Ennakkoasetelmat eivät lupaa paljoa. Kyseessä on eri viihteenmuodoista tutun King Kongin tähdittämä toimintaseikkailu, jossa tuttu hirmu on vasta matkalla ravintoketjun huipulle. Okei, se ei vielä ole huolestuttavaa, mutta se on, että GameMill-julkaisija antoi IguanaBee-studiolle vain vuoden luoda kyseinen nimike tyhjästä. Aika lyhyt aikamääre tämän sortin hommaan.
Toiset puheet ovat kertoneet kehittäjiä olleen lukumäärällisesti perin vähän, minkä lisäksi heidän on pitänyt tehdä aimo määrät ylityötä, jotta nimike ylipäätään saatiin valmiiksi.
Tai "valmiiksi", miten tuon nyt ottaa. Kannattaa lukea eteenpäin, jotta tämän farssin kokonaiskuva aukeaa.
Käydään ensin läpi pelin hyvät ominaisuudet
Skull Island: Rise of Kongin kansitaide, tuolla ylempänä, on päheä.
Käydään sitten läpi pelin huonommat ominaisuudet
Kyllä se on myönnettävä, että Skull Island: Rise of Kong on yksi huonoimmista peleistä, joita olen koskaan pelannut. Ellei jopa huonoin. Muistelemalla päähän tulee vain yksi jotakuinkin luotaantyöntävämpi tekele, jonka ostin aikoinaan itselleni 12 sentin hinnalla.
Kyseinen tuotos, muutamassa minuutissa läpäistävä Spectrewoods, on luotu lähinnä helppoon platinapystien metsästämiseen PlayStation-ympäristössä. Sen ei liene tarkoituskaan olla kovin laadukasta pelattavaa. Enemmän tästä kokeilusta oheisessa jutussamme: Ostin halvimman pelin, mitä PlayStation Storesta vain sai – oliko 0,12 euroa maksanut tekele edes tuon hinnan arvoinen?
Mutta tämä Kong. Sitä voisi kuvailla lyhyesti täysin turhaksi tekeleeksi. Siitä puuttuu pointti, hauskuus, tarina ja kaikki millään muotoa kiinnostava sisältö.
Kyseessä on kolmannen persoonan toimintaseikkailu, jossa pelaaja ottaa ohjat muun muassa elokuvista tutusta Kong-jätistä. Pelaaminen koostuu vihollisten mätkimisestä, tasoloikkaamisesta ja ympäriinsä juoksemisesta. Yksi näistä kolmesta vie kuitenkin huomattavasti suurimman osan ajasta, ja siitä enemmän hieman alempana.
Ympäristöt vaihtelevat ankeasta viidakkoa muistuttavasta sokkelosta ankeaan hämähäkkien asuttamaan kuumaisemaan, joka sekin on aikamoinen sokkelo. Ympäristöt eivät tarjoa mitään mielenkiintoista ulkonäkönsä tai pelimekaniikkojensa puolesta.
Tasoloikkaamista ja kiipeilyä on ripoteltu sinne ja tänne. Tästä geneerisestä pomppimisesta ei ole oikeastaan mitään mielenkiintoista sanottavaa, mitä nyt loppupuolen pomppukohtaukset ovat suhteellisen ärsyttäviä.
Laajahkot ja sekavat alueet ovat puolestaan täynnä vihollisia, pienistä hämähäkeistä isompiin dinosauruksiin. Mätkittävää riittää, mutta hommassa on yksi olennainen asia huomioitavana. Pelissä ei nimittäin ole mitään tarvetta, syytä tai houkutinta tapella rivivihollisia vastaan. Ei sitten mitään. Tuntuu siltä, että ilkeät örrimörrit on sijoitettu liian pitkiin karttoihin täytteeksi, jotta niissä olisi edes jotain.
