Tutun tarinan paluu
Tales of Graces f alkaa parituntisella prologilla päähenkilö Asbelin ollessa 11-vuotias. Seikkaillessaan Asbel päätyy pikkuveljensä Hubertin kanssa kielletylle niitylle, jossa he tutustuvat erikoiseen tyttöön, joka ei muista mitään menneisyydestään. Pojat vievät hänet takaisin kotikaupunkiinsa, ja Asbel nimeää tytön Sophieksi.
Prologi on hyvä ja tärkeä alustus tarinalle: se tutustuttaa maailmaan ja toimii samalla tutoriaalina. Prologissa tapahtuneen tragedian jälkeen Asbel luopuu paikastaan Lhantin seuraavana lordina, ja muuttaa pääkaupunkiin opiskelemaan ritariksi.
Seitsemän vuotta myöhemmin Asbel on valmistumaisillaan, mutta Lhantissa tapahtuvat levottomuudet – sekä hänen isänsä kuolema – pakottavat Asbelin palaamaan kotiin. Tästä eteenpäin alkaakin tapahtua asiaa nopeassa tahdissa. Kotiinpaluu ei suju ongelmitta, sillä erimielisyydet toiseen perheeseen adoptoidun Hubertin kanssa pakottavat Asbelin jättämään Lhantin uudestaan, mutta tällä kertaa Sophie lähtee hänen mukaansa.
Tarinallisesti Tales of Graces f noudattaa aika lailla samaa kaavaa kuin muutkin sarjan pelit, niin hyvässä kuin pahassa. Jos osaa pelata yhtä, osaa niistä kaikkia. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaisesti mikään huono puoli, vaan enemmänkin iso sarjaan kuuluva osa, joka tekee siitä niin mieleenpainuvan. Se osittain aiheuttaa myös sen, että tarina on jonkin verran ennalta-arvattavakin.
Maailmassa matkatessa satunnaisesti tulevat skit-kohtaukset ovat lyhyitä hetkiä hahmojen parissa, jotka avaavat heidän välisiä suhteitaan sekä tuovat tarinaan ja maailmaan syvyyttä.
Tales of Gracesia on kuitenkin erittäin mukava pelata. Taistelut ovat intuitiivisia ja hauskoja, eivätkä ne missään vaiheessa tunnu raskaalta tai epämukavalta. Pelaaminen koostuu taisteluiden ja tasojen kohottamisen lisäksi maailmankartan tutkimisesta, useista kaupungeista ja vanhoista raunioista, joiden tutkiminen on sekin hauskaa ja kiinnostavaa.
Pelattavaa kuitenkin löytyy, sillä jos haluaa tehdä kaiken, Tales of Graces f:n kanssa saa vietettyä lähemmäs peräti sadan tunnin verran.
Onnistunut toteutus
Tales of Graces f toimii todella hyvin PS5:llä, ja uuteen versioon on tehty paljon pelaamista helpottavia muokkauksia. Uuden pelin aloittaessa tulee esiin valikko, josta pystyy ostamaan pisteiden avulla erinäisiä apuja tasojen nostamiseen sekä vahingon tekemiseen – mukana on myös vaihtoehto saada kartalla nopeampi juoksunopeus.
Muitakin eroja PS3-versioon on. Aikasemmin pelissä ei ollut minkäänlaista opastusta siihen, mihin suuntaan pitää lähteä, mutta tähän se on lisätty, ja vaihtoehdon saa halutessaan pois päältä. Tämän lisäksi ajalla sidotut tapahtumat näkyvät nyt myös erillisenä merkkinä, joten sitä ei voi vahingossa jättää välistä.
Nyt mukaan on saatu myös japaninkielinen puhe englannin dubbauksen lisäksi, mikä oli omalla kohdallani ehdoton parannus entiseen, sillä aikoinaan Graces jäi kesken juuri dubbauksen vuoksi. Tämäkin on makuasia, itse suosin aina japanilaista ääniraitaa, jos sellainen mahdollisuus suodaan.
Muuten varsinaisia muutoksia ei ole. Grafiikka on terävämpää ja jouhevampaa, mutta ikä kuitenkin näkyy ja kuuluu. Kameraa ei pysty kääntämään itsenäisesti, vaan se vaihtuu sitä mukaan kun kartalla juoksee.
Tekniseltä toteutukseltaan Tales of Graces f Remaster on kuitenkin erittäin hyvin tehty, ja sitä pelaa ilokseen. Sarjan pitkäaikaiselle fanille peli onkin onnellinen paluu.
