Oikeiden ihmisten näyttelemiin videoihin perustuvat Full-motion Video -pelit (FMV) elivät lyhyttä ja tuskaista kultakauttaan 90-luvulla. Vasta viime vuosina Sam Barlow on työstänyt reseptikirjan, josta genren peleihin on löytynyt taiteellista syvyyttä. Hänen aiempien julkaisuidensa Her Storyn ja Telling Liesin jälkeen kunnianhimo on kasvanut melkoisesti. Hyvät naiset ja herrat, tarjolla on Immortality – nauttikaa illan esityksestä!
Huimaava panostus elokuvien historiaan
Nouseva näyttelijätähti Marissa Marcel on esiintynyt päänäyttelijänä kolmessa elokuvassa, joista yhtäkään ei julkaistu. Pelaaja on päässyt käsiksi kuvausten leikkamattomaan aineistoon, joiden perusteella Marissan ja monen muun elokuvassa esiintyvän näyttelijän kohtaloa lähdetään purkamaan kohtaus kerrallaan.
Alussa käytössä on ainoastaan yksittäinen talk show -haastattelu, jossa Marissa kertoo pian ilmestyvästä elokuvastaan. Askel kerrallaan käyttöön avautuu uusia nauhanpätkiä. Kaikki nauhat eivät ole suoraan elokuvien kuvauksista, vaan mukaan mahtuu myös making of -raitoja, harjoituksia, koekuvauksia sekä näyttelijöiden omia filmatisointeja esimerkiksi juhlista.
Uskomattomasta panostuksesta kertoo nauhojen kuvaustekniikka. Kaksi ensimmäistä kuvitteellista elokuvaa on kuvattu 70-luvulla, kolmas taas 90-luvulla. Kaikki nauhat on pyritty esittämään autenttisella kuvanlaadulla ja aikansa tekniikoilla sekä vaatetuksella. Kaiken tämän elävöittäminen yhtä peliä varten on ollut varmasti melkoinen panostus.
Leikkauspöydän parhaat
Pelimekaniikka on häkellyttävän yksinkertainen. Nauhanpätkää voi kelata edestakaisin erilaisilla nopeuksilla. Kun vastaan tulee mielenkiintoinen objekti, voi pelaaja klikata sitä. Tällöin kuvaus leikkautuu toiseen nauhanpätkään, jossa vastaava asia esiintyy. Näin käyttöön avautuu uusia nauhoja. Siirtymä on usein satunnainen: päähenkilöä tai klaffitaulua klikkaamalla siirtymä voi olla lähes mielivaltainen, mutta symbolisesti tärkeät esineet linkittyvät usein juonen kannalta olennaisiin kohtauksiin. Taiteentutkimusta tuntemattomille käsite Tšehovin ase kannattaa ottaa haltuun.
Juoni kuoriutuu askel kerrallaan, mutta sen hahmottaminen vaatii riittävän määrän avattuja kohtauksia. Tarinalla on kolme tasoa. Elokuvissa on oma juonensa, joiden ymmärtäminen on hauskaa, muttei kriittistä etenemiselle. Sen sijaan kulisseissa tapahtuu: näyttelijöillä on omat jännitteensä, ja samalla pelaaja oppii tutustumaan myös muuhun henkilöstöön. Lisäksi taustalla kiiluu jotain outoa, sillä rullatessa kohtauksia edestakaisin esiin saattaa tulla välähdyksiä muista hahmoista.
Valitettavasti tämä äärimmäinen vapaus selailla nauhoja haluamassaan järjestyksessä voi tuntua sekavalta, sillä pelaaja voi päätyä yllättäen hyvinkin nopeasti tiettyihin avainkohtauksiin. Toisaalta nauhoja on lähes kolmesataa, joten kaikkien niiden avaaminen vaatii perslihaksia – leikkausten satunnaisuuden vuoksi edes läpipeluuohjeet eivät tarjoa apua puuttuvien kohtausten löytämiseen. Jos puuttuvassa kohdassa esiintyy vain Marissa, on pelaajan kliksuteltava päähenkilöä puolikin tuntia osuakseen haluttuun nauhanpätkään.
Hämmentävän syvällistä
Tarinan emergentti kuoriutuminen nauha kerrallaan on Immortalityn ylivoimainen vahvuus ja heikkous. On vaativaa rakentaa äärimmäisyyksiin menevää epälineaarista tarinaa, jossa pelaaja voi päättää kliksutella käytännössä mitä vain objektia kohtauksista. Pelaaja voi päätyä kiertämään kehää, tai toisaalta löytää vahingossa puolessa tunnissa ratkaisevat avainkohtaukset.
Kun lopputekstit valahtavat ruudulle, ei tarina ole kuitenkaan vielä ohi. Läpäisy ei ole mahdollista ilman skrollausmekaniikan hallitsemista, mutta sen jälkeen yllättäviä löytöjä voi paljastua todella monista kohtauksista. Steamin mukaan vain kaksi prosenttia pelaajista on onnistunut paljastamaan kaikki salaisuudet!
Itselleni Immortality oli hämmentävä kokemus. On hyvin todennäköistä, että julkaisu tulee napsimaan palkintoja, sillä se soittelee useita kultivoituneita makuhermoja. Kyseessä on samanaikainen rakkaudenosoitus peli- ja elokuvataiteelle. Toisaalta tietty päämäärättömyys nakertaa kokemusta. Joskus ainoa tapa edetä on kliksutella satunnaisia kohtia toivoen, että jokin niistä edistää juonta. Pelimekaaninen valinta on riskialtis, sillä toisin kuin Barlow'n edellisissä peleissä, ei pelaajan toimintastrategialla ole suurta merkitystä.
Kaikista puutteistaan huolimatta tarjolla on todella upea helmi, jota voin suositella jokaiselle elokuvista tai indiepeleistä nauttivalle pelaajalle. Kokemus, jota ei kannata ohittaa.
