Razielin maailmaan
Soul Reaver -julkaisujen päähahmona toimii Raziel-niminen kaksijalkainen, jonka olen halunnut pitää sopivan mystisenä hahmona. En ole koskaan halunnut etsiä tarkempaa tietoa hänestä, vaan olen täysin peleissä saadun tiedon varassa. Sivistyksessäni on kuitenkin aukko, sillä läpäistyäni ykkösosan muutamaan otteeseen, jäi jatko-osa lyhyttä kokeilua ja paria kaverin näyttämää puzzlea lukuun ottamatta kokematta.
Mieleen jäivät kaverin sanat yhden arvoituksen kohdalla, kun hänellä oli toinen kierros menossa: "Et ikinä pysty ratkaisemaan". Kovat haasteet ovat oma juttuni, joten en ole unohtanut. Tuolloin aiheena oli jatko-osan eräs kohta, johon ehdotin (suullisesti) ties minkälaisia ratkaisumalleja. "Et ole edes lähellä", kuului vastaus monen yrityksen jälkeen. Muistan elävästi tuon kohdan, jota odotin kaikkein kuumeisimmin ilmestyväksi silmien eteen.
Musiikin saattelemana
Tarkastellessa Soul Reaverin maailmaa se tuntuu ajoittain melko tyhjältä, mutta musiikin ansiosta hyvin tunnelmalliselta. Musiikilla on myös varsin tärkeä rooli, sillä sen avulla pystyy päättelemään senhetkisen sijainnin. Ainakin pääalueiden tutkiminen, pikamatkustusalueet, pomotaistelut ja puzzlet ovat saaneet teemaan sopivan taustasaundinsa.
Erityismaininnan ansaitsee Ozar Midrashim -kappale, jonka kuuleminen aiheutti kaikkien vuosien jälkeen edelleen kylmät väreet. Kun maailma aukeaa ensimmäistä kertaa laajempana Razielin silmien eteen, tämä mahtipontinen kipale kajahtaa niin uljaana korviin, että voisi melkein kuvitella ammujen lentävän ja portsareiden hymyilevän sen soidessa.
Parannuksia ja ruostetta rattaissa
Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudestaan, sillä Soul Reaverit tuntuvat hyvin pitkälti samalta kuin ennenkin. Suurimmat erot koskevat resoluutiota ja tekstuureja, joita on paranneltu silmäystävällisemmiksi, mutta myös kontrollit tuntuvat hitusen toimivimmilta etenkin responsiivisuuden osalta. Jälkimmäisen kohdalla lihasmuisti ei ole välttämättä entisensä neljännesvuosisadan mittaisen ajanjakson ryydytettyä niveliä, mutta ei tässä sentään tarvitse alkaa opettelemaan Tekken- tai Street Fighter -julkaisujen sisältämiä komboja.
Eniten skismaa aiheuttaa pelin tallennussysteemi, sillä pause-valikossa lukee selkeästi "save", jonka kuvittelisi tallentavan tilanteen niille sijoilleen. Vasta kokeilemalla selviää, että seuraavalla kerralla seikkailu jatkuu pikamatkustuspaikasta, ja tällöin joutuu arpomaan edellisen pelikerran sijaintia. Pikamatkustuspaikat on toki merkitty aluekohtaisilla symboleilla, mutta nämä joutuu melkeinpä kirjaamaan paperille jos muistikomerosta ei ole apua. Uudisversioon on lisätty kartta, mutta se on kovin pelkistetty versio, kun pitäisi saada tarkempaa tietoa.
Muutamissa kohdissa koin ärsyttäväksi myös sen seikan, että kameraa ei voi kohdistaa joissakin hyppykohdissa haluttuun suuntaan, vaan hypyt pitää tehdä vaistonvaraisesti. Onneksi vastaavia tilanteita tulee vain harvoin eteen.
Kiehtova seikkailu
Tarinat ovat Soul Reavereiden parasta antia, sillä miellyttävä-äänisen taustakertojan antamat tiedonjyväset ja pomovastusten kanssa käytävät keskustelut rakentavat juonta pala palalta. Perusvihollisia vastaan käytävät taistelut saattavat pitemmällä aikavälillä vaikuttaa itseään toistavilta, mutta nekin sietää, kun malttaa odottaa isompia kohtaamisia ja niiden ohessa saatua lorea.
Lisää pureksittavaa saadaan myös Razielin kykyjen kasvaessa, sillä pomovastusten kaatuessa näiden erikoisvoimat kaapataan, joka mahdollistaa etenemisen tavoittamattomiin paikkoihin. Hieman olisin kuitenkin odottanut, että Razielilla olisi ollut muitakin kikkoja käytössään käsillä huitomisen ja lyömäaseiden lisäksi, mutta ehkä se olisi muuttanut alkuperäistä ideaa liiaksi. Vaihtelua taisteluihin saadaan kuitenkin vihollisten lopetusliikkeiden kautta, sillä lamaantuneet otukset pitää joko polttaa, seivästää tai nakata veteen, jotta Razielia parantavat sielut vapautuvat.
Alkuperäisiä "Reavereita" nähneenä pystyn ymmärtämään, miksi nämä kolahtivat niin kovaa PlayStation ykkösen aikana, mutta nykypäivänä 30 euron hintalappu tuntuu melko suurelta, vaikka pelitunneissa mitattuna sisältöä on mukavan paljon. Eniten olen viihtynyt puzzlejen parissa, vaikka toisinaan henkimaailman ja fyysisen maailman välillä sukkulointi onkin hieman turhauttanut, kun ratkaisua ei meinaa heti hoksata.
Nostalgiapärinät ovat olleet sen verran voimakkaita, että remaster-versio ansaitsee 4 tähteä. Suositus hyvästä tarinasta ja seikkailupeleistä pitäville.