Lähes jokaisen vastaan köpöttävän ja tyhmällä tekoälyllä varustetun vihollisen voi yksinkertaisesti ohittaa. Miksi jäädä taistelemaan turhan päiten, jos siitä ei ole mitään hyötyä kokemuspisteiden tahi vaikka edes viihdearvon merkeissä? Etenkin sen takia, että suuri osa mäiskeestä on vain parin hyökkäysliikkeen tekemistä yhä uudelleen ja uudelleen. Ei muuta kuin vauhdilla ohi.
Poikkeuksen tekevät taisteluareenat, joita joka kartassa on useampia. Jos niille osuu, pitää jokainen alueella oleva vihollinen päihittää päästäkseen niistä pois. Palkkiona näistä koitoksista saa kokemuspisteitä, joilla kehittää Kongin kykyjä. Ei sillä, että mitään kovin mielenkiintoista kehitettävää olisi tarjolla.
Takapuolta koko rahalla
Missään ei tätä mainita, mutta kentissä pelaajan päämääränä on löytää tiensä sokkeloisen, mutta käytännössä vain yhteen suuntaan vievän, alueen päätyyn kohtaamaan iso loppupomo. Miten sinne pääsee? Kuka tietää! Juokse eteenpäin johonkin suuntaan, kunnes löydät perille.
Kongilla on karjaisutoiminto, joka näyttää summittaisesti missä suunnassa on jotain mielenkiintoista. Sen käyttö oikeaan suuntaan luovimisessa on lähes arpapeliä. Onko tuolla jossain oikea etenemissuunta vai kenties jokin kenttiin piilotetuista kerättävistä turhakkeista? Kenpä tietäis sen.
Näinpä 90 prosenttia peliajasta kuluu juoksuttaessa Kongia eteenpäin siinä toivossa, että jossain kohti vastaan tulisi pomovastus. Sama asia toisin ilmaistuna: lähes koko peli kuluu katsellessa Kongin karvaista perspuolta tämän tömistellessä eteenpäin. Ihanata.
Ei siinä, jos tuo karvoitus olisi edes hienointa, mitä pelirintamalla on nähty, mutta kun ei. Itse Kong-hahmo näyttää kömpineen paikalle suoraan menneiltä konsolisukupolvilta. Hahmo ilmeineen näyttää sanalla sanoen typerältä. Onpa yhdestä kenties dramaattisuutta tavoittelevasta välinäytöksestä kehkeytynyt jopa pienensorttinen meemikin. Ja ihan syystäkin. Välinäytökset ovat pöhköjä.
Tätä tarinaa ei voi kehua liikaa (tai ollenkaan)
Niin, pelin tarina! Jos sellaisesta voi edes puhua. Seikkailun alkumetreillä ilkeä Gaw-dino-olento tappaa Kongin vanhemmat, ja Kongin tehtävänä on kostaa. Siinäpä se, mitään juonikuviota tai kehitystä ei matkan varrella ole.
Nimikkeen ensiminuutit pelataan Kongin äitimuorilla. Tässä kohti pelaajalle esitellään kaiken sortin liikkeitä, joita kotvan päästä valokeilaan hyppäävällä Kongilla ei ole. Kyseiset kyvyt tarkemmasta hypystä päällä puskemiseen pitää ansaita päihittämällä pomovastuksia. Kunhan ne vain onnistuu jostain löytämään.
Ai hei, keksin toisen positiivisen asian tästä sopasta! Peliä on nimittäin päivitetty. Aiemmin tuotoksen karttatoiminto oli käytännössä hyödytön, sillä Kongin sijaintia ei nähnyt karttaruudulla lainkaan. Päivitysten myötä näkyville on ilmaantunut merkki ilmaisemaan apinaisemme sijaintia. Jippii. En pysty kuvittelemaan kuinka paljon tuskaisampi seikkailu oli ennen tätä parannusta.
Yksi asia Rise of Kongissa häiritsee kaiken muun ohella. Se nimittäin saa apinoiden kuninkaan tuntumaan todella pieneltä. Elokuvissa Kong vaikuttaa suurelta ja massiiviselta hahmolta, kokonsa ja presenssinsä muodossa. Peli marssittaa näkyville kasan yhtä isoja vihulaisia ja nipun huomattavasti isompia pomovastuksia, minkä myötä Kong ei todellakaan ole tämän viidakon kuningas.
