Ei niin suuresta fanikannasta nauttiva Serious Sam -pelisarja tekee PS2-debyyttinsä - heikolla lopputuloksella. Vakavan Samin pelit ovat tunnettuja niiden "aivot nollille ja menoksi" -tyylistään. Poikkeus ei ole uusinkaan tulokas, vaan pelaajan älykkyys kyseenalaistetaan ärsyttävän suorasukaisesti. Kun kylkiäisiksi vielä annetaan järkyttävät kontrollit, tasapaksu grafiikka ja suppea äänimaailma, on tusinapelien pino jälleen yhtä koteloa korkeampi.
Yksinpelausta
Tarinamoodi koostuu lyhyistä kentistä, joiden läpäisyyn käytettävä aika venyy vihollisten määrän takia. Pelaaja toisin sanoen juoksee kymmenen metriä eteenpäin, tappaa kymmenen minuuttia sieltä täältä rymisteleviä vihollisia, juoksee toiset kymmenen metriä eteenpäin ja tappaa taas uuden vihollisaallon. Sama kaava toistuu kunnes rata on läpi. Kuulostaako yksitoikkoiselta? Sitä se onkin. Mielenkiintoa ylläpitävää juonta tai ongelmanratkaisutilanteita on turha odottaa. Nämä on korvattu muutaman sekunnin pituisilla videopätkillä, joissa esitellään aina vain isompi ja isompi kohta päälle ryntäävä vihollislauma. Tai sitten näytetään edempänä rataa löytyvä nappi, jota pitää käydä painamassa. Ja jotta ei menisi liian monimutkaiseksi, autetaan pelaajaa löytämään kyseinen nappi heiluttamalla kilometrin päähän näkyvää isoa keltaista nuolta sen yläpuolella. Tässä vasta peli, joka sopii perheen yksinkertaisimmillekin.
Moninpelimahdollisuus on lisätty peliin ilmeisesti vain muodon vuoksi. Koska multitap-tukea ei ole, kavereita ei mukaan mahdu kuin yksi. Tämän mukaan huijatun kaverin kanssa voi pelata joko co-oppia, eli tarinamoodia kahdestaan, tai valita yhden kolmesta vain moninpeliä varten tehdystä moodista. Death Match on jokaiselle itseään kunnioittavalle FPS-pelaajalle tuttu "kuka tappaa eniten" -tila, Hold The Flagissa kilpaillaan kuka pitää kauiten lippua hyppysissään ja Pass The Bombissa vältellään pommia kantavaa kaveria. Kuulostaa siis varsin tylsältä kahdestaan pelattuna, mutta avuksi ryntääkin verkkopelituki! Tässä tilassa samanaikaisesti peliin mahtuu maksimissaan jopa kahdeksan pelaajaa. Harmi vain, että peli ei tunnu kiinnostavan ketään, sillä monen monituisesta yrityksestä huolimatta en löytänyt servereiltä kertaakaan minun lisäkseni toista pelaajaa. Sääli sinänsä, sillä vanhana FPS-miehenä olisin mieluusti nöyryyttänyt paria patongin purijaa tai baijerilaista automekaanikkoa.
Kaunista ilman silmälaseja
Grafiikka suorastaan huokuu huolimattomuudesta. Itseään toistavat tekstuurit, yliväritetyt maisemat ja olematon yksityiskohtiin panostus eivät anna minkäänlaista vaikutelmaa pelintekijöiden ammatimaisuudesta. Yksinkertainen ja väljä ratasuunnittelu vain lisää mielikuvaa b-tason pelistä. Ainoa plussa visuaalisuutta ajatellen on laajakuvatuki. Siihen se jääkin.
Äänimaailmakin voidaan luokitella hetkessä hutaistuksi. Musiikki ei ole millään tavalla mieleenpainuvaa eivätkä ääniefektitkään omaperäisyydellä loista. Joistain aseista toisaalta lähtee ihan miehekkäät äänet, mutta ne ovat vain säännön vahvistavia poikkeuksia. Lähinnä yliärsytyksestä johtuen, saa kaiuttimista tuleva sonta pelaajan ajoittain jopa hymyilemäänkin. Viittaan tällä lähinnä Samin machoihin välikommentteihin. Esimerkkinä mainittakoon viinitarhoille eksyessä tokaistu jäänrikkoja: "Forget the wine, where's the beer!?"
Liekö tekijöiden laiskuutta vai kapeakatseisuutta, mutta Serious Sam: Next Encounterissa on monen muun FPS-pelin tapaan unohdettu se pieni vähemmistö, vasenkätiset. Näppäinasetuksia ei voi säätää millään tavalla - ei edes valmiiksi muokatuilla vaihtoehdoilla - vaan ainoa vaihtoehto on mennä valtavirran mukana. Onneksi viimeisimpien tutkimusten mukaan tämä kymmeneen prosenttiin rajoittuva vähemmistö on todistettu keskivertoa älykkäämmäksi, enkä epäilekään etteikö jokaikinen lajitoverini ymmärtäisi jättää tätä kyseistä peliä kaupan hyllylle.
Parempi onni ensi kerralla
Serious Sam: Next Encounter olisi voinut olla hyvä peli, mikäli tiettyihin kohtiin olisi panostettu enemmän. Vaikka yksinpeli olisikin jätetty täysin raiskatuksi, olisi verkkopelaus saatu huomattavasti suurempaan suosioon mikäli ohjaukseen ja grafiikan sulavuuteen oltaisiin kiinnitetty enemmän huomiota. Hälläväliä-asenteen takia peli rypee nyt jokaikisellä osa-alueella.
Koska tämän tason pelejä syntyy kuin sieniä sateella, en uskalla suositella sitä kuin kaikista kovimmille Serious Sam -faneille. Muiden kannattaa tuttuun tapaan odotella, josko se joku kaunis päivä löytyisi alekorista alle kaksinumeroiseen hintaan. Elinkaari kun nyt vain sattuu venymään ainoastaan yhtä pitkälle kuin sinun pinnasi - eli ei todennäköisesti järin pitkälle. Jos tietysti pidät Steven Seagalia hyvänä näyttelijänä, Calista Flockartia lihavana naisena tai Adolf Hitleriä rauhallisena miehenä, sopii tämä peli sinulle kuin nenä päähän! Muille voin taata, että tämä on yhtä mautonta kuin kauniina lumisena toukokuun aamuna rovajärven ampumaleirillä nautittu aamupuuro.
