavoittelevien ajajien kannattaa siis keskittyä jokaiseen kilpailuun 100-prosenttisesti.
Toiset eivät sitten koskaan opi
Wipeout Fusion osoitti, että teknomusiikki peleissä ei aivan välttämättä ole huono asia. Kuten edellä mainitussa pelissä, se voi olla hyvin tunnelmaan sopivaa ja tällaiselle teknosta ei-pitävällekin pulliaiselle ihan hyvän kuuloista. MotoGP:n yksi ärsyttävimmistä piirteistä oli aivan luokattoman huono musiikki, eikä jatko-osakaan pistä yhtään paremmaksi. Paikoin jopa amatöörimäisen tylsiltä kuulostavat biisit tuntuvat noudattelevan kaikki samaa tylsää kaavaa. Ei paljoa lohduta motskarista löytyvä kesken kisankin toimiva kappaleiden vaihtaja tai kymmenkunta eri biisiä. Hei, ihan totta Namco, enää ei eletä kultaisen 80-luvun aikoja. Musiikkeihin panostaminen on hyvinkin suotavaa näinä päivinä. Moottoripyöräilyhän on tunnetusti isojen ja karvaisten Tosimiesten laji. Vaikka Harrikat ovat pelissä harvassa, olisi joku rockahtava soundtrack sopinut pelin tunnelmaankin paljon paremmin. Musiikkien volyymit ovatkin nykyisellään hyvin äkkiä nollassa ja vahvistimesta on laitettu tulemaan jotain aivan muuta musiikkia. Itse moottoripyöristä lähtevät vikinät ovat juuri niin tylsiä ja tavanomaisia kuin vain voi olettaa. Moottoripyörät ujeltavat ja katsojat hurraavat juuri niin kuin jokaikisessä muussakin ajopelissä.
Vai oppivatko?
Grafiikkojen osalta MotoGP2 on sentään parantunut. Niin kuin hyvin monta muutakin alun PS2-peliä, myös MotoGP:tä vaivasivat ikävät sahalaidat ja ruudun välkkyminen. Reilussa vuodessa Namco on saanut molemmat ikävyydet pois. Graafinen ulkoasu onkin nyt hyvin selkeä ja siisti. Huomattavin uudistus on varmastikin muuttuvat sääolosuhteet. Aiemmin mainittujen pelattavuuteen vaikuttavien ominaisuuksien lisäksi sadekeli myös näyttää todella hyvältä. Sateella näkyvyys on erittäin huono (kuivalla kelillä piirtoetäisyydessä ei ole moittimista) ja vesi roiskuu hienosti. Harmi vain, että liiallisen vaikeuden johdosta ainakaan minä en sadetta päässyt suuremmalti ihailemaan. Muutamaa uudistusta lukuun ottamatta MotoGP2 on siis lähes edeltäjänsä näköinen, eli ei mikään Gran Turismo 3, mutta silti ihan hyvännäköinen peli. Pelimoottori jaksaa pyörittää 20 moottoripyörää samaan aikaan ruudulla sulavasti ilman minkään asteen nykimisiä. Varsinkin uusinnat ovat todella upeita. Ainoa negatiivinen asia, jonka grafiikasta voi sanoa, on radan ulkopuolisten maastojen ajoittainen suttaantuminen. Paikoitellen tekstuurit näyttävät venyvän ja paukkuvan radalta ulos ajettaessa, mutta se ei ole mitään sellaista, mikä pelinautintoa haittaisi.
Jotain lisää jää kaipaamaan
Vaikkakin MotoGP2 korjaa ensimmäisen osan kaksi pahinta virhettä, peli alkaa nopeasti tuntumaan liian samanlaiselta. Viisi uutta rataa on loppujen lopuksi aika vähän. Luulisi, että vuodessa olisi ollut riittävästi aikaa saada mukaan kaikki 16 oikeata rataa. Toinen suurin ärsytys on periaatteessa hyvän sadekelin hukkaaminen mielettömään vaikeusasteeseen. Pelattavuus on kuitenkin enemmän kuin kunnossa. MotoGP2 on varma valinta hyväksi kilpa-ajopeliksi niille PS2:n omistajille, jotka eivät ole alkuperäistä peliä puutumiseen asti pelanneet. Ainakin minulle MotoGP2 on yksi PS2:n parhaista ajopeleistä sitten GT3:n. Moottoripyöräilyfanit saavat pelistä varmasti irti vielä ylimääräisiäkin fiiliksiä.