Ötökät kiusivat
Oli vähästä kiinni, etten olisi päässyt kehumaan tuotoksen bugittomuutta. Julkaisunsa yhteydessä Rise of Kongin kerrottiin olevan kauttaaltaan todella buginen tekele, mutta tätä puolta lienee paranneltu kautta linjan.
Tai niin luulin, kunnes matkan loppuvaiheilla ongelmia kertyi oikein kahmalokaupalla. Niistä selkeästi harmillisin oli se, että yhtäkkiä kaikki hyökkäysnapit lakkasivat toimimasta kivien viskomista lukuun ottamatta. Taistele nyt isoa hämähäkkihirmua vastaan, kun et voi lyödä. Tämä bugi toistui kahteen otteeseen. Toisella kertaa hyökkäysten ohella myös liikkuminen ja hyppiminen lakkasivat toimimasta.
Ja hämähäkkiloppupomosta kun on puhe, niin jouduin tämän ärsyttävän taiston suorittamaan kahdesti, koska peli kaatui kukistettuani kyseisen örmyn heittämällä sitä kivellä, oletettavasti väärällä tavalla. Hieman tämän taiston jälkeen Kong juuttui seinään vihollisten muksittavaksi, ja kuoleman koittaessa koetti peli palauttaa noin puoli tuntia aiemmin koetun hämppispomotaiston alkuun. Onneksi olin juuri tehnyt manuaalisen tallennuksen, johon palata taukovalikon kautta, muuten olisi peli voinut vertauskuvainnoillisesti lentää seinään.
Unohtaa ei myöskään sovi sitä taisteluareenaa, jossa vihoviimeinen vihulainen oli jumissa näkymättömän seinän takana. Eli olihan noita bugeja.
Tätä kaijua ei halua suositella muun muassa kenellekään
Kuten ehkä onkin jo vihjattu, niin Rise of Kong ei ole kovinkaan kaunis peli, kaukana siitä. Ympäristöt eivät saa kiinnostumaan ja hahmot sopisivat aiemmille konsolisukupolville. Sen lisäksi varjon ja valon reuna liikkuu samaa tahtia Kongin kanssa hieman hänen edellään. Tasan yhden kerran auringonlaskun näkeminen sai miettimään, että näyttääpäs maisema hyvältä. Etenkin kaikkeen muuhun verrattuna.
Äänipuoli ei sekään tarjoa paljoa. Musiikkia ei ole ympäriinsä juostessa, vaan sitä kuullaan lähinnä taistelujen yhteydessä. Muutamat rallit eivät ole hassummasta päästä, mutta se ei paljoa pelasta.
Yksi hopeareunus tuotoksella on. Skull Island: Rise of Kong on nimittäin lyhyt peli, kunhan vihulaisten kanssa ei turhaan jää tappelemaan. Itselläni lopputekstit rullasivat täysin kylmäksi jättäneen loppunäytöksen jälkeen alta neljän tunnin pelaamisella.
Eli positiivisena puolena on se, että nokka ei tuhise tämän kikkareen kanssa kovin pitkään. Mikäli haluaa lisätä kärsimystä, voi pelialueille piilotetut kerättävät roinat etsiä, mutta en keksi yhtään hyvää syytä, miksi näin haluaisi tehdä. Sama välttämiseen kannustava virsi pätee myös itse peliin, sillä en suosittele sitä muun muassa kenellekään.
En haluaisi olla tuotokselle kovin tyly, sillä sen tekijöille ei annettu mahdollisuutta suoriutua tehtävästään kunnialla. Mutta pakko on olla hieman jyrkkä, jotta viestini välittyy myös muille: tätä tylsää ja perin epäkiinnostavaa peliä ei kannata kokea. Tässä turhuudessa ei ole mitään positiivista puolta, minkä takia se olisi syytä ottaa käsittelyyn.
Huomaa, että yksi vuosi ei ole tarpeeksi aikaa tämän sortin pelin kehitystyölle.
Lisää aiheesta:
